EK: tietosuojalaki parantaa työntekijöiden oikeusturvaa
Liikenne- ja viestintäministeri Huovinen ilmoitti, että ministeriössä valmisteltu lakiesitys sähköisen viestinnän tietosuojalain muuttamisesta viedään eduskuntaan syyskuussa, ellei oikeuskansleri näe perustuslaillisia esteitä esityksen antamiselle.
EK:n mielestä ministeri Huovisen päätös on ainoa oikea tässä tilanteessa. Lakiesitystä valmisteltiin pitkään laajapohjaisessa työryhmässä. Liikenne- ja viestintäministeriössä valmisteltiin tältä pohjalta huolella lakiesitys, johon eduskunnan on nyt saatava ottaa kantaa, keskusliitto kommentoi.
Lainvalmistelun yhteydessä esitettiin arveluja siitä, että esityksessä olisi perustuslaillisia ongelmia. Päätöksenteko perustuslakikysymyksissä kuuluu suomalaisessa järjestelmässä eduskunnan perustuslakivaliokunnalle. Liiton mukaan tältäkin kannalta on hyvä, että esitys saadaan eduskunnan punnittavaksi.
On tärkeätä, että yrityssalaisuudet turvataan lainsäädännöllä asianmukaisesti, EK tähdentää. Sen mukaan suomalainen lainsäädäntö ei voi olla kilpailijamaita huonompaa silloin, kun yritykset harkitsevat, mihin tutkimus- ja tuotekehittely ja muu yritystoiminta sijoittuu. Tällä lainsäädännöllä on tärkeä merkitys yritysten päätöksenteossa.
Kyse ei ole uudesta asiasta. Esityksessä on pitkälti kyse jo voimassa olevan lain selkeyttämisestä. Esitys ei heikennä työntekijöiden oikeusturvaa, vaan päinvastoin parantaa sitä merkittävästi, EK linjaa.






























