Windows 7 tuli, Atea havittelee miljoonia asennuksia

Microsoft
Windows 7 tuli, Atea havittelee miljoonia asennuksia
Microsoftin Windows 7 -käyttöjärjestelmä tuli tänään laajaan myyntiin. Atea tahtoo tehdä kaksi miljoonaa asennusta kahdessa vuodessa.
Tuomas Linnake
22.10.2009 16:19
Kommentit 14

Kehuttu ja yllättävän aikaisin valmistunut Windows 7 yrittää laastaroida edeltäjänsä Vistan haavoja muun muassa käytettävyydessä, suorituskyvyssä ja yhteensopivuudessa.

Suomen merkittävä tietotekniikan online-kauppias Verkkokauppa.com kertoo lyhyesti myynnin alkamisesta.

– Hyvin on lähtenyt myyntiin, jopa suomenkielistä pakettia saatiin, vaikka alun perin saatavuuspäiväksi arvioitiin 30.10, Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Samuli Seppälä vastaa It-viikon kysymykseen.

Atea jahtaa
kahta miljoonaa

Microsoftin kumppani Atea arvioi toimittamiensa Windows 7 -lisenssien määrän nousevan kahteen miljoonaan kahden seuraavan vuoden aikana Pohjoismaissa ja Baltiassa.

Atea arvioi, että sen markkinaosuus nousee 16 prosenttiin alueen asennetuista 12,5 miljoonasta Windows-pohjaisista pc:istä.

Windows XP:hen ylipitkäksi ajaksi turvautuneiden yritysten on uskottu siirtyvän hanakasti Windows 7:ään. Atean omien asiakkaidensa joukossa tekemän kyselyn mukaan yli 47 prosenttia asiakkaista aikoo päivittää Windows 7:ään seuraavan 12 kuukauden aikana.

Ensimmäiset asiakkaat ovat jo sopineet päivityshankkeesta. Atean ja Microsoftin kehittämässä "Atea 7" -mallissa Atea ottaa vastuun kokonaisuudesta ja hoitaa koko Windows 7:n päivitysprosessin asiakkaan puolesta aina ohjelmistojen ja laitteiden yhteensopivuuden varmistamisesta hallintaan ja käyttäjien kouluttamiseen.

– Strateginen kumppanuus Microsoftin kanssa kahden miljoonan Windows 7 -asennuksen tekemisestä seuraavan kahden vuoden aikana on meille merkittävä liiketoimintamahdollisuus, Atean pääjohtaja Claus Hougesen sanoo tiedotteessa.

Lisää Aiheesta
UutinenAtea avaa verkkokaupan pk-yrityksille (28.4.2010 13:53)
UutinenFinpro vaihtaa Windows 7:ään (21.10.2009 15:18)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (14)

Huono 0
Paljonko Atea maksoi tästä mainoksesta?
Journalismi kunniaan
No me tarjottiin "Tumpille" vain kostea saunailta eli halvalla lähti.
To-Mafiatea
Huono 4
siitä jollekin bisnesideaksi jos työttömyys vaivaa.
7 ei helppo päivittää oikein
Huono 8
Onnittelemme, muta emme tarvitse uutta windowsia kun tämä vanha toimii juuri niinkuin pitääkin.

Katsokaa mitä mainosta, bottivarmistuskin on 7 !
XP jyrää
Huono 5
Ja kyllähän tavotteita pitää olla:)
La_Juppi
Asentaisivat edes kunnon järjestelmiä...
Seiska
Tavoitteita pitää olla, mutta minä en ymmärrä, miksi kukaan lähtisi käyttämään Seiskaa ellei ole ihan pakko...
Johan nyt on markkinat
Käyppä setämies Japanissa laittamassa tämäkin asennus kuntoon:

www.youtube.com/watch?v=DbJGzyYV_X8
Touch me
Onnittelemme, muta emme tarvitse uutta windowsia kun tämä vanha toimii juuri niinkuin pitääkin.

Katsokaa mitä mainosta, bottivarmistuskin on 7 !

Olen melko varma, että tuo bottivarmistus on nimenomaan MS:n maksamaa piilomainontaa.

Huono 1
Laitekantani siirtyy w7:aan. Tai oikeastaan ollut jo pitkään, RC versiosta ei ole ollut oikeastaan kovinkaan paljon moitittavaa.

Se mikä sylettää on Suomi hinnoittelu. Miks hitossa tässä sarvikuonomaassa aina rahastetaan kuluttajaa viimesen jälkeen.

Mutta vaikk tekee kipeetä, lompakossa, W7 on selkeästi parempi ja toimivampi kuin XP ja Vista.
LXa
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Nokia: "Verimetallien" valvonta vaikeaa

Reuters

Nokia haluaa selventää alihankkijoilleen asettamiaan harvinaisia mineraaleja koskevia säännöksiä. Mineraaleja saadaan muun muassa Afrikan konfliktialueilta. Nokian mukaan ala tarvitsisi yhteiset säännöt.

Tuore tutkimus: Nokian Lumia ei aivan pärjää iPhonelle

Chris Ratcliffe/Bloomberg News

Tuore Åbo Akademin tekemä käyttäjäkokemustutkimus kertoo Applen iPhonen lyövän Nokian Lumia 800 -puhelimen laudalta käyttömukavuudessa. Tieteellisesti tehty tutkimus antaa kuitenkin toivoa Nokialle: joillakin alueilla käyttäjät kokivat Lumian olevan iPhonea parempi.

Symbianin loppu rokottaa Digiaa

Nokian strategiamuutos kohti Microsoftia näkyi selvästi ohjelmistoyhtiö Digian kannattavuudessa, joka oli jyrkässä luisussa.

 
Dilbert – 4.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949