Verkko-ostaminen kaupunkilaisten kauraa
Vertaa.fi:n Kuulas Researchillä teettämän tutkimuksen mukaan kaupunkilaiset käyvät verkkokauppaa, kun taas haja-asutusalueella asuvat eivät ole löytäneet verkkokauppojen palveluja. Ainoastaan kuusitoista prosenttia vertailusivuston kävijöistä asuu muualla kuin kaupungissa.
Vertaa.fi:n toimitusjohtaja Ben Kerkhof pitää tulosta yllättävänä, vaikka kaupungeissa asujat ovatkin nopeita omaksujia.
- Isojen kaupunkien ulkopuolella välimatkat kauppoihin ovat pidempiä, ja verkkopalvelujen hyödyntäminen tuntuisi loogiselta, Kerkhof miettii tiedotteessa.
Verkon kautta ostetaan ja vertaillaan vielä tuotteita ja palveluja yleisesti ottaen paljon vähemmän Suomessa kuin muualla Euroopassa. Kerkhof löytää osto- ja vertailukäyttäytymiselle kaksi tärkeää syytä. Toinen on suomalaisten verkkokauppojen vähäisyys.
- Toinen tärkeä syy löytyy historiasta ja juurtuneesta kulttuurista. Perinteisesti täällä ei ole ollut paljon kilpailua, ja suomalaiset ovat valmiita maksamaan tuotteista koviakin hintoja vertailematta tuotteita keskenään, Suomessa lähes vuosikymmenen asunut Kerkhof summaa.
Kerkhof uskoo Suomen kiriin
Kerkhof uskoo kuitenkin tuotteiden vertailukulttuurin ja verkkokaupan tulevan yhä vahvemmin myös Suomeen seuraavan parin lähivuoden aikana, ja että Suomi ottaa pian kiinni muut Euroopan maat verkkovertailussa ja -kaupassa.
Vertaa.fi on osa Compare Group BV:tä, joka on yksi Hollannin suurimmista vertailuportaaleista. Vuodesta 2000 Suomessa toiminut vertailusivusto on kasvattanut kävijämääriään vähintään sadan prosentin vuosivauhtia. Tällä hetkellä kävijöitä on sivustolla puoli miljoonaa kuukausittain.
- Vertailukulttuurin vähäisyydestä kertoo myös se, että meidän lisäksemme laajoja suomalaisia vertailusivustoja ei ole. Muissa Euroopan maissa, joissa toimimme, meillä on vähintään tusina kilpailijaa.





























Kommentit (5)
Tietokoneisiin liittyvissä tuotteissa Mikrobitin hintaseuranta on taatusti suositumpi vertailusivusto kuin Vertaa.fi. Jos oikein laskin, Mikrobitin hintaseurannassa on 125 kauppaa, kun taas Vertaa.fi-sivustolla tietokonekauppoja on vain 24.
Musiikkikauppoja Vertaa.fi-sivustolla on ruhtinaalliset kuusi kappaletta, eikä mukana ole yhtäkään erityisen edullista kauppaa.
Mahtaako Vertaa.fi-sivustolla olla missään tuotekategoriassa niin kattavaa kauppaluetteloa, että vertailussa todella löytyisi halvin tai edes keskimääräistä edullisempi kauppa? Mielestäni koko sivusto haiskahtaa pikemminkin vertailussa mukana olevien yritysten mainospaikalta kuin todelliselta hintavertailulta.