Facebook tietää kohta sijaintisi

Mikko Stig / Lehtikuva
Facebook tietää kohta sijaintisi
Maailman suosituin sosiaalinen media Facebook aikoo huhtikuun käyttäjäkonferenssissa esitellä uuden paikannuspalvelunsa.
Heidi Vaalisto
12.3.2010 11:46
Kommentit 13

Facebook on vuoden verran kehittänyt omaa paikannuspalveluaan, kertoo The New York Times. Sovelluksella on kaksi ominaisuutta.

Paikannuspalvelussa Facebookin käyttäjä voisi saada selville kaveriensa kulloisenkin sijainnin. Sovellukseen kuuluu myös ohjelmistotyökalu, jonka avulla ulkopuoliset voivat tarjota paikannukseen pohjautuvia palveluita Facebookin viestittäjille.

Facebook aikoo lehden tietojen mukaan esitellä paikannuspalvelut huhtikuun f8-käyttäjäkonferenssissa.

Facebook on lykännyt sovelluksen tuomista markkinoille, sillä yhtiö on halunnut saada tuotteen täysin valmiiksi. Lisäksi Facebook on selvittänyt yksityisyyteen liittyviä kysymyksiä.

Paikannusominaisuus houkuttaa Facebookia, sillä median yli 400 miljoonasta käyttäjästä noin puolet käy Facebookissa ainakin kerran päivässä. Sata miljoonaa käyttäjää ottaa yhteyttä mediaan mobiililaitteesta.

Facebookin kilpailija Twitter kehittää dataviesteihinsä paikannusominaisuutta.

Lisää Aiheesta
UutinenFacebookin uudistuksille tyrmäys (8.4.2010 15:57)
UutinenFacebook voitti Googlen (16.3.2010 14:27)
Uutinen Facebook jalkautuu Intiaan (15.3.2010 15:56)
UutinenHoi maailma: En ole kotona (18.2.2010 16:03)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (13)

Huono 0
Ei hel... Ei tällaisia ominaisuuksia -kiitos. Toivottavasti se pitää hyväksyä erikseen, jos se tulee pakkopullana niin loppuu facebookin käyttö samantien meikäpojalla.
Ei kiitos
En katso tarpeelliseksi asentaa puhelimeeni tällaista ohjelmaa ja jos joku asentaa sen ilman lupaani, niin ystävyys katkeaa kuin kananlento.
Puttepossu
Ja mitä seuraavaksi..? Valvonta kamera kotiin via webcam. Pystyt seuraamaan ystäviesi tekemistä reaaliajassa ?

Tai ehkäpä rengas jalkaan mikä antaa sätkyjä jollet päivitä statusta ja sijaintiasi.

Myös terveystiedot ja pankkitilin tapahtumat ystäviesi ihmeteltäviksi ?

Herätkää nyt hölmöt. Ette te todellakaan halua jakaa niitä tietoja kaikille mitä tämä fb teidät pakottaa jakamaan.
No FB
+1 edellisille. Minä en halua valvontayhteiskuntaa. Riippumatta haluaako liikkumistani seurata ja rangaista liikenneministeri, Facebook tai Google.

Kaikki tieto mitä kerätään joutuu aina vääriin käsiin tai sitä käytetään väärin. kenestäkään ei saa kerätä ysilöiviä tietoja, tekemisiä tai paikkatietoja ilman oikeuden lupaa. Suomessa saa seurata vain kun kyseessä on rikosepäily.

Eli jos tuota aletaan tehdä kysymättä lupaa, on kyse suomessa rikoksesta.

Toivottavasti jokainen miettii kaksi kertaa ennen kuin hyväksyy palvelun käyttöehdot.

Meillä alkaa näköjään olla SS / Stasi / Neuvostoliitto -yhteiskunnasta jo niin kauan aikaa että nuoremmat ihmiset eivät tajua millä tavoin näitä tietoja käytettiin väärin. Nykyaikana on mahdollista 1940-1980 lukuun verrattuna jo lähes kaikki.

Ottakaa opiksi historiasta, miksi yksityisyyden suoja on oikeus yksityisyyteen on perustuslaissa älkääkä nakertako sitä itseltänne.
Ja tasan varmasti ei tiedä sijaintiani, eikä tule ikinä tietämään. Minkälainen tulevaisuus meillä on kun kakarat (ja hieman vanhemmatkin) ei osaa edes WC-ssä käydä, elleivät päivitä blogejaan aiheeseen liittyen?.
void(void)
Huono 0
Ottakaa opiksi historiasta, miksi yksityisyyden suoja on oikeus yksityisyyteen on perustuslaissa älkääkä nakertako sitä itseltänne.

Mutku kato kaikki muutkin.

Olemme siirtyneet yhteiskunnassamme sellaiseen vaiheeseen jossa ei ilmeisesti meidän odotetakaan ymmärtävän tekojemme seurauksia. Aina voi sanoa "no emmä tajunnu".
lomakuvat nettiin
Huono 0
Tämänkin jutun koko lähtökohta on täysin pielessä, koska toimittaja ei tajua että ei se lärvikirja mitään tiedä niistä, jotka siellä ei ole mukana.
puhuva pää
Huono 1
Saisko siihen vielä kuuntelupalvelun, että kuulisi vaikka mitä aviopuoliso vaikka touhuaa ja kenen kanssa.
Kuuntelupalvelu
Huono 8
Täytyy sanoa että porukka on aika vainoharhaista näinä päivinä... Mulle on sama, valvoo kuka valvoo. Äiti, isoveli tai naapurin nukahtamisvaikeuksista kärsivä Pertti.

Eikä tällaiset paikannuspalvelut vain ilmesty mihinkään, että kaikki yhtäkkiä tietää sijaintisi.
Amiga 500
Huono 0
Täytyy sanoa että porukka on aika vainoharhaista näinä päivinä... Mulle on sama, valvoo kuka valvoo. Äiti, isoveli tai naapurin nukahtamisvaikeuksista kärsivä Pertti.

Mutta kuitenkin halusit suojella yksityisyyttäsi ja kirjoitit kommentin nimimerkillä?
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Joka kymmenes saa lähteä HP:lta

Noah Berger/Bloomberg News

Teknologiayhtiö Hewlett-Packard vahvistaa rajut työvoimaleikkaukset, joista liikkui markkinoilla huhuja jo etukäteen.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Nokia Worldista tulee pienen piirin tapaaminen

Simon Dawson/Bloomberg

Puhelinvalmistaja aikoo luopua yhdestä isosta markkinointitapahtumasta, massatapahtuman tilalle tulee useita pienempiä tilaisuuksia.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949