Kansallisen digikirjaston kokoelma hahmottuu
Vuonna 2011 valmistuva verkkopalvelu avaa pääsyn kirjastojen, arkistojen ja museoiden sähköisiin aineistoihin ja palveluihin.
Verkkopalvelun avulla käyttäjä pääsee käsiksi valitsemaansa aihetta koskevaan aineistoon, kuten kuviin, asiakirjoihin, sanomalehtiin, tutkimuksiin, videoihin ja äänitallenteisiin. Aluksi asiakasliittymässä on satoja tuhansia objekteja sekä miljoonia tietokantaviitteitä.
Palveluun on tulossa yli 100 000 museoesinettä ja valokuvaa, yli 1,3 miljoonaa sivua vanhoja sanomalehtiä, yli 20 000 tieteellistä lehteä, yli 300 000 e-kirjaa ja satoja tuhansia asiakirjoja. Näiden joukossa on esimerkiksi keskiaikaisia pergamenttikäsikirjoituksia, taiteilijoiden luonnoskirjoja sekä äänitteitä suomen murteista ja sukukielistä, opetusministeriö valottaa.
Käyttäjillä on mahdollisuus esimerkiksi varata kirjoja tai ostaa kuvia verkkopalvelun kautta. Aineisto tulee myös osaksi Euroopan digitaalista kirjastoa, Europeanaa.
35 osapuolta
Vuosi sitten aloitetun projektin haastavuus ja menestyksekäs läpivienti kiinnostaa vieläkin enemmän kuin yleensä tietoyhteiskuntahankkeiden kohdalla.
Opetusministeriön mukaan hankkeessa on nimittäin mukana kaikkiaan peräti 35 organisaatiota, jotka edustavat julkishallintoa, kirjastoja, arkistoja ja museoita sekä muita intressiryhmiä.
– Hanke on laajan yhteistyöpohjan johdosta poikkeuksellisen suuri panostus kansallisesti ja yksi merkittävimmistä vastaavanlaisista hankkeista Euroopassa, tiedotteessa sanotaan.
Miten näin moni osapuoli kykenee sujuvaan yhteistyöhön?
– Kaikki organisaatiot ovat mukana hanketta toteuttavissa työryhmissä, joissa ihan oikeasti tehdään töitä, hankkeen suunnittelija Tapani Sainio sanoo.
Sainion mukaan eri osapuolten näkemykset ovat päässeet hyvin esiin ja ihmiset ovat olleet innokkaita oppimaan uutta. Tähän asti kaikki on edennyt hankkeessa suunnitelmien mukaan.
- Tänä vuonna ryhdymme toteuttamaan digitaalisen kirjaston käyttäjälle näkyvää asiakasliittymää eli siitä tehdään tarjouskilpailu, Sainio kertoo.
Vuosisatojen säilytystä
Oma osansa hanketta on myöhemmin valmistuva pitkäaikaissäilytysjärjestelmä, jonka on määrä turvata sähköisten aineistojen säilyminen satojenkin vuosien päähän riippumatta esimerkiksi tiedostomuotojen tai laitteistojen muutoksista.
Kansallinen digitaalinen kirjasto on yksi Arjen tietoyhteiskunta -toimintaohjelman hankkeista, jotka toteuttavat valtioneuvoston periaatepäätöstä kansallisen tietoyhteiskuntapolitiikan tavoitteista 2007−2011.
Päivitys kello 17.05: lisätty kommentit





























