Pohjanmaan lääkäreiltä pakit Tiedon hoitokertomukselle

Marja Airio / Lehtikuva
Pohjanmaan lääkäreiltä pakit Tiedon hoitokertomukselle
Tiedon potilastietojärjestelmä Effican kansallisen potilasrekisterin kanssa yhteensopivaksi rakennettu hoitokertomus ei kelvannut Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin lääkäreille.
Jarmo Lahti
16.3.2009 16:20
Kommentit 10

Sairaanhoitopiiri päätti Helsingin Sanomien mukaan keskeyttää uuden järjestelmän käyttöönoton "henkilökunnan noustua kapinaan".

– Muutama viikko ohjelmaa ajettiin, ja kritiikkiä alkoi tulla paljon. Sovellus ei vain toiminut, joten päätettiin ottaa aikalisä, sairaanhoitopiirin johtaja Hannu Pajunpää kertoi HS:lle.

Terveydenhuollon toimialasta vastaava johtaja Hannu Suuronen Tiedosta kertoo hoitajien ottaneen uuden hoitokertomusosion vastaan ilman isompaa kritiikkiä. Lääkärikunta kuitenkin nousi vahvasti sitä vastaan.

Suurosen mukaan valtakunnallisen kertomusrekisterin kanssa yhteensopivaksi rakennettua hoitokertomusta on kuitenkin otettu käyttöön jo useissakin sairaanhoitopiireissä, viimeksi Päijät-Hämeessä.

Tiedon Suurosen mukaan rakenteisuuden syvyys ja sitä tukevien ohjelmien käytettävyys ovat ristiriidassa. Hän kysyykin, pitäisikö luokittelun tarkkuutta miettiä uudelleen.

Suuronen antaa myös ymmärtää, että lääkärikunnan motivoinnissa rakenteisuutta tukevien ohjelmistojen käyttöön voisi olla parantamisen varaa.

Potilaskertomusjärjestelmien pitäisi olla yhteensopivia kansallisen rekisterin kanssa huhtikuuhun 2011 mennessä.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (10)

Huono 0
Missäs se poliittinen sdp-broleri-idiotti ylliopilas jouniii pakman onkaan ns "töissä"
kalle sehtemä vuotta - viis lusa kaks oh seihtemä
Missäs se poliittinen sdp-broleri-idiotti ylliopilas jouniii pakman
Huono 9
Jokaa tietoa lisää, se tuskaa lisää. Vai mitense oli :)
tunator
Huono 9
Munaattor ei saa mitään enää hoidettua kunnialla - tjaa, no osaajien poispotkimisen ehkä.
Munaattori haisee
Huono 7
no osaajien poispotkimisen ehkä.
No, no ... viime lähdössä potkittiin jo keskijohdon läskikerroksesta muutama managerikin. Osaajien lisäks.
resurssipulako
Onnittelen testaajia hyvästä päätöksestä. Munaattorin systeemi ei ole koskaan toiminut eikä tule toimimaankaan, joten palauttakaa tuote valmistajalle.

Munaattorin konsultit ja suunnittelijat olivat aikanaan saman järjestelmän vikojen kanssa taistellessani uskomattoman kovakalloisia. Vaikka sormella osoitin missä vika luuraa, niin ei mennyt perille. Vika oli heidän mielestään aina jossakin muualla. Sama meno jatkuu edelleen. Luovutin.
ei enää taistelua munaattorin kanssa
Munakas asenne ainakin. Asiakkaan vika kun softa ei kelpaa.
Huono 4
Tieto - developing nonfunctionality
jake
Huono 5
Onko Tunaattori tai mikä lie TietoTuska saanut ikinä yhtään ainoaa toimivaa tuotetta toimitettua asiakkaalleen?
Teuvo Työt
Huono 2
Onko Tunaattori tai mikä lie TietoTuska saanut ikinä yhtään ainoaa toimivaa tuotetta toimitettua asiakkaalleen?

Toi on niitä satuja mitä kerrotaan, jotta ihmisille tulisi hyvä mieli.
Huono 2
Potilastietojärjestelmän pystyttämiseen on jo käytetty uskomaton määrä
rahaa ja resursseja, mutta tulokset ovat olleet käsittämättömän huonoja.
Sosiaali- ja terveysministeriöstä tätä viisautta tämän ongelman ratkaisemiseen ei tunnu löytyvän. Olisiko syytä nollata tilanne ja tutkia
löytyykö maailmalta toimiva järjestelmä, joka on jo todettu käytössä toimivaksi.
Tässä maassahan sitä paljon kehuttua osaamista (?) on laitettu p-lomille ja irtisanottu, joka on järjetöntä, kun tekemätöntä työtä on loputtomasti järjestelmäkehittäjille.
Salitop
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Tv-yhtiöt hymisevät: Ei tullut huutokauppaa

Jussi Nukari / Lehtikuva

Televisioyhtiöt ovat tyytyväisiä esitykseen sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta. Tv-talot onnistuivat torjumaan pelätyn taajuushuutokaupan.

IBM antoi porttikiellon Sirille

Apple

Tietotekniikkajätti IBM pitää puheentunnistaja Siriä ja tallennuspalvelu Dropboxia tietoturvariskinä.

Nestespoil.com ei toimi enää

Ruutukaappaus

Ruotsalainen palveluntarjoaja laittoi Greenpeacen protestisivuston kiinni ennen kuin osoitteesta jätettyä valitusta oli käsitelty.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949