Tiehallinto tappelee E18-tien it-ongelmien kanssa
Eurooppalaisen E18-moottoritien Turun ja Helsingin välinen osuus piti avata kokonaisuudessaan marraskuun puolivälissä, mutta tunnelien tietokoneongelmat ovat pitäneet Lohjan ja Lahnajärven välisen osuuden suljettuna tähän päivään asti.
Tiehallinnon mukaan pätkä saatetaan kuitenkin avata jo aivan lähipäivinä, mikäli turvallisuus saadaan varmistettua parhaillaan tehtävissä turvallisuuskatselmuksissa.
Tien rakentaja, Tieyhtiö Ykköstie Oy, on jatkanut tunnelijärjestelmien puutteiden korjaamista ja testannut niitä aina tähän saakka. Tieyhtiö ilmoitti Tiehallinnolle viime viikolla, että järjestelmien puutteet on korjattu ja tarvittavat katselmukset voidaan tehdä.
Vakavia
puutteita
Tunneleiden ja liikenteen ohjauksen turvallisuuden varmistavia järjestelmiä ei ole saatu toimimaan hyväksytysti.
Koekäytöissä on esiintynyt Tiehallinnon mukaan "merkittäviä puutteita" teknisissä järjestelmissä, kuten liikennevaloissa, kaistaohjausjärjestelmässä ja liikennepuomeissa.
– Puutteet ovat olleet niin vakavia, ettei tunnelien käyttöönotto ole ollut mahdollista, Tiehallinto painottaa.
Projektipäällikkö Juha Sillanpää Tiehallinnosta ei uskalla veikata, avataanko tieosuus tällä viikolla vai ei. Hän ei halunnut kommentoida katselmusten edistymistä viime hetken vastoinkäymisten varalta.
Helsingin Sanomien mukaan tieosuus joudutaan avaamisen jälkeenkin sulkemaan ajoittain uudestaan lisätestausta varten.
Lahnajärvi–Lohja-moottoritieosuudella on yhteensä viisi tunnelia, joista Lohjalla sijaitseva Karnaisten tunneli on Suomen pisin, pituudeltaan 2,2 kilometriä. Tunneleissa on ollut ongelmia onnettomuuden havaitsemista ja tunnelien sulkemista hoitavissa järjestelmissä.
































Kommentit (12)
Artisti maksaa ja karavaani kulkee - paitsi jos puomit on alhaalla.
(en muuten itse menisi ajamaan tuolle tielle ihan heti kun se avautuu)
Ramboll Finland
SITO
Pöyry Infra Oy
Sama yritys kuulemma tyri Vuosaaren tunnelin automaation laitamalla sinne vain yhden tietokoneen eikä varakonetta ollenkaan missään muodossa. Tosin se on vain huhu...
Omituiseksi asian tekee sen että samanlaisia järjestelmiä samalta toimittajalta on jo moottoritiellä käytössä esim Piihovin kohdalla. Ilmeisesti on/oli koodattu silleen että ei siedä sitä että tunneli onkin pitkä ja siten tekee ohjaukseen lisää vaatimuuksia.
Tässä kohtaa herää kysymys että kuka ottaa vastuun jos jokainen tunnelin järjestelmä on jollain tavalla kustomoitu kooditasolla ja kyseinen toimittaja esim menee konkaan?
Koska korjauksia koodiin on varmasti tehty ja kiireellä voisin kuvitella että kommentointi ja dokumentointi ei ehkä ole ajan tasalla...