MySQL:n tulevaisuus: Avoin, mutta hiljainen
MySQL:n suomalainen yhteisöjohtaja Kaj Arnö viitoitti tietokantaohjelmiston tulevaisuutta San Franciscossa torstaina. Hän painotti MySQL:n omistajan Oraclen sitoutumista avoimen lähdekoodin GPL-lisensiin. MySQL:ää jaetaan vastakin lisenssin alla.
MySQL ei kuitenkaan enää kerro avoimesti kehityssuunnitelmista ja tulevista ohjelmistoversioista. Suomalaistaustainen MySQL siirtyi ensin Sun Microsystemsin käsiin ja Sun puolestaan päätyi Oraclen haltuun äskettäin.
– Mitä isompi yritys, sitä enemmän pitää huolehtia sellaisten asioiden kuin Sarbanes-Oxleyn noudattamisesta, Arnö selitti InfoWorld-lehden mukaan.
Arnö lupasi parannuksia MySQL:n toimintaan Windows-ympäristöissä. Lisäksi panostetaan suorituskykyyn ja käytettävyyteen. Johtajan mukaan Oracle aikoo kohdella MySQL-yhteisöä kunnioittavasti.
Sunin yhdistyminen Oracleen on herättänyt huolta muuallakin kuin MySQL:n kannattajien keskuudessa. Paljon on puhuttu Sunin Java-teknologian tulevaisuudesta Oraclen käsissä. Javan luonut James Gosling erosi äskettäin, mutta ei kertonut päätöksensä syytä.

Kommentit (16)
Kuka tahansa riittävillä resursseilla voi jatkaa Javan tuottamista, ei se minnekään katoa.
Siinäpä se tulikin. Riittävät resurssit kun tarkoittavat harvoin sataan eri suuntaan vetävää tuhatta intomielistä harrastajaa.
Hyvänä esimerkkinä voi mainita vaikkapa Firefoxin, jonka riittävät resurssit takasi mm. Google kunnes ilmoitti rahahanojen sulkemisesta. Nyt tuo vielä vajaa vuosi sitten "maailman parhaaksi" mainittu Tracemonkey-javaskriptimoottori korvataan yllättäen Webkitin koneella ja selain alkaa muistuttaa entistä enemmän Frankensteinin luomusta sekä ulkonäöltään että nopeudeltaan.

Sinähän puhut epätietoa ja jaat mielipiteitäsi faktoina. Riittävistä resursseista puhuttaessa tarkoitettiin panostusta, ei tuotantomalleja.
Oli muuten viimeinen kokonaan Open Source -pohjainen järjestelmä talossa. 2000 luvun vapaa rakkaus on siis viimeinkin ohi. Kauan eläköön markkinatalous ja suljetut järjestelmät! Raha niille ketkä sen ansaitsevat.

MySQL:llä on ainakin yksi G:llä alkava mainitsemisen arvoinen asiakas, joka todennäköisesti jatkaa huomattavasti paremmin eväin kuin teidän yrityksenne.
http://www.mysql.com/customers/view/?id=555
Tuskin MySQL mihinkään kuolee.
Oli muuten viimeinen kokonaan Open Source -pohjainen järjestelmä talossa. 2000 luvun vapaa rakkaus on siis viimeinkin ohi. Kauan eläköön markkinatalous ja suljetut järjestelmät! Raha niille ketkä sen ansaitsevat.
Moniko myi Opelinsa kun GM meinasi keikata. Kuinka sitten kävikään, no ei kuinkaan Opel porskuttaa yhä...
Voi jatkaa kehittämistä, mutta ei välttämättä MySQL nimellä. Nimen käyttöoikeus kun ei ole GPL alainen.
Tästä syystä mm. Montykin käyttää MariaDB nimeä omassa tietokannassaan, joka pohjautuu MySQL GPL alaiseen koodiin.
Nimenomaan MAKSAVA asiakas.
MySQL tuskin kuolee ikinä, mutta avoimen MySQL:n kehitys saattaa kuolla jolloin kehitys suunnataan maksulliseksi tuotteeksi.
Olen itse huomannut, että moni webhotellin tarjoaja on ryhtynyt tarjoamaan mm. PostreSQL:ää MySQL rinnalla. Aika moni on myös siirtänyt koodinsa Postren kantaan käyväksi MySQL:stä.