TVkaistaa viedään ulkomaille Tvinnona

Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
TVkaistaa viedään ulkomaille Tvinnona
Nettitelevisiojakelija TVkaista on avannut erityisesti ulkomaille suunnatun Tvinno-palvelun.
Aleksi Moisio
22.1.2009 12:41
Kommentit 0

Keskustelua herättänyt nettitelevisiojakelija TVkaista pyrkii kansainvälistymään.

16. tammikuuta käynnistynyt Tvinno-palvelu on suunnattu erityisesti kolmelle kielialueelle: Ruotsiin, Saksaan ja Italiaan.

Palvelu on kuitenkin periaatteessa käytettävissä mistä tahansa maasta, kunhan nettiyhteys löytyy. 

Palvelun kanavatarjontaan kuuluu 13 saksalaista, kolme italialaista ja viisi ruotsalaista televisiokanavaa.

Tvinnosta vastaavan Pasi Lahtisen mukaan palvelun tavoitteet on asetettu korkealle ja sen odotetaan tuovan merkittävää liiketoimintaa.

Lahtisen mukaan palvelun toivotaan tavoittavan vuoden loppuun mennessä kymmeniä tuhansia asiakkaita.

Tuttu
kuvio

Teknisesti katsoen Tvinno toimii TVkaistan tapaan siten, että sen asiakkaiden tallentimet sijaitsevat Suomessa. Palvelulla on sopimukset kanavien jakelusta Suomessa Kopioston ja Teoston kanssa.

Tvinnon kuukausimaksujen on tarkoitus asettua 10–20 euron välimaastoon, ja niiden suorittaminen on tarkoitus hoitaa luottokorteilla sekä PayPal-maksujärjestelmällä, Lahtinen kertoo.

Hallinnollisesti TVkaista ja Tvinno kuuluvat eri yhtiöihin. Tvinno-projektia pyörittävän Megatuutti Oy:n omistavat kuitenkin TVkaistan perustajat Lahtinen ja Fredrik Husberg

Lisää Aiheesta
UutinenTVkaista tyrmistyi poliisitutkinnasta (23.12.2009 15:44)
UutinenMaxivision tarjoaa 60 maksukanavaa (22.1.2009 16:39)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Tv-yhtiöt hymisevät: Ei tullut huutokauppaa

Jussi Nukari / Lehtikuva

Televisioyhtiöt ovat tyytyväisiä esitykseen sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta. Tv-talot onnistuivat torjumaan pelätyn taajuushuutokaupan.

IBM antoi porttikiellon Sirille

Apple

Tietotekniikkajätti IBM pitää puheentunnistaja Siriä ja tallennuspalvelu Dropboxia tietoturvariskinä.

Nestespoil.com ei toimi enää

Ruutukaappaus

Ruotsalainen palveluntarjoaja laittoi Greenpeacen protestisivuston kiinni ennen kuin osoitteesta jätettyä valitusta oli käsitelty.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949