IRC-Gallerian perustajat marssivat kohti rikkauksia

Sulake Corporation ilmoitti maanantaina, että se on ostanut Dynamoidin koko osakeannin. Kauppa toteutettiin osakevaihtona, jossa myyjinä toimivat Dynamoidin seitsemän omistajaa. He ovat yhtiön työntekijöitä ja perustajia.
Osapuolet eivät suostuneet kertomaan kauppahintaa, mutta kiinnostuneita ostajia oli Dynamoidin toimitusjohtajan Taneli Tikan mukaan ollut useita. IRC-Galleria on Suomen suurin internetissä toimiva yhteisö, jonka sivuilla käy viikottain 850 000 eri kävijää. Yhdessä yritykset tavoittavat yli miljoona suomalaista nuorta joka viikko.
- perustettu vuonna 2000
- liikevaihto (2006) 38,5 miljoonaa euroa, tulos ollut miinuksella
- tunnetuin palvelu virtuaalimaailma Habbo-hotelli (76 miljoonaa rekisteröityä hahmoa)
- 190 työntekijää Suomessa, kansainvälisesti 330
- Taivas-ryhmä suurin omistaja, muita omistajia Elisa, 3i ja Benchmark Capital
– Ei tässä vielä olla rikkaita. Odotellaan Sulakkeen listautumista pörssiin. Tässä on niin sanotusti lotto vetämässä, sanoo Matti Kari, yksi Dynamoidin perustajista.
IRC-Gallerian keksijällä Tomi Lintelällä on myös lottokuponki takataskussaan. Hän on yksi yhtiön perustajista ja työskentelee sen virallisena visionäärinä. Hän vertaa IRC-Galleriaa pullataikinaan, joka kohoaa.
– Kun taikina on tarpeeksi kohonnut ja löytyy oikeat leipurit, voi aloittaa leipomisen. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että työt vasta alkavat, Lintelä visio.
Kaikki Dynamoidin työntekijät jatkavat Sulakkeessa vanhoina työntekijöinä.
Sulake pyörittää Habbo-virtuaalihotellia, joka on erityisesti nuorille suunnattu internetmaailma. Sillä on maailmanlaajuisesti 76 miljoonaa rekisteröityä hahmoa. Suunnitelmissa on viedä IRC-Galleria maailmalle hyödyntäen Sulakkeen kansainvälistä verkostoa. IRC-Galleriasta on jo julkaistu paikalliset versiot muun muassa Saksassa, Venäjällä ja Virossa.
- perustettu vuonna 2003
- liikevaihto (2006) 2 miljoonaa euroa, tulos viime tilikaudelta noin 700 000 euroa
- tunnetuin palvelu verkkoyhteisö IRC-Galleria (415 000 rekisteröityä käyttäjää)
- työntekijöitä 27
- omistaja Sulake Corporation Oy
Sulakkeen toimitusjohtaja Timo Soininen sanoi yhtiöiden yhteisessä tiedotustilaisuudessa, että Sulake viedään pörssiin. Listautuminen tapahtuu 8–16 kuukauden kuluessa. Soininen uskoo, että Sulakkeen liikevaihto jatkaa voimakasta kasvuaan.
– Kasvu tulee ulkomailta suurilta markkinoilta. Olemme panostaneet viime vuosina runsaasti investointeihin. Nyt liki 40 miljoonan liikevaihdosta vain murto-osa tulee mainosmyynnistä. Siinä on paljon potentiaalista kasvuvaraa, Soininen sanoi.
Dynamoidin Tikka uskoo, että IRC-Gallerian vahvuus on sen käyttäjien aktiivisuudessa. Keskivertokäyttäjä viettää palvelun parissa aikaa yli 20 tuntia viikossa. Tikan mukaan käyttäjien aktiivisuus on kymmenkertaista verrattuna esimerkiksi MySpace-verkkoyhteisön käyttäjiin.
Yhtiöt aikovat kehittää IRC-Gallerialle uuden kansainvälisen brändin, mutta ainakin Suomessa palvelut säilyvät toistaiseksi erillään.



























