Osavaltio haluaa hajoittaa Microsoftin monopolia Intiassa
Intian Keralan osavaltio aikoo rikkoa Microsoftin ohjelmien hallitsevan aseman kouluissaan ja lisätä avoimen koodin käyttöä. Kerala vastustaa monikansallisten yhtiöiden monopoleja ja kohahdutti kaksi viikkoa sitten kieltämällä Coca-Colan ja Pepsin myymisen.
Keralan opetusministeri M. A. Baby kertoi uutistoimisto AFP:lle, että osavaltio haluaa antaa Linuxille ja Windowsille tasavertaiset mahdollisuudet kouluissa.
- Ideologisesti kuitenkin kannatan Linuxia sekä ilmaisia ja avoimia käyttöjärjestelmiä koulujen tietotekniikan käytössä, kertoi Baby.
Keralassa on AFP:n mukaan Intian osavaltioista eniten lukutaitoisia asukaslukuun nähden. Intian lounaisrannikolla sijaitsevan osavaltion asukasluku on 31,8 miljoonaa.
Coca-Colan ja Pepsin myymisen Kerala kielsi, koska eräs ympäristöjärjestö kertoi viranomaisille, että Intiassa pullotetuissa oli paljon tuholaistorjunta-ainetta. Viisi muuta Intian osavaltiota asetti osittaisen myyntikiellon. Virvoitusjuomajätit ovat kiistäneet väitteet.






























