Googlelta yksi näkymä yksityisyyteen
Googlen ohjelmien tallentamia tietoja voi nyt tarkastella tai poistaa ja haluttuja asetuksia muuttaa helpommin uuden Dashboardin avulla, tiedote kuvaa. Monet Googlen tuotteet tallentavat tietoa. Esimerkiksi Gmailin lähetetyt ja vastaanotetut sähköpostit, liitteet ja pikaviestikeskustelut ovat tallessa käyttöä varten.
– Toivomme, että tämä muuttaa koko alan tapaa suhtautua yksityisyyteen liittyviin kysymyksiin, sanoo yksityisyydensuojan parissa työskentelevä ohjelmistoinsinööri Alma Whitten Googlelta.
Yksityisyys ja omien tietojen hallinta korostuu "pilvistyvässä" maailmassa, missä eri ohjelmistot tarjotaan enenevissä määrin cloud-periaatteella internetin kautta, ja omia tietoja voi sijaita hujan hajan eri verkkopalveluissa.
Viime syksynä Googlea sekä kiiteltiin että arvosteltiin sen toimenpiteistä yksityisyyden parantamiseksi. Tänä vuonna otsikoissa on ollut paljon etenkin yhtiön karttapalvelun Street View -näkymä, joka on koettu ongelmalliseksi eri maissa.
Google Dashboardin ovat kehittäneet yhtiön Münchenissä ja Zürichissä työskennelleet insinöörit, ja palvelu on tällä hetkellä saatavissa 17:lle kielelle.
Aikaisemmin tänä vuonna Google julkaisi toisen työkalun, jonka avulla käyttäjä voi vaikuttaa kohdennettujen mainosten näkemiseen eri verkkosivuilla.


































Kommentit (5)
Kuten sanottu, jos pitää erikseen kertoa ettei ole paha, on jotain piiloteltavaa. Mutta eihän iso G voi tehdä ikinä mitään väärää...