IE6 menettää Googlen tuen
Googlen tuki vanhoille selaimille hupenee maaliskuun alusta lukien, Apps-tuotejohtaja Rajen Sheth kertoo.
– Monet muut yritykset ovat jo lopettaneet vanhempien selainten, kuten Internet Explorer 6:n, tukemisen. Myös me lopetamme tuen, alkaen Google Docsista ja Google Sitesista. Maaliskuun alusta lukien näiden tuotteiden avaintoiminnot ja uudet ominaisuudet eivät toimi kunnolla vanhemmissa selaimissa.
Googlen päätös on merkittävä, sillä Internet Explorer 6:n käyttäjiä on yhä paljon. Selaimen markkinaosuudeksi on arvioitu noin 20 prosenttia. Se on toiseksi suosituin Internet Explorer 8:n jälkeen NetMarketSharen tuoreissa tilastoissa.
IE6:een hyökättiin
joulukuussa
Rajen Sheth selitti, että web on kehittynyt yksinkertaisista tekstisivuista rikkaiksi vuorovaikutteisiksi sovelluksiksi videon ja äänen kera. Vanhat selaimet eivät kuitenkaan pysty pyörittämään tällaisia sivustoja kunnolla.
Johtaja ei sanonut tietoturvasta mitään. Google oli joulukuussa yksi kymmenistä kohteista verkkohyökkäyksessä, jossa käytettiin hyväksi Internet Explorerin haavoittuvuutta. Uhreja haettiin nimenomaan selaimen kuutosversion käyttäjistä. Microsoft korjasi myös myöhempiä IE:n versioita koskevan aukon tavallista nopeammalla tahdilla tammikuussa.
Jotkut tahot, kuten Saksan kansallinen tietoturvaelin, menivät niinkin pitkälle, että suosittivat luopumaan kokonaan Internet Explorerista.
Google esittää IE6:n vaihtoehdoiksi uudempaa versiota Microsoftin selaimesta, Mozillan Firefox 3.0:aa tai uudempaa, Googlen omaa Chrome 4.0:aa tai Applen Safari 4.0:aa.
































Kommentit (6)
Uudet palvelut vaativat tuoreinpia tekniikoita kuten Google parhaillaan tuottaa.
Eli ei kun uudempi versio käyttöön ja siitä voi helposti vaikka pitää vain oletuksen päällä, eli että sisäverkkoa käsitellään oletuksena yhteensopivuustilassa, niin sillä pääsee jo pitkälle.
Vaikka Microsoft on tavallaan siinä pakkoraossa että sen pitää tuke IE6:sta yhtä pitkään kuin käyttistä (XP:n 13 vuotta) niin käytännössä se on liian pitkä aika.
Koska tympäsee kun ei määritysten mukainen CSS toimi kunnolla ja asiakas haluaa kaikkia hienouksia sivuilleen. Kiitos silloin kun on kiitoksen paikka joten:
Kiitos Google avustasi ihmisten selainten päivityksissä.