Nokia ennustaa suurkatoa mobiilialustoissa
Nokian laiteyksikön uusi johtaja Rick Simonson uskoo Nokian voittoon älypuhelinmarkkinoilla. Simonson ennakoi yhtiön saavuttavan pahimmat kilpailijansa Applen ja RIM:n ensi vuonna.
– Vuonna 2011 tulemme olemaan tasoissa Applen ja RIM:n kanssa älypuhelimissa. Pidemmällä tähtäimellä voitamme sodan, sillä sähköpostin lisäksi tuomme lisää sisältöä, chattia, musiikkia, viihdettä sekä muita ominaisuuksia, jotka pian tulevat olemaan hyvin kriittisessä asemassa menestykselle, Simonson hehkuttaa intialaiselle The Economic Times -lehden haastattelussa.
Simonson näkee, että markkinoilla on nykyisin liikaa mobiililaitteiden käyttöjärjestelmiä. Noin kymmenen järjestelmää kilpailee markkinoista. Simonson ennakoi, että joka toinen jää henkiin.
– Tilaa on korkeintaan neljälle viidelle järjestelmälle, Simonson laskee.
Simonsonin mukaan kilpailussa menestyy se, joka saa taakseen eniten sovelluskehittäjiä. Simonson pitää Nokian tilannetta erinomaisena. Yhtiöllä on kolme mobiilialustaa: maemo, Symbian ja aiempi matkapuhelinten käyttöjärjestelmä. Nämä alustavat vastaavat noin 40 prosenttia markkinoista.
Amerikkalaisen älypuhelinvalmistaja Palmin tilannetta Simonson pitää heikkona. Alle prosentin markkinaosuus ei houkuttele puolelleen sovelluskehittäjiä.
Simonson ennustaa, että palveluiden aktiivikäyttäjien määrä nousee 115 miljoonaan tänä vuonna. Viime vuonna palveluita käytti aktiivisesti noin 80 miljoonaa ihmistä.


































Kommentit (21)
"Vuonna 2011 tulemme olemaan tasoissa Applen ja RIM:n kanssa älypuhelimissa. Pidemmällä tähtäimellä voitamme sodan, sillä sähköpostin lisäksi tuomme lisää sisältöä, chattia, musiikkia, viihdettä..."
ööö, muut on tuonu noi jo aikoja sitten ja ovat silloin jo next gen. ratkaisuissa.
Epäilen kyllä tuota vuotta 2011 Nokian pelastuksena. Ei auta vaikka sisältöratkaisut olisivat kunnossa jos rauta ja käyttöliittymä eivät houkuta ostajia.
* Palm WEB-OS - Liian pieni markkinaosuus pärjätäkseen. Ei mitään toivoa.
* LiMo - Kukaan järkevä käyttäjä ei halua ostaa suljettua Linux kapulaa.
Kiikunkaakun selviytyjiin laittaisin seuraavat:
* RIM - On aika vahva käyttäjäkunta rapakon takana. Uhkaa romahtaa jos käyttäjät tajuavat, että muiden valmistajien laitteilla sähköpostit toimivat jopa ilman RIM:n palvelimia.
* WinMobile - MS:n subventointi pitää vielä hengissä ja takana on aika vahva yritystuki tietyillä markkinoilla. Hinnat ainakin romahtaa, kun tarjolla on hyvälaatuisia käyttiksiä ilmaiseksikin.
* Samsungin BADA - En usko tämän saavan mitään vankkaa tukea softan tekijöiltä (itsellä ei ainakaan vielä mitään kiinnostusta), joten Samsung joutunee hautaamaan tämän kalliina kokeiluna muutaman vuoden päästä.
Ja selviytyjiin:
* Android - IsoG panostaa tähän niin paljon, että Android tulee nappaamaan oman pienen siivunsa älypuhelinmarkkinoista ja säilymään mukana pelissä. Vaarana alustan pirstaloituminen, kun Androidia käyttävien firmojen pitää saada kapulansa näyttämään "omilta" tuotteilta. Mitään maata järisyttävää softaa ei androidille tule, sillä kuka tosinörtti haluaa koodinsa jollekkin virtuaalikoneelle kirjoittaa.
* Iphone - Applella ei varaa epäonnistua, tai siltä katoaa musiikkisoittimien markkinat alta. Ei saavuta valta-asemaa rajoittuneisuutensa takia, mutta tulee säilyttämään oman vannoutuneen fanikuntansa.
* Maemo - Tekniseltä kannalta katsottuna ehdottomasti paras alusta mitä taskuun mahtuvaan tietokoneeseen/puhelimeen on tarjolla. Tulee saamaan oman pienen siivun mobiililaitteiden ehdottomassa yläpäässä. Ei sovellu kaikille peruskäyttäjille ainakaan toistaiseksi.
* Symbian - Hallitsee massallaan ja edullisilla hinnoilla perustason älyluureja vielä pitkään. Itse pidän uutta ja avointa Symbiania jopa Androidia kovempana monipuolisemman ohjelmoitavuutensa puolesta. Koodaus helpottuu QT:n myötä huomattavasti.
Vähän turha tänne on mitään tällaista amatöörianalyysiä edes kirjoittaa, kun tuo yksi pelle täällä heiluu. (saisivat estää kyseisen henkilön yhteydet koko sivustolle tai ottaa käyttöön pakollisen kirjautumisen), mutta toivottavasti tämä viesti edes hetken täällä näkyy ja muut kotianalyytikot voisi heittää omia arvailujaan tulevaisuudessa säilyvistä kännyalustoista. :-)