Turun amk:ssa it-opit hankitaan kunnon välineillä
Turun ammattikorkeakoulun Teknologia, ympäristö ja liiketalous -koulutusohjelmassa on tehty systemaattista työtä monialaisen opiskeluympäristön eteen.
Opiskelijoiden ulottuville on tuotu oikea yritysjärjestelmäympäristö, mikä on uutta suomalaisessa oppilaitosmaailmassa. Uutta on sekin, että järjestelmiä pääsee käyttämään myös koulun seinien ulkopuolelta.
Tähtäimessä oikeat palvelut
Turun seudun pk-yrityksille
Yritysohjelmistot on saatu valmistajilta veloituksetta, mikä projektia vetävän opettaja Jukka Rantalan mielestä kertoo aidosta yhteistyötahdosta.
– Toiminnanohjaukseen valitsimme Micrsosoft Dynamics NAV -ratkaisun, koska sen räätälöinti on kouluympäristössäkin mahdollista. Mukana on myös OpusCapitan, Mepcon ja Mavisystemsin tarjoamia ohjelmistoja, Rantala kertoo IBM:n asiakasesimerkkijutussa.
Yritysjärjestelmillä on tarkoitus tuottaa myös aivan oikeita palveluja Turun seudun pk-yrityksille. Opiskelijat remontoivat yhden luokan nykyaikaiseksi, viihtyisäksi call center -tilaksi, jossa ensin harjoitellaan ja myöhemmin tehdään oikeita töitä toimeksiantoina.
Hostattuja korttipalvelimia
Opetusympäristö toimii nimittäin IBM BladeCenter -korttipalvelimessa, jonka kehikkoon mahtuu yhteensä 14 virtualisoitua palvelinta.
– Kokonaisuutta täydentää IBM System Storage -tallennusratkaisu, kertoo teknologiajohtaja Juha Auvinen turkulaisesta Enter SystemSolutions Oy:stä, joka on vastannut ammattikorkeakoulun yritysjärjestelmäkokonaisuuden asentamisesta ja eri komponenttien ja ohjelmistotuotteiden integroinnista.
IBM-korttipalvelinkokonaisuus puolestaan sijaitsee hosting-palveluihin erikoistuneen Mediatraffic Oy:n konesalissa.
Turun oppimisympäristö on herättänyt kiinnostusta niin kotimaassa kuin eurooppalaisissa ammattikorkeakouluissa.































Kommentit (19)
Menisikön niitä virtuaalipatoja hieman enemmän neljääntoista korttipalvelimeen? :)
Mistä lähtien amk:ssa opitaan teoriaa?
Voi kamala kun yrityksetkin tekee jotan fiksua ja siitä vielä kerrotaankin, se on ihan kauheeta ja kamalaa.
Kyllä palkka pitäisi pudota taivaasta ja verot valtion maksettavaksi. Mietipä nyt hetki mikä on ainoa paikka millä Suomi elää.
Virkamiesten palkoista - jaa, hetkinen ei.
Työttömyyskorvauksista, hmm no ei.
Kumpikaan näistä ei tuota mitään, niistä valtio ja kunnat saavat vain pienen osan takaisin siitä niistä verorahoista minkä maksoi ja sama asia opintorahan kanssa.
Eli ainoa paikka mistä rahaa tulee ovat yritykset ja niissä työskentelevät. Ilman niitä Suomi lakkaa olemasta sellaisena kuin me sen nyt tunnemme.
Jotta yritys voi menestyä sen tavaroista ja tekemisistä tiedetään. Ja erityisesti silloin kun ne tukevat opiskelua ja työllistävät tekniikoidensa kautta reallista verorahaa tuottavia Suomalaisia, jotka taas palvelevat Turun seudun muoita yrityksiä auttaen niitä pärjäämään ja tuottamaan verotuloa kunnalle ja valtiolle.
Eli jos on kovin näköalaton, voi coolisti kritisoida kaikkea kaupallista, yrittämistä ja yrityksiä, mutta jos niitä ei olisi olisi näilläkin kritsoijilla elämä hyvin erilaista.
Olen katkera, sillä valmistun enkä pääse jaolle herkuista (joka bugittaa kuitenkin ekan vuoden aikana ihan hirveesti)...
On kaksi eri tapaa ajatella asioita. Toisessa todetaan että jos asiat ja tavarat maksavat jotain, niin se ei ole ongelma, vaan pitää itsekin tienata rahaa ja sitten hankkia itä tarvitsee. Se että jokin maksaa jotain, kompensoidaan sillä että ei se haittaa koska itsekin tienaa jotain ja ei voisi tienata jos kukaan ei maksaisi mistään mitään.
Toisessa mallissa taasen mikään ei saisi maksaa mitään, jolloin kukaan ei lopulta myöskään tienaa mitään kun mistään ei saa rahaa. Lopulta ei edes välttämättömyysasioiden tekeminen ei sytytä tai oikeasti kiinosta, koska siitä saa olemattoman vähän ja sillä ei pysty hankkimaan mitään, joten miksi tehdä töitäkään.
Tässä mallissa sen avoimenkin koodin väätäjän pitää saada jostain ruokaa, sähköä ja nettiyhteys, mutta mistä se tulee. Softasta ei saa palkkaa, eikä muilla ole varaa maksaa palvelusta.
Ensin mainittu malli on tuottanut maapallon varakkaimmat valtiot, mitä kautta on ollut mahdollista syntyä hyvinvointivaltioita.
Suomenkin hyvinvoinnin taustalla on puu- ja teräsjalat, joiden kaupallisen toiminna kautta Suomesta tuli hyvinvointivaltio.
Jälkimmäisen on esimerkiksi Neuvostoliiton tarina, jossa lopulta kukaan ei tehnyt kuin pakollisen minimin jos sitäkään, motivaatio katosi ja talous romahti.
Menisikön niitä virtuaalipatoja hieman enemmän neljääntoista korttipalvelimeen? :)
Ehkäpä ibm spossasi rungon ja yhden palvelimen eli normi ibm tarjous. Opiskelijoille olisi ollut parempi että olisivat pääneet räpäläämään bledea eikä sitä säilytettäisi jossain hostaus palvelussa.