Google Earth pyörii Android-kännykässä

Ruutukaappaus
Google Earth pyörii Android-kännykässä
Helsinki näyttää Google Earth -sovelluksessa tältä.
Hakukoneyhtiö Google sai vihdoin markkinoille karttapalvelunsa Android-version. Sovellus toimii käytännössä vain Nexus One -puhelimessa, Motorolan Droid-kännykän käyttäjät jäävät edelleen ilman palvelua.
Heidi Vaalisto
23.2.2010 12:22
Kommentit 11

Google Earth-palvelusta on valmistunut mobiiliversio yhtiön omaan Android-sovellusalustaan. Uusi karttasovellus toimii käytännössä vain Googlen Nexus One –älypuhelimessa. Sovellus vaatii Android 2.1. -version.

Sovelluksen avulla Android-puhelimen käyttäjät saavat puhelimensa näytölle samanlaiset karttanäkymät kuin he saavat pc-laitteelle. Uusia ominaisuuksia ovat äänitunniste ja monipuolisemmat navigointimahdollisuudet.

Kännyköissä Google Earth on tähän asti näkynyt vain Applen iPhonessa. 

Markkinoilla Google Earth -palvelun Android-versiota on odotettu jo jonkin aikaa. Googlen sovelluksen piti alun perin toimia Motorolan Droid-kännykässä. Droidin hankkijat jäävät edelleen ilman Earth-sovellusta. Puhelimessa pitäisi olla Android 2.1 tai sitä uudempi versio.

Mobiilisovelluksen voi ladata Android Marketin sivuilta.

Lisää Aiheesta
UutinenGoogle Earth kutsuu Kuuhun (21.7.2009 09:04)
YrityksetGoogle
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (11)

Huono 0
Eiks tuo todellakaan toimi noksuissa?...weird...iPhone 3GS:ssä pyörii todella hienosti, kuten myös Googlen street view!
iHappy
Huono 2
Streetview ainakin toimii Noksuissa. Ja muuhun on Ovi Maps
sep1
Eiks tuo todellakaan toimi noksuissa?...weird...iPhone 3GS:ssä pyörii todella hienosti, kuten myös Googlen street view!

Toimiiko sinulla iponyssä ilmainen, ääniohjaava navigaattori?
"Hakukoneyhtiö Google sai vihdoin markkinoille karttapalvelunsa Android-version. Sovellus toimii käytännössä vain Nexus One -puhelimessa"

Tässä tulee esille Android-platformin surkeus. Androidista on jo ties kuinka monta eri versiota eri valmistajien puhelimissa, eikä sama sovellus toimi eri versioissa.

Ja edelleen julkaistaan Android-puhelimia versiolla 1.6, vaikka muilla valmistajilla olisi jo Androidin versio 2.1 omissa puhelimissaan.
TimoH
Earth on ihan kiva kikkailuohjelma, mutta kännykässä sen tuoma lisähyöty verrattuna pelkkiin karttoihin ja navigaatioon on noin prosentin luokkaa.

Ihan hyvän hypen saavat varmaan aikaseksi tällä kuitenkin.
Earth on ihan kiva kikkailuohjelma, mutta kännykässä sen tuoma lisähyöty verrattuna pelkkiin karttoihin ja navigaatioon on noin prosentin luokkaa.
...

Ai ai kun sattuu... :)
iHappy
Ai ai kun sattuu... :)

Juu, ihan selvästi olen vaan puolueellinen. Kerropa vielä miten Google Earth on kännykässä jotenkin oleellisesti parempi Google Mapsiin verrattuna?
Huono 0
Hui mikä uutinen! Good works IT-viikko.
Pera
Huono 0
No, Droidiin/Milestoneen on kuitenkin kohta tulossa 2.1 päivitys, joten siitä se ei jää kiinni
Huono 0
Ai ai kun sattuu... :)
....Kerropa vielä miten Google Earth on kännykässä jotenkin oleellisesti parempi Google Mapsiin verrattuna?

Kuka moista on edes väittänyt? Onpahan vaan hauska ja nopeampi käyttää. Tosin sitä voi olla mahdoton ymmärtää jos/kun sitä ei ole koskaan käyttänyt.
iHappy
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Joka kymmenes saa lähteä HP:lta

Noah Berger/Bloomberg News

Teknologiayhtiö Hewlett-Packard vahvistaa rajut työvoimaleikkaukset, joista liikkui markkinoilla huhuja jo etukäteen.

Huhumylly kiihtyy: Microsoft tuo Officen iPadiin

Ruutukaappaus

Nokia Lumialta uhkaa mennä etulyöntiasema? Microsoft vie Officen Applen ja Android-laitteisiin, kertoo verkkolehti BGR.

Nokia Worldista tulee pienen piirin tapaaminen

Simon Dawson/Bloomberg

Puhelinvalmistaja aikoo luopua yhdestä isosta markkinointitapahtumasta, massatapahtuman tilalle tulee useita pienempiä tilaisuuksia.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949