D-Fence kurottaa länteen ja itään

D-Fence kurottaa länteen ja itään
Suomalainen sähköpostiturvaan erikoistunut D-Fence kertoo kansainvälistyvänsä. Yhtiö on saanut ensimmäiset asiakkaat Pohjois-Amerikasta, ja uusia jälleenmyyjäsopimuksia on tehty muun muassa Englantiin ja Viroon. D-Fence on lisäksi panostamassa voimakkaasti Venäjän markkinoille.
Tuomas Karvonen
23.10.2006 14:19
Kommentit 0

D-Fence on perustanut Venäjälle yhteisyrityksen nimeltä Dfence Service. Yrityksen tehtävänä on tarjota sähköpostiturvapalveluja Venäjällä ja sen lähialueilla. Yhtiön pääomistajina ovat D-Fence Oy ja venäläinen ict-alan liikemies.

- Venäjä on myös tietoturvan osalta valtava markkina-alue, joka myös kasvaa koko ajan. Meille tarjoutui tilaisuus perustaa yhteisyritys, ja päätimme käyttää tilaisuuden hyväksi. Samalla paikalliset palveluiden jälleenmyyjät siirretään Dfence Service -nimen alle, kertoo Juha Oravala D-Fence Oy:stä.

Dfence Service perustaa Moskovaan oman myyntipisteen, joka palvelee venäläisiä yrityksiä. Lisäksi yhteisyritys on sopinut palveluiden integroimisesta venäläisen mobiilipalveluita tarjoavan yrityksen kanssa, joka on aloittamassa toimintaansa.

- Odotamme saavamme ensimmäisiä asiakkuuksia vielä tämän vuoden lopussa ja varsinaisia tuloksia vuoden 2007 ensimmäisen ja toisen neljänneksen aikana, Oravala toteaa.

Lisää Aiheesta
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Facebookissa käymätön voi olla "aktiivikäyttäjä"

Kymmenet miljoonat Facebookin aktiivikäyttäjät eivät ehkä vieraile sosiaalisen yhteisön sivuilla ollenkaan, silti Facebook laskee heidät mukaan 483 miljoonan päivittäiskäyttäjän joukkoon.

Thai-yhtiö: Nokia käytti karttojamme

Lehtikuva/Martti Kainulainen

Ohjelmistoyhtiö Globetech vaatii Nokialta ja sen karttayhtiöltä miljoonakorvauksia digitaalisten karttojen luvattomasta käytöstä.

Vanha järjestelmävika palasi kiusaamaan DNA:ta

Lehtikuva

Telekonserni DNA ei päässyt uuden asiakas- ja maksujärjestelmän temppuilusta loppuvuonna. Sisäinen järjestelmävirhe sekoitti yhtiön tunnuslukuja.

 
Dilbert – 7.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949