Google valtasi korttelin Manhattanilla
Kolmeen kerrokseen sijoittuvat tilat avattiin virallisesti maanantaina. Niissä työskentelee yli viisisataa ihmistä.
Googlen tilat sijaitsevat korttelissa, joka on kahdeksannen ja yhdeksännen avenuen välissä ja toisaalta 15. ja 16. kadun välissä.
- Kasvoimme ulos vanhoista tiloistamme, Googlen tekninen johtaja Craig Nevill-Manning totesi AP:lle.
Työtilat on rakennettu valoisiksi ja ilmaviksi ja suunniteltu ryhmätyöskentelyyn. Ne sisältävät kahvilan ja pelihuoneen ja välipala-asemia on monesssa paikassa.
Rakennuksen konferessitilat on nimetty New Yorkin nähtävyyksien mukaan, kuten esimerkiksi Alice Tully-sali, The Cloisters ja Apollo-teatteri.
Tilat on rakennettu nimenomaan Googlea varten ja liisattu yhtiölle pitkällä sopimuksella. Google ei paljasta, milloin rakennusprojekti alkoi tai paljonko se maksoi.
Tiloissa on meneillään noin sata projektia. Esimerkiksi Google Maps-projekti toteutettiin yhtiön vanhoissa tiloissa New Yorkissa.






























