Apple hylkäsi Googlen sovelluksen

Apple
Apple hylkäsi Googlen sovelluksen
Google sai ensikäden kokemusta Applen App Store -politiikasta, jota jotkut kehittäjät pitävät epäreiluna. Google Voice ei päässyt iPhoneen.
Tuomas Linnake
29.7.2009 10:12
Kommentit 45

Google vahvisti Google Voice -sovelluksen kohtalon eWeekille.

– Apple ei hyväksynyt Google Voicea, jonka toimitimme App Storea varten kuusi viikkoa sitten. Jatkamme työtä palvelujemme tuomiseksi iPhonen käyttäjille - hyödyntämällä esimerkiksi mobiiliselaimien kehittymistä, Googlen edustaja lausui.

Apple veti myös myynnistä muiden tekemät sovellukset, jotka hyödyntävät Google Voicea. Applen mukaan toimien syynä on se, että sovellusten toiminnoissa on päällekkäisyyksiä iPhonen omien toimintojen kanssa.

On kuitenkin arvioitu, että syynä olisi jenkkioperaattori AT&T, jolla on yksinoikeus myydä iPhonea Yhdysvalloissa. Google Voice mahdollistaa esimerkiksi ilmaiset tekstiviestit ja halvat ulkomaanpuhelut, mistä operaattorit eivät pidä.

Googlen ja Applen
välit kylmenemässä?

Apple on suhtautunut Googleen aikaisempaa nuivemmin viime aikoina. Viime viikolla Google esitteli Latitude-palvelunsa iPhonelle vain todetakseen, että se pitää kirjoittaa uudelleen web-pohjaiseksi sovellukseksi Applen vaatimuksesta.

Viime vuonna Google sai Applen kauppaan tarjolle Mobile App -hakusovelluksen, vaikka kertoi rikkoneensa kehittäjille asetettuja ehtoja. Jotkut epäilivät tuolloin, että usein varsin tiukasti ehtojen noudattamiseen suhtautuva Apple olisi joustanut Googlen kohdalla.

Googlesta on tulossa entistä enemmän Applen kilpailija älypuhelinmarkkinoilla Android-käyttöjärjestelmänsä myötä.

Lisää Aiheesta
UutinenGoogle hakee paikallistietoa iPhoneen (17.7.2009 10:29)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (45)

Huono 0
Applen mukaan toimien syynä on se, että sovellusten toiminnoissa on päällekkäisyyksiä iPhonen omien toimintojen kanssa.
Vapaata kilpailua MINUN iPhonessani? Ei käy!
Steve Mobs
Moniajon puutteen lisäksi toinen ainoa syy miksen osta iPhonea, vaan odottelen androidin rantautumista. Nokialaiseen en aio koskea ennenkuin Symbian on unohdettu.
kirjava
Tuntuu että Apple on kyllä pahan kerran AT&Tn talutusnuorassa tässä asiassa.. Outoa kyllä toisaalta miksei sovellusta voisi julkaista yhdysvaltojen ulkopuolella? Kuten tetherin ja MMSn kanssa on nyt tehty.
ProjectX
Google on tehnyt suurimman osan Apple iPhone sovelluksista, kstsokaapahan yhteneväisyyksiä. Verratkaahan keskenään MAC sovellukset iPhoto ja Google Picasa. Google Earth iPhonessa/iPod touchissa yms. yms.

Taitaa taustalla olla se, että Google on nostanut palveluidensa hintaa Apple:lle ja nyt Apple pistää takaisin täyslaidalta.

Pienoinen sota siis ollee tosiasia?!
Google yrittää vallata Applen
Höpö höpö taas.

Se mikä tässä on kummallista on se, että Google yrittää jatkuvasti ja tahallaan rikkoa iPhone SDK:n sääntöjä. Nuo säännöt on harvinaisen selkeät. Daijumpikin ymmärtää ne ihan helposti... tämä on sallittu ja tämä ei. Google myöskin tietää ne ja silti ne yrittää koko ajan. Seuraavassa Applen yhtiökokouksessa Schmidt ja Levinson saavat mennä.
Heistä on selkeästi tullut Applelle rasite.
bye bye!
Tuntuu että Apple on kyllä pahan kerran AT&Tn talutusnuorassa tässä asiassa.. Outoa kyllä toisaalta miksei sovellusta voisi julkaista yhdysvaltojen ulkopuolella? Kuten tetherin ja MMSn kanssa on nyt tehty.
Googlen palvelu toimii vain Yhdysvalloissa ja Kanadassa sen toiminnan estää paikallisen operaattorin patentti asiaan - sielläkään sitä ei voi julkaista.

Saadaan isommat otsikot katsos kun laitetaan että Apple teki sitä ja tätä, unohdetaan mainita otsikossa että AT&T saneli tässä tapauksessa saako ohjelmiston hyväksyä koska se tulisi toimimaan heidän verkossaan.
Mjoo
Kyllä Applella rahan päälle ymmärretään. Ei parane päästää ilmaisia palveluja tarjoavia niille apajille jos mielii tahkota asiallista voittoa tuotteistaan.
coldplay - mac-käyttäjä vuodesta 2003
Siis asiakas maksaa Googlelle ja Google maksaa Applelle, kun Apple ohjaa hakuja yms Googlen palveluihin. Rahavirta on siis Googlesta Apple päin, eikä toisin päin.
korjauksia taas
Päätös on varmasti ollut oikea ja perusteltu.
Kumma kun joidenkin pitää kommentoida iPhoneen liittyviä asioita vaikka eivät edes omista sellaista tai voi hankia rahan puutteen takia.
Jas sitten haukutaan Apple ja Sonera kun on niin kallista. Eipä tunnu olevan kallista kun kaikki mitä saivat heti myivät pois ja ihmiset jonottavat niitä.
iPhone on halpa
Huono 1
"Viime viikolla Google esitteli Latitude-palvelunsa iPhonelle vain todetakseen, että se pitää kirjoittaa uudelleen web-pohjaiseksi sovellukseksi Applen vaatimuksesta."

No tulipa sekin nyt ilmi, missä Latitude viipyy. Harmi, ettei Googlella ole pokkaa julkaista softaa Cydian tai Icyn kautta :P
Häxöri
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Joka kymmenes saa lähteä HP:lta

Noah Berger/Bloomberg News

Teknologiayhtiö Hewlett-Packard vahvistaa rajut työvoimaleikkaukset, joista liikkui markkinoilla huhuja jo etukäteen.

Tv-yhtiöt hymisevät: Ei tullut huutokauppaa

Jussi Nukari / Lehtikuva

Televisioyhtiöt ovat tyytyväisiä esitykseen sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta. Tv-talot onnistuivat torjumaan pelätyn taajuushuutokaupan.

Spotifyn kilpailija tulee iPhoneen

EPA

Elektroniikkavalmistaja Sony julkaisee perjantaina Applen iPhone-älypuhelimiin musiikkisovelluksen.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949