R-Kioskeista saa vain halpoja Madonna-lippuja
Lippujen myyntiä on hajautettu niin, että niitä voi ostaa Lippupisteen kauppapaikoista, puhelimitse, internetistä ja R-Kioskeista.
R-Kioskien asiakkaat voivat kuitenkin kohdata yllätyksen, sillä heille on tarjolla vain konsertin halvimpia lippuja. Asia oli yllätys myös lippujen myyjille, sillä siitä kerrottiin ainakin osasta heille faksilla vasta puoli tuntia ennen lipunmyynnin alkamista.
Ennen yhdeksää Lippupalvelun verkkopalvelun palvelin oli niin kuormittunut, ettei siihen saanut yhteyttä.
Madonna esiintyy ensi kertaa urallaan Suomessa 6. elokuuta. Helsingin Jätkäsaaressa pidettävään ulkoilmakonserttiin mahtuu 80 000 kuulijaa. Pääsylippuja myydään enintään kuusi kappaletta ostajaa kohden.
Tammikuussa lipunmyynnissä oli tuntuvia pulmia Bruce Springsteenin ja Morrisseyn konsertteihin. Suomessa. Lippupisteen mukaan sen myyntijärjestelmä toimi kuten piti, mutta maksujärjestelmässä oli ongelmia. Johtavat lipunmyynnin välittäjät käyttävät kyseistä kansainvälistä maksujärjestelmää.
Maksujärjestelmä on Lippupisteen mukaan nyt käytännössä varmistettu, kertoi Aamulehti perjantaina.

































Kommentit (11)
Paha maku jäi tollaisesta kelvottomasta toteutuksesta.
Itse lensin pari kertaa ulos kaupasta ostokorivaiheessa, kun olisi pitänyt kirjautua uutena käyttäjänä sisään. Säästyipähän nekin rahat sitten...
Aivan! Tarkkuutta uutisointiin. Älkää sotkeko Lippupalvelua tähän sekamelskaan, kiitos.
Lippupiste, ja sama uudestaan!
Odottelen vielä rahoja, 26.1. meni rahat mutta Brucen lippuja ei saanut. 304 euroa tarvittaisiin ruokaan, mutta mitään tietoa siitä, koska saan rahani takaisin, ei ole. Sähköpostit, webbbipalautteet ja soitto eivät auta.
Ehdotan vuoden IT-mokaksi.