Hakkeri päihitti uusimmankin iPhonen
VentureBeatin mukaan Hotz on julkaissut murtosovelluksensa Windowsille ja Macille. Sovellus tukee uusinta iTunesia sekä iPhone 3.0 -ohjelmistoa ajavaa iPhone 3GS -puhelinta.
Sovelluksen pitäisi mahdollistaa kolmansien osapuolten ohjelmistojen asentamisen puhelimeen, jonka sovellustarjonnan Apple pyrkii pitämään tiukasti hallinnassaan oman App Storensa avulla.
Hotzin menetelmä ei sovellu puhelimen murtamiseen niin, että sen saisi toimimaan muiden kuin alkuperäisen operaattorin verkossa. Siihen tarkoitukseen uusinkin iPhone 3.0 -alusta on kuitenkin jo murrettu toisen hakkeritiimin toimesta. Sama tiimi kertoi kesäkuussa myös keinoistaan epävirallisten sovellusten ajamiseksi tuoreella 3.0-alustalla.
Tällaisten murtosovellusten ajaminen omassa puhelimessa voi johtaa teknisiin ongelmiin. Lisäksi Apple tuomitsee George Hotzin kaltaisten hakkerien toiminnan. Hotz tuli tunnetuksi vuonna 2007 ensimmäisen iPhonen murtamisistaan.
































Kommentit (35)
Miksi ihmeessä ostetaan puhelin, jota voi käyttää vain jonkun monopolin ohjelmapankin avulla?
Minusta tämänlainen toiminta on kiellettyä ja on jopa törkeämpää kuin Windowsin IE sekoilu. Puhelin pitäisi pistää kokonaan myyntikieltoon.
Symbian on sentään jo OpenSourcea, mutta silti sekin on säälittävä viritys. iPhone ja Symbian tulevat kuolemaan seuraavien 5 vuoden aikana. Vain aidosti avoimet käyttikset tulevat säilymään. Aika on Androidien ja Maeomo alustojen.
support.apple.com/kb/HT2101
support.apple.com/kb/HT2101
Lelut ja puhelimet ostan siis jatkossakin erikseen.
Jos Apple oikeasti haluaisi se voisi tappaa tämän sovelluksen samoin kuin kaikki muutkin jailbreak -koodit milloin tahansa. App Storen hyväksymispolitiikka on suurelta osin perua amerikkalaista juridisesta riskinhallinnasta eli estetään sellaisten sovellusten julkaisu joka voisi jotain kiihkouskovaista tai lastensuojeluviranomaista häiritä.
Jailbreak -versioiden salliminen tuskin sinänsä lisää laitteiden myyntiä, mutta ainakin se pitää nimen uutisissa ja siihenhän Applen markkinointistrategia suurelta osin perustuu.
Niin kauan kun tämmöisiä suljettuja ohjelmapohjaisia "suojauksia" tehdään, niin aina joku sen kiertää. On nähty jo PC-peleissä, CD-levyissä ja kaikkialla. Ei sen Applen kannata suuttua, että nyt joku voi tehdä ohjelman 3G S:lle ilman, että Apple voi valvoa sen sisältöä ja ottaa välikäsirahaa.
DigiIt-viikon asenne näitä hakkereita kohtaan on erittäin kyseenalainen. Jatkuvasti kannustetaan toimintaan, joka ei ole laillista tai rikkoo sopimuksia. Tämä voitaisiin ottaa niin, että pöllikää sanomalehtenne naapurin postilaatikosta, niin saatte ilmaisen lehden joka aamu.
Mielenkiintoista on myöskin tämä kamppanja, jota käydään iPhonea vastaan. Yhtään positiivista artikkelia ei ole julkaistu sen jälkeen, kun Apple esitteli iPhone 3G S:n. Esimerkiksi artikkelia, joka on ollut muiden maiden lehdistössä, jossa kerrottiin, että kyseinen puhelin on ollut esimerkiksi AT&T:lle jättimenestys ei ole julkaistu missään Suomalaisessa lehdessä. Kummallista.
No tuo viivystystaktiikka saattaa vielä toimia näin kesän hiljaisina kuukausina, mutta ei onneksi sen jälkeen, kun Sonera saa tuon mallin kauppoihin.
5 vuotiaskin oppii ihan itse käyttämään iPhonea. Mutta ei Nokian kalikkaa.