Ossi ja Kassi avattiin aaltolaisten kavereiksi

Kimmo Mäntylä / Lehtikuva
Ossi ja Kassi avattiin aaltolaisten kavereiksi
Nokia lahjoitti alkuun sata N97-kännykkää.
Tuleva Aalto-yliopisto kulkee Facebookin jalanjäljissä ja avaa yhteisöpalveluja kaikkien opiskelijoiden ja työntekijöiden käyttöön.
Tuomas Linnake
17.9.2009 10:47
Kommentit 7

Aalto-yliopisto on Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun muodostama uusi yliopisto, joka aloittaa toimintansa vuodenvaihteessa.

Ossi on aaltolaisten Facebook, eli yhteisöpalvelu opiskelijoiden keskinäiseen yhteydenpitoon. Palvelun kehittäneet tutkijat ovat tehneet siitä sopivan erityisesti älypuhelimilla käytettäväksi. Sopii tosin kysyä, onko tavallisilla opiskelijoilla välttämättä varaa älypuhelimeen.

– Tämä on kuitenkin pohjimmiltaan tutkimushanke, ja meitä kiinnostaa katsoa asioita vähintään muutaman vuoden tähtäimellä. Trendi on kohti älypuhelimia. Jos tutkisimme nyt halvempia puhelimia, niitä ei olisi muutaman vuoden kuluttua enää olemassakaan ja tutkimustuloksemme olisivat suoraan vanhentuneita, projektipäällikkö Olli Pitkänen Tietotekniikan tutkimuslaitos HIIT:stä puolustaa.

Matkapuhelinvalmistaja Nokia ja teleoperaattori Elisa ovat sponsoroineet hanketta suoraan lahjoittamalla sille Nokia N97 -älypuhelimia ja 3G-dataliittymiä. Puhelimia on saatu toistaiseksi sata kappaletta opiskelijoille jaettaviksi, ja lisää on tulossa. Laina-aika kestää sen verran kauan, että laitteet voi Pitkäsen mielestä kokea omikseen.

Mobiilia testausta
kampuksilla

Uudet Aalto-yhteisömediapalvelut kuuluvat osana OtaSizzle-hankkeeseen, jossa Aalto-kampuksille rakennetaan suuri living lab -tyyppinen testiympäristö tutkimustyötä varten. Hankkeen tarkoituksena on tutkia, minkälaisia käyttötapoja ihmiset keksivät liikkuvan yhteisömedian palveluille ja miten älypuhelimien mahdollisuuksia voidaan parhaimmin hyödyntää.

Nämä Aalto-palvelut ja niihin liittyvä tutkimustyö on rahoitettu lahjoitusvaroin. Yksityiset yritykset ja yhteisöt lahjoittivat TKK:n Tekniikka elämään -kampanjaan yli 20 miljoonaa euroa, jolla parhaillaan tutkitaan digitalisaatiota tai energiantuotantoa OtaSizzlen lisäksi useissa muissa hankkeissa.

Toinen OtaSizzlen piirissä avattu yhteisöpalvelu Kassi on tarkoitettu ratkaisemaan käyttäjiensä arjen pikkupulmia palveluksia vaihtamalla. Toistaiseksi tietokoneilla käytettävä palvelu saa pian rinnalleen mobiiliversion.

Ossi kuuntelee
käyttäjää

Jo 300 miljoonaa käyttäjää saanut Facebook aloitti sekin elämänsä yliopistopiireissä. Pitkänen uskoo, että Ossilla on mahdollisuuksia nousta Aaltoa laajempaan käyttöön. Palvelu, kuten Kassikin, on jo nyt avoin kaikille.

– Ossin kehitys tapahtuu hyvin vahvasti käyttäjälähtöisesti heidän tarpeistaan ja he myös itse osallistuvat kehitystyöhön. Se luo sellaista potentiaalia, mitä edes Facebookissa ei ole ollut. Hyödynnämme toki myös mobiilitekniikan mahdollisuuksia ihan eri tavalla.

– Ossi hyödyntää sitä, että kännykkä tietää käyttäjästään koko ajan aika paljon – hyvässä ja pahassa. Pyrimme siihen, että palvelu pystyisi hyödyntämään kännykän piirteitä niin, että käyttäjä pystyisi koko ajan hallitsemaan, mitä tietoja palvelu pistää eteenpäin, Pitkänen sanoo.

Internetissä toimii jo ennestään laajempi suomalaisten yliopistojen ja korkeakoulujen kohtaamispaikka Lyyra-kampus. Ossilla ja Kassilla ei ole siihen kytköksiä.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Huono 0
Sääliksi käy noita jotka joutuu N97 käyttämään.
No näkevätpähän että miten ulkona ollaan kehityksestä.
Jonnekinhan ne myymättömät joutuu
Huono 0
opiskelijoill varaa n97:ään ?.. eliittiyliopiston, suomen teknillisen ja taiteellisen kehityksen kerma:lle varmaan varattaisiin valtionbudjetista osa (ja otetaan vaikka lisää lainaa) jotta heillä varmasti olisi tämä suomalaisen insinööriosaamisen huipputuote..
keijjo
Huono 0
Nämä pienen piirin "feisbuukit" ovat jo syntyessään tuhoon tuomittuja. Lyyrallakin on käyttäjiä ehkä kourallinen ja siihen on upotettu rahaa satoja tuhansia. Ei mitään järkeä
Teuvo Työt
Huono 0
keijjo: Minä kun luulin, että eliittiyliopistoiksi kutsutaan sellaisia, joihin pääsee vain jos "isi maksaa".
teekkari
Huono 0
opiskelijoill varaa n97:ään ?.. eliittiyliopiston, suomen teknillisen ja taiteellisen kehityksen kerma:lle varmaan varattaisiin valtionbudjetista osa (ja otetaan vaikka lisää lainaa) jotta heillä varmasti olisi tämä suomalaisen insinööriosaamisen huipputuote..

Huom yritykset maksaa. Ei valtio
Huono 0
Ai siellä Lyyrassa voi tehdäkin jotain muuta kuin tilata opiskelijakortin? Hyvin ovat onnistuneet ne muut jutut piilottamaan ja tekemään käytön vaikeaksi :P
-
Huono 0
Miksi haluaisin rekisteröityä palveluun jossa voin tehdä samaa kuin twitterissä ja facebookissa, mutta niin ettei kukaan kuule mitä teen tai sanon?
aaltolainen / taik
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Nokia: "Verimetallien" valvonta vaikeaa

Reuters

Nokia haluaa selventää alihankkijoilleen asettamiaan harvinaisia mineraaleja koskevia säännöksiä. Mineraaleja saadaan muun muassa Afrikan konfliktialueilta. Nokian mukaan ala tarvitsisi yhteiset säännöt.

Tuore tutkimus: Nokian Lumia ei aivan pärjää iPhonelle

Chris Ratcliffe/Bloomberg News

Tuore Åbo Akademin tekemä käyttäjäkokemustutkimus kertoo Applen iPhonen lyövän Nokian Lumia 800 -puhelimen laudalta käyttömukavuudessa. Tieteellisesti tehty tutkimus antaa kuitenkin toivoa Nokialle: joillakin alueilla käyttäjät kokivat Lumian olevan iPhonea parempi.

Symbianin loppu rokottaa Digiaa

Nokian strategiamuutos kohti Microsoftia näkyi selvästi ohjelmistoyhtiö Digian kannattavuudessa, joka oli jyrkässä luisussa.

 
Dilbert – 4.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949