Madonna-lipunmyynnin hässäkkä närkästytti

Mikko Stig/Lehtikuva
Madonna-lipunmyynnin hässäkkä närkästytti
Jukka Reis onnistui saamaan lipun Madonnan konserttiin. Lippuja jonotettiin muun muassa Lasipalatsin edustalla Helsingissä.
Madonna-konsertin kaikki 80 000 lippua myytiin loppuun aamupäivän aikana. Myynti ei sujunut ongelmitta. Esimerkiksi R-kioskeista vain osa onnistui myymään lippuja.
Katja Okkonen
9.2.2009 13:57
Kommentit 8

Madonnan Suomen-konsertin liput myytiin loppuun aamupäivän aikana, lipunmyynnistä vastannut Lippupiste tiedottaa.

Madonna esiintyy elokuussa Helsingin Jätkäsaaressa ja konserttiin oli myynnissä ennätykselliset 80 000 lippua. Lippupisteen mukaan lipunmyynnissä oli ajoittain ruuhkaa kovan kysynnän takia.

Suurin osa lipuista ostettiin nettikaupasta. Yle uutisten mukaan ongelmia oli sekä netti- että puhelinmyynnissä, ja puheluita oli yhdistynyt asiakkaalta toiselle.

Lipunmyynti takkuili myös R-kioskeissa. Valikoimapäällikkö Ola Partanen kertoo, että lippujen osto onnistui vain osassa kioskeista. Syynä ongelmiin oli Partasen mukaan Lippupisteen järjestelmät.

– Omissa järjestelmissämme ei ollut ruuhkaa, Partanen vakuuttaa.

R-kioskit aloittivat Lippupisteen lippujen suoramyynnin syyskuussa eikä ongelmia ole tähän mennessä ollut. R-kioskeissa asiakkaita ärsytti myös se, ettei siellä myyty kuin C-ryhmän eli halvimpia lippuja.

Partasen mukaan R-kioskit saivat vasta aamulla tietää, ettei muiden ryhmien lippuja tulekaan myyntiin.

– Tokihan tapaus Madonna oli pettymys. Täytyy selvittää, miksi järjestelmät eivät vakuutuksista huolimatta toimineet.

R-kioskeja pyörittävä Rautakirja ja Taloussanomat, Digitoday ja It-viikko kuuluvat Sanoma-konserniin.

Lisää Aiheesta
UutinenR-kioski on nyt myös Lippupiste (23.9.2008 11:01)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (8)

Huono 0
Kyllä pitää sanoa, että skeidasti meni.
Yritin niin puhelimella kuin verkon avulla päästä.
Sain ostetuksi a-luokan liput ostokoriin 3 kpl. Sitten tuli maksamisen aika ja rekisteröityminen etc. Lippupisteen rekisteröinnistä ei mitään hyötyä, koska olisi pitänyt olla rekisteröitynyt event.fi.
Tietenkään en onnistunut pääsemaan maksuun, koska koko paska laukesi siihen.
Sitten kun pääsin sisään oli jäljellä enää c-luokan lippuja.
Niidenkin kanssa samat ongelmat, mutta jostain syystä sain kuitenkin ne pysymään ostokorissa.
En tiedä montako luottokorttilaskua on tulossa, kun maksatusjärjestelmä meni täysin skeidaksi jälleen kerran.
lopulta sain maksettua loppuun saakka ja sain liput 6 kpl.
Nyt sitten elokuussa kauniina päivänä madonnaa katsomaan ....tosin kaukaa...mutta kuuluuhan sentään ääni:(
ottaa kupoliin lippu.fi ja event.fi mokailut!
Huono 3
Network Error (tcp_error)

A communication error occurred: ""
The Web Server may be down, too busy, or experiencing other problems preventing it from responding to requests. You may wish to try again at a later time.

For assistance, contact your network support team.
Error
Huono 4
Valtaosa oli lipun hamstraajia jotka myyvät niitä eteenpäin tyhmille ylihintaan. Konsertissa ei todellakaan ole 80 000 silmäparia katsomassa (kuuntelemassa), ja osa lipuista jää hamstereiden käsiin. sanon että katsomossa on about 55 000 "kuulovammaista" ihmistä.
kapitalismi vei voiton
Huono 2
Ja saihan niitä lippuja vielä iltapäivälläkin kahden aikaan ihan B-luokan lippuja. :)

Ja näköjään hamstereilla on ollut isot posket kun mukamas tulisi vielä lisää myyntiin niitä hamstereiden liikaa hamstraamia lippuja...
Internjet Surffaaja
Huono 5
Madonna-lipunmyynnin hässäkkä närkästytti.
jep jep siis suomeksi näin:
Madonna lipun-myynnin iso ruma naisen sukupuolielin närkästytti.

Toivoisin toimitukselta hieman parempaa kieliasua näinkin luettuun verkkolehteen.
jorma niiranen
Huono 1
Näkeehän niitä ikäihmisiä vainhainkodissakin.
Heikki-täti
Huono 2
Reklamaatioita tulossa?

Lippupisteen strategisena liiketoimintakumppanina R-kioskien mukaantulo Lippupisteen myyntiverkostoon oli merkittävä askel myös Smilehouselle.

Kahden ketterän kotimaisen toimijan yhteispelillä olemme saaneet aikaan palvelukokonaisuuden, jollaista ei ole vielä missään muualla. Lippupiste on hyvä esimerkki siitä, miten reagoimalla kuluttajien ostokäyttäytymisen muutokseen ja verkkokaupan kovaan kasvuun kotimainen toimija haastaa kansainvälisetkin kilpailijansa, toteaa Smilehousen myyntijohtaja Jaakko Hartikainen.

Lippupisteen palvelutarjonnan tuominen Rautakirja-yhtymän R-kioskeille toteutettiin integroimalla Lippu.fi-verkkokaupan Workspace Enterprise -alusta R-kioskien myymäläjärjestelmään sekä toteuttamalla myymäläjärjestelmän edellyttämä kosketusperustainen käyttöliittymä.
tadaa
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Tv-yhtiöt hymisevät: Ei tullut huutokauppaa

Jussi Nukari / Lehtikuva

Televisioyhtiöt ovat tyytyväisiä esitykseen sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta. Tv-talot onnistuivat torjumaan pelätyn taajuushuutokaupan.

IBM antoi porttikiellon Sirille

Apple

Tietotekniikkajätti IBM pitää puheentunnistaja Siriä ja tallennuspalvelu Dropboxia tietoturvariskinä.

Nestespoil.com ei toimi enää

Ruutukaappaus

Ruotsalainen palveluntarjoaja laittoi Greenpeacen protestisivuston kiinni ennen kuin osoitteesta jätettyä valitusta oli käsitelty.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949