It-palveluhallinnassa itil tuottaa tuloksia

Jarmo Lahti
It-palveluhallinnassa itil tuottaa tuloksia
itSMF Finlandin tutkimusryhmän puheenjohtajalle, Maternan Timo Hyvöselle (vas.) ja Louhi Networksin tietohallintopäällikkö Jussi Vuokolle itil on käytännössäkin tuttu viitekehys.
It-palveluita on Suomessa alettu ottaa kaksin käsin hallintaan itil-mallin avulla parin viime vuoden aikana. Saavutettuihin tuloksiin ollaan jatkuvasti tyytyväisempiä, vaikka vanhatkin kipupisteet yhä vaivaavat.
Jarmo Lahti
11.5.2009 13:43
Kommentit 6

Helmikuinen itSMF Finland ry:n kyselytutkimus, johon vastasi lähes 200 tietotekniikan päättäjää ja ammattilaista, paljastaa vastaajien organisaatioissa käynnissä olevien itil-hankkeiden olevan yli 30-prosenttisesti vasta alle vuoden ja hivenen yli 50-prosenttisesti alle kaksi vuotta käynnissä olleita.

Yli viisi vuotta käynnissä olleista itil-aktiviteeteistakin kertoi sentään vajaa 8 prosenttia vastaajista.

It-prosessien kehitystyön myötä saavutettujen operatiivisten hyötyjen nähdään selvästi kasvaneen. Kun vuoden 2008 kyselyssä 43 prosenttia vastaajista kertoi saavutetun operatiivisen toiminnan merkittävää kehitystä itil:in myötä, tänä vuonna jo 53 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä.

Mittaamisessa
jopa takapakkia

Haasteita ja kipupisteitäkin toki riittää edelleen. Niitä ovat yhä it-prosessien mittaaminen, it-budjetin liiketoiminnallisen hyödyn osoittaminen sekä it:n ja liiketoiminnan yhteys.


[zoom]
Itil on ylivoimaisesti eniten hyödynnetty viitekehysmalli suomalaisissa it-organisaatioissa.

Esimerkiksi jo vuosi sitten havaittu selvä mittaamisen puute ei ollut vuoden aikana parantunut, pikemminkin päinvastoin: prosessimittareita sanoi käyttävänsä ainoastaan noin 35 prosenttia vastaajista, kun vuonna 2008 luku oli 37.

Tänä vuonna itSMF Finlandin tutkimustyöryhmän puheenjohtajaksi valittu Timo Hyvönen Maternasta kertookin jatkossa panostettavan mittaamiseen uuden, käytännön prosessimittarointitutkimuksen merkeissä.

– Vanha totuushan on, että jos et jotain pysty mittaamaan, et sitä pysty myöskään hallitsemaan, Hyvönen toteaa.

Myös vanha haava, it:n ja liiketoiminnan kommunikaation puute, vaivaa tuoreenkin tutkimuksen mukaan aina vain ja koetaan jopa suurimmaksi haasteeksi.

Asian parantamiseksikaan ei ole tehty laajempia  toimenpiteitä. Vaikka it-strategia löytyykin suurimmalta osalta (77 prosenttia vastaajista), ainoastaan 31 prosenttia varmistaa sen toteutumisen sitomalla it-strategian liiketoimintastrategiaan.

Käytäntöön asti strategian varmistuminen on viety vielä harvemmassa joukossa organisaatioita: it- ja liiketoimintaprosessien yhdistäminen on toteutettu vain 17-prosenttisesti vastaajien organisaatioissa.

Itil sopii myös
pk-yrityksen pirtaan

Tutkimusryhmässä mukana oleva Louhi Networks Oy:n tietohallintopäällikkö Jussi Vuokko todistaa, että itil sopii myös pk-yrityksille.

Louhen noin 20-päinen henkilöstö tuotti viime vuonna palvelinten ja palveluiden hostausta yli 10 000 web-sivustolle ja sadoille liiketoimintakriittisille verkkokaupoille tehden liikevaihtoa 1,9 miljoonaa euroa.

– Meillä on käytössä itil-viitekehys ja sieltä pääprosesseina tapahtumien-, ongelmien-, muutosten- ja saatavuudenhallinta sekä muutamia muita prosesseja osittain käytössä ja enemmän tai vähemmän kehitysvaiheessa. Itil:in mukaisesti on tehty töitä nyt noin kolmisen vuotta; sitä ennen prosessikehitystä tehtiin omien mallien mukaisesti, Jussi Vuokko kertoo.

Palveluntarjoajana Louhen tavoite on hänen mukaansa saavuttaa hyötyjä kustannustehokkuuden ja laadun parantamisen muodossa.

– Prosessien kehittämisellä ja implementoinnilla näitä hyötyjä on saatu, ja mittaamalla ne on voitu myös todentaa.

itSMF:n it-palveluhallintatutkimuksen loppuraportti esitellään yhdistyksen aamiaisseminaarissa 2.6. Helsingissä.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (6)

Huono 0
ITIL on suurin byrokraattinen kirosana joka tässä firmassa on kuultu! Kaikki mahdollinen tekeminen hautautuu byrokratiaan ja turhia välitason managereita elätetään varsinaista työtätekevien panoksella.

Soveltuu ehkä kevennettynä kaikkein suurimpiin ympäristöihin mutta pienet ja keskisuuret ympäristöt pärjäävät huomattavasti tehokkaammin ilman tai ultra-hyper-kevennetyllä ITIL-mallilla.
Konsult
Huono 4
Meillä on 1,5 henkeä IT osastolla, ja käytössämme on small scale-ITIL implementaatio, eikä mielestäni ole käytössä yhtään liikaa byrokratiaa.

IT palvelunhallinnan toteutus pitää mieltää kuten erpin käyttöönotto, eli se ohjaa toimintaa, tehostaa sitä ja auttaa löytämään omasta toiminnasta jatkuvaa parannettavaa.

Ehkä tämä tuntuu vain niin loogiselta itselle kun on tottunut käyttämään valmistuspuolen erp järjestelmää joka ohjaa liiketoiminnan mukaiseen toimintaan.

Järjestelmästä saa niin raskaan kun siitä tekee. Full scale ITIL olisi omassa ympäristössämme täysin kohtuuton kustannus ja aikavaras.
kx
Huono 5
Meillä on 1,5 henkeä IT osastolla, ja käytössämme on small scale-ITIL implementaatio, eikä mielestäni ole käytössä yhtään liikaa byrokratiaa.

Ilman Itiliä rittäisi 0,5 henkeä ja säästöä tulisi 90%
Pöh
Huono 1
Tuurilla ne laivatkin seilaavat - kyllähän tämä on nähty, mihin tuo käsityöpohjainen atk-säätö hommat vie: kaikki on aina rikki, koskaan ei tiedä milloin korjaantuu, säätäjä koodaa kerneliin omiaan ja dokumentointi..mikä?

ITIL antoi meille hyvät mallit, saatiin aika monta AHAAta ihan vain vilkuilemalla kirjasta. Aiemmin oli kyllä jo tehty paljon omia prosesseja, mutta näistä sai hyvät mallit vähän sparrata ja otettiinpa sitten muutoshallintakin käyttöön ihan kirjan mukaan.

Onhan se tuskaista, että pitäisi ihan kirjoittaa asioita ylös. Paljon hienompaa olla se Maailman Tärkein ihminen, Pelastaja ja Supermies, joka aina fiksaa suurimmatkin katastrofit (joita on paljon) melkein kädenkäänteessä ja vielä 24/7 samaan hintaan. Itseoppineiden säätäjien lähtölaskenta taisi jo alkaa..
Pomo
Huono 1
Onkohan itSMF Finland uskottava taho tutkimjusta tekemää sillä itSMF "edistää osaltaan kansainvälisten laatustandardien kehitystä ja johtamista, jonka pohjana on parhaista toimintatavoista julkaistu materiaali (ITIL = Information Technology Infrastructure Library)"

Kun katsoo itSMF:n hallintoa ja jäsenyrityksia niin siellä vilahtaa mm. seuraavat yritykset Fortum, Rautaruukki, Fujitsu, Fennia, Elisa, Teliasonera jne eli ITILit ovat hyvin hallussa ja käytössä...
Hannes
Huono 0
Hei,

itSMF Finland on yhdistyksenä riippumaton yrityksistä ja toimii vapaaehtoispohjalta. Tuon säännöissä mainitun tavoitteen tukemiseksi on tietenkin hyvä tutkia, mikä tilanne tällä hetkellä on ja pyrkiä näin edistämään kehitystä.

Tutkimustyöryhmä koostuu alan kokeneista ammattilaisista (9 henkeä). Haemme tutkimuskohteita ja suunnittelemme tutkimuksia suomalaisia yrityksiä eniten hyödyttäviltä aihealueilta. Tutkimusmetodiikoissa noudatetaan tieteellisiä periaatteita ja tulosten luotettavuus on yhdistyksellekin tärkeä.

Tällä hetkellä olemme tutkimassa yrityksiltä heidän käytännössä toimiviksi toteamiaan prosessimittareita, koska niiden avulla voidaan kehittää prosesseja eteenpäin - jos et voi mitata, et kyllä oikein voi hallitakaan.

Tutkimukseen vastanneista alle puolet (47%) oli itSMF:n jäseniä. Tutkimustulokset esitellään tarkemmin aamiaisseminaarissa 2.6., nähdään siellä.

Annan mielelläni lisätietoja aiheesta.

Timo Hyvönen
itSMF Finland
Tutkimustyöryhmän johtaja
050-3748371
Timo Hyvönen
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Tv-yhtiöt hymisevät: Ei tullut huutokauppaa

Jussi Nukari / Lehtikuva

Televisioyhtiöt ovat tyytyväisiä esitykseen sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta. Tv-talot onnistuivat torjumaan pelätyn taajuushuutokaupan.

IBM antoi porttikiellon Sirille

Apple

Tietotekniikkajätti IBM pitää puheentunnistaja Siriä ja tallennuspalvelu Dropboxia tietoturvariskinä.

Nestespoil.com ei toimi enää

Ruutukaappaus

Ruotsalainen palveluntarjoaja laittoi Greenpeacen protestisivuston kiinni ennen kuin osoitteesta jätettyä valitusta oli käsitelty.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949