Minikannettavia Kauniaisten kouluihin

Minikannettavia Kauniaisten kouluihin
Asuksen Eee PC -mallistossa on useita tietokoneita.
Kauniaisten suomenkielisiin kouluihin saapuu pian noin sata Linuxilla toimivaa minikannettavaa sekä opettajien että oppilaiden käyttöön.
Tuomas Linnake
18.12.2008 12:27
Kommentit 12

Kauniaisten "minikannettavat opetuksessa" -hankkeessa kehitetään minikannettavien opetuskäyttöön liittyviä asioita. Hanke pyrkii vastaamaan kysymykseen "miten helpottaa tietotekniikan avulla opettajan työtä ja vapauttaa aikaa perustehtävään, oppimisen ja kasvun tukemiseen".

Laitteista vastaavan Opinsys Oy:n asiakkuusjohtaja Mikko Soikkeli kertoo, että minikannettavat jaetaan suunnilleen niin, että puolet niistä päätyy opettajille ja toinen puolisko oppilaille. Koululaiset eivät kuitenkaan voi pitää kannettavia omina henkilökohtaisina tietokoneinaan, vaan ne ovat yhteiskäytössä.

Uusiokäyttöön,
kun akku lopahtaa

Opettajien kannettavat on suunniteltu toimimaan 3G-tietoliikenneyhteydellä mistä vain. Myös ekologinen näkökulma on otettu huomioon, sillä kannettavia voidaan elinkaarensa loppuvaiheessa hyödyntää verkosta käynnistyvinä työpisteinä (thin clienteina). Näin laitteet eivät päädy heti romuksi.

Mutta minikannettavat tuntuvat usein lelumaisilta. Eikö niiden kestävyys arveluta?

- Olemme ilman muuta seuranneet kestävyyttä. Hanke lähti käyntiin noin vuosi sitten ideatasolla, ja eri laitteisiin on tutustuttu sekä käytännössä kokeiltu esimerkiksi, miten eri näppäimistöt soveltuvat käyttöön, Soikkeli korostaa.

Toimitettavat koneet ovat Asuksen Eee PC:itä. Eivät ihan halvimpia, mutta eivät myöskään kalleimpia malleja. Soikkelin mukaan valintaa tehdessä haluttiin varmistaa, että esimerkiksi koneilla kirjoittamiseen liittyvät perusasiat ovat kunnossa.

Tietoyhteiskunnan kärkihanke

Koulutoimen perusopetuksen minikannettavat-hanke valittiin yhdeksi hallitusohjelman mukaisen tietoyhteiskunnan kärkihankkeeksi. Se tarkoittaa, että hankkeeseen sisältyy laaja arviointi ja raportointi. Tulokset ja kokemukset ovat siten kaikkien suomalaisten koulujen hyödynnettävissä.

Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta tutustuu Kauniaisten hankkeeseen tammikuussa.

Ubuntu Linux pyörii

Laitteet joulun alla toimittava Opinsys vastaa Ubuntu Linux -käyttöjärjestelmää pyörittävien kannettavien ylläpidosta sekä integroinnista muuhun 1200 oppilaan käytössä olevaan Linux-koulujärjestelmään.

Yhdysvalloista saatiin juuri ääriesimerkki opettajan Linux-vastaisuudesta. Mutta Soikkelin kokemusten mukaan Linuxin yleistyminen Suomen kouluissa ei kaadu ainakaan opettajien vastustukseen.

- Opettajilla ei keskimäärin ole sellaista vastaisuutta. Toki yksittäisiä ihmisiä on, joilla on paljon mielipiteitä.

- Opettajalle käyttöjärjestelmä ei saisi olla merkitsevä asia. Avainasiat hänelle ovat, että kirjautuminen tapahtuu hetkessä, omat tiedostot löytyvät ja opetukseen soveltuvat ohjelmat löytyvät, Mikko Soikkeli toteaa.

- Haasteena on, että olipa tekniikka mikä tahansa, niin laadukas toteutus ja palvelu on se, mikä ratkaisee. Monissa kouluissa ja kunnissa tekninen toteutus on ulkoistettu opettajien vapaa-ajalle, Opinsysin Soikkeli hahmottaa tilannetta.

Lisää Aiheesta
UutinenEU: Tietotekniikka ontuu kouluissa (19.12.2008 17:09)
UutinenSonera upotti 3G:n minikannettavaan (30.10.2008 17:13)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (12)

Huono 0
"Kauniaisten suomenkielisiin jouluihin saapuu pian noin sata Linuxilla toimivaa minikannettavaa"

Toimittajalla joulu mielessä? :P
Pukki
Hyvä että valitsivat parhaan. Asus Linuxilla on juuri se kaikki mitä Pentti peruskäyttäjä tarvitsee, eikä saa sitä edes pahasti rikki ilman asiantuntemusta. Tosin ala-asteikäisillä alkaa olla jo sitäkin. Muut merkit on kyllä Asuksen koneeseen verrattuna surkeita kopioita, eivätkä edes kovin minejä.
Mini-minä

Miten niin parhaan. iPhonessa olisi ollut 3G yhteydet mukana ja huomattavasti enemmän muistia, paremmat ohjelmat ja laadukkaampi käyttis. Mikä parasta, se mahtuu penaaliin eikä tarvitse aina repussa roudata jokapaikkaan.
Warlock

"voi voi kun nämä Applen fanipojat pilaavat tämänkin keskustelun"
odotellessa
Hyvä että valitsivat parhaan. Asus Linuxilla on juuri se kaikki mitä Pentti peruskäyttäjä tarvitsee, eikä saa sitä edes pahasti rikki ilman asiantuntemusta. Tosin ala-asteikäisillä alkaa olla jo sitäkin. Muut merkit on kyllä Asuksen koneeseen verrattuna surkeita kopioita, eivätkä edes kovin minejä.

Miten niin parhaan. iPhonessa olisi ollut 3G yhteydet mukana ja huomattavasti enemmän muistia, paremmat ohjelmat ja laadukkaampi käyttis. Mikä parasta, se mahtuu penaaliin eikä tarvitse aina repussa roudata jokapaikkaan.
Apple haisee läppäri ja puhelin on eri asia
iPhonea ei saa ilman operaattori lukitusta!
Siinä on (muistaakseni) 600 MHz:n ARM suoritin ja 128 MB keskusmuistia. Flashin koko on 8-16 GB eikä siinä ole oikeaa näppäimistöä näppäimistöä (kosketus näyttö toki, mutta se ei sovi tarkoitukseen).
Näytön koko on 3,5" ja reso 480x320...eli aika pieni.

EEE PC:ssä on 1,6 GHz:n Atom (x86) ja 512-1024 (muistaakseni) keskusmuistia. Flashin koko on 12-20 GB (linux mallissa isompi) ja siinä on QWERTY-näppäimistö joka on paljon ergonomisempi ja parempi tietokoneella työskentelyyn jos käytetään ~45 min kerrallaan...
Näytön koko on (7 tai) 8,9 (tai 10) tuumaa ja reso (joko 800x640 tai) 1024x800.
HEI! SE iPHONE ON PU-HE-LIN!!!
Hyvä että valitsivat parhaan. Asus Linuxilla on juuri se kaikki mitä Pentti peruskäyttäjä tarvitsee, eikä saa sitä edes pahasti rikki ilman asiantuntemusta. Tosin ala-asteikäisillä alkaa olla jo sitäkin. Muut merkit on kyllä Asuksen koneeseen verrattuna surkeita kopioita, eivätkä edes kovin minejä.

Miten niin parhaan. iPhonessa olisi ollut 3G yhteydet mukana ja huomattavasti enemmän muistia, paremmat ohjelmat ja laadukkaampi käyttis. Mikä parasta, se mahtuu penaaliin eikä tarvitse aina repussa roudata jokapaikkaan.

Puolustusvoimat aikovat kuulemma vaihtaa kaiken nykyisen sotakaluston yhteen iPhoneen.
Asus lopetti tuon Linux-version, koska ei käynyt kaupaksi. Onneksi Suomeen Kauniaisista löytyi koulu, johon tunkea nuo myymättömät laitteet

Laitteista vastaavan Opinsys Oy:n asiakkuusjohtaja Mikko Soikkeli kertoo, että minikannettavat jaetaan suunnilleen niin, että puolet niistä päätyy opettajille ja toinen puolisko oppilaille

Tuo menee kuulemma niin, että Opettajille tulee ne Windows-versiot, että voivat tehdä töitä ja oppilaille Linux-versiot, että oppisivat tietokoneista jotakin. Onneksi Ruotsikieliset ovat Kauniaisissa paremmassa asemassa ja itse asumme Espoossa, jossa maksamme hieman korkeampaa veroa mieluusti jo tästäkin syystä
Onneksi en asu Kauniaisissa
Asus lopetti tuon Linux-version, koska ei käynyt kaupaksi.

Lähde?

Eee PC Linux-läppärit ovat olleet jatkuvasti Amazonin TOP10-myyntilistalla ja usein loppuunmyytyjä. ASUS valmistaa niitä edelleen ja ne myyvät XP-versioita paremmin, kts. myyntitilastot valmistajan kotisivuilta.
.
Asus lopetti tuon Linux-version, koska ei käynyt kaupaksi. Onneksi Suomeen Kauniaisista löytyi koulu, johon tunkea nuo myymättömät laitteet
Asus ei lopettanut sen valmistusta, vaan sen tuonti Pohjoismaihin lopetettiin, koska kyseessä on marginaalimarkkina ts. menekki pientä. Suomessa muistaakseni Linux-koneitten osuus on eeepc:ssä tosi pieni.
Jos kaupunki saa halvalla hankittua ei ihan uusinta mutta käyttökelpoista tekniikkaa, sehän on meidän kaikkien etu.
en ole Kauniaisista
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Tv-yhtiöt hymisevät: Ei tullut huutokauppaa

Jussi Nukari / Lehtikuva

Televisioyhtiöt ovat tyytyväisiä esitykseen sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta. Tv-talot onnistuivat torjumaan pelätyn taajuushuutokaupan.

IBM antoi porttikiellon Sirille

Apple

Tietotekniikkajätti IBM pitää puheentunnistaja Siriä ja tallennuspalvelu Dropboxia tietoturvariskinä.

Nestespoil.com ei toimi enää

Ruutukaappaus

Ruotsalainen palveluntarjoaja laittoi Greenpeacen protestisivuston kiinni ennen kuin osoitteesta jätettyä valitusta oli käsitelty.

Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949