Pakkastuuli puhaltaa Elektrobitissä

Harri Nurminen
Pakkastuuli puhaltaa Elektrobitissä
Langattomiin viestintäratkaisuihin ja autoteollisuuden ohjelmistotuotteisiin keskittyneen Elektrobitin tulos painui selvästi tappiolle viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Liikevaihto supistui yhdeksän prosenttia 45,6 miljoonaan euroon.
7.2.2007 14:12
Kommentit 0

Liiketappiota Elektrobit teki loka–joulukuussa 5,6 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin liiketulos oli vielä plussalla 2,5 miljoonaa euroa.

Tulos ennen veroja oli 5,4 miljoonaa euroa miinuksella oltuaan vertailukaudella 2005 3,2 miljoonaa euroa voiton puolella.

Elektrobitin hallitus esittää, että viime vuodelta jaettaisiin osinkoa 0,11 euroa osakkeelta. Edellisvuonna osinko oli 0,07 euroa.

Elektrobitin koko viime vuoden tulos ennen veroja oli 3,4 miljoonaa euroa tappiollinen. Vuonna 2005 yhtiö teki voittoa 18,4 miljoonaa euroa.

Elektrobit arvioi, että kuluvan vuoden ensimmäisen puoliskon liikevaihto kasvaa hieman viime vuoden toisen puoliskon 89,6 miljoonasta eurosta. Liiketappion yhtiö ennakoi olevan samaa tasoa tai hieman suurempi kuin viime vuoden toisen puoliskon 5,9 miljoonan euron tappion.

Lisää Aiheesta
UutinenElektrobit myy lisää toimintojaan (1.6.2007 10:23)
UutinenElektrobit toivoo apua autosoftasta (9.5.2007 16:18)
UutinenElektrobit unohtaa Groupin (23.3.2007 16:12)
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yle siirtää Pasilan studiot HD-aikaan

Lehtikuva

Yleisradio hankkii Tampereen Tohloppiin tulevat teräväpiirtolaitteet TV Toolsilta.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Nokialta uusia luksusmalleja

Vertu

Nokian luksuspuhelinvalmistaja Vertu on julkaissut kolme uutta versiota Constellation-puhelinmallistaan.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949