Windowsin aloitusnappi häviää historiaan

EPA
Windowsin aloitusnappi häviää historiaan
Microsoft aikoo hylätä perinteikkään Käynnistä-nappulan Windowsin uuden version myötä, The Verge kertoo.
Tuomas Linnake
7.2.2012 10:52
Kommentit 15

Windows-käyttöjärjestelmän aloitusnappi Start tai Käynnistä on häviämässä kokonaan tulevan Windows 8:n myötä.

Verkkolehti The Verge huomasi kiinalaiselta keskustelufoorumilta kuvakaappauksia, jotka ovat oletettavasti peräisin Windows 8:n tuoreesta kehitysversiosta (build 8220). Kuvista näkyy, että vasemmassa alareunassa ollut nappi puuttuu kokonaan.

Windowsin avainvalikkoihin päästävä Käynnistä-nappi esiintyi ensi kerran vuonna 1995, kun Windows 95 ilmestyi markkinoille. Windows Vistasta eteenpäin napissa ei ole enää lukenut mitään.

The Verge kuuli Windows 8:n kehitystä läheltä seuraavalta lähteeltä, että alanurkalla on yhä merkitystä. Hiiren pitäminen kohdan yllä vaihtaa näkymää perinteisen työpöydän ja Metro-näkymän välillä.

Microsoft kertoi joulukuussa julkaisevansa Windows 8:sta julkisen testiversion nyt helmikuussa. Yhtiö ei ole tarkentanut päivämäärää.

Lisää Aiheesta
Lue lisääThe Vergen uutinen  
YrityksetMicrosoft
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (15)

Huono 0
Joo, onhan se hassua painaa start kun haluat sulkea Wintoosan.
tt
Voisi koko Windows jäädä historiaan.
Mac
Nyt sitten voikin lopettaa koko Windowsin käyttämisen. Eipä kiinnosta lähteä käyttämään läppärillä ohjelmistoa, joka on tabletille optimoitu... huh uhu...
Nyt sitten vaihdamme MAC:koneisiin
Eipä tuota Starttinappia tule ikävä, ainut käyttötarkoitus sillä on rasittavan pitkän ohjelmapuun höylääminen. Uudessa Windows 8:ssa on ohjelmien kännistykseen paljon nokkelampiakin tapoja, jotka todennäköisesti tulee esiin windows-näppäintä painamalla tai viemällä hiiri vasempaan alanurkkaan (hotspot).
Mutta koska kadotetaan Ctrl+Alt+Del tarve?

Huono 0
Olen "hävittänyt" jo ajat sitten koko alarivin Windowsista työpöytätilaa syömästä. Eli laittanut "auto hide taskbar" ("piilota tehtäväpalkki automaattisesti") toiminnon päälle.

Silloin ei se Start-nappulakaan ole tilaa syömässä wanhemmissakaan windowseissa.

Toivoisin vielä sitä näytön resoluutiota suurempaa vieriteltävää työpöytää (sekä windowsissa että linuxeissa) kun ei viitsisi luopua 800*600 näyttöisestä mutta kätevästä miniläppäristä...
Kypsä Arska
Huono 0
Olen jo tottunut siihen, ettei käynnistysnappulassa lue mitään. Windows 8:aa ei ole kotikoneessani toistaiseksi.
Atro
Ensin Microsoft kopioi Unixille tehtyjä työpöytiä Vistan ja Seiskan kanssa tekemällä käynnistävalikon pelkäksi kuvakkeeksi, nyt sitten se kopioi taas Unixille tehtyjä työpöytiä seuraavan Windowsin kanssa että ei ole olemassa käynnistävalikkoa vaan hotspotit näytön eri kulmissa ja reunoissa ja saa näkyville kokoruudun listauksen ohjelmista.

Microsoft jahtaa koko ajan perävaloja.
Ensin Microsoft kopioi Unixille tehtyjä työpöytiä Vistan ja Seiskan kanssa tekemällä käynnistävalikon pelkäksi kuvakkeeksi,
Jep. TJEU: KDE

nyt sitten se kopioi taas Unixille tehtyjä työpöytiä seuraavan Windowsin kanssa että ei ole olemassa käynnistävalikkoa vaan hotspotit näytön eri kulmissa ja reunoissa ja saa näkyville kokoruudun listauksen ohjelmista.

Jep. TJEU: GNOME Shell

Microsoft jahtaa koko ajan perävaloja.
Jep.
acid-surge
Hienoo, nyt voi sammuttaa windowsin käynnistämättä sitä!
solved
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949