Suomalaispalvelu esittää elokuvia suoratoistona
Tänään esitellyssä www.movie-tv.fi -palvelussa kuluttajat voivat vuokrata elokuvan katseluoikeuden vuorokaudeksi kerrallaan tyypillisesti kuuden euron hintaan. Elokuvat katsellaan palvelun omilla sivuilla Flash-soittimen kautta.
Keskus-Video Oy on kehittänyt palvelua kahden vuoden ajan. Käytännön kehitystyötä on tiedotteen mukaan tehnyt "kotimainen teknologiayhtiö, joka kykenee toistaiseksi ainoana maassamme toteuttamaan palvelun ympärille teknologia-alustan".
Sisällöllisesti movie-tv.fi-palvelussa on tarjolla tällä hetkellä yhteensä 250 elokuvaa eri kategorioissa, joita ovat muun muassa dokumentti, draama, kauhu, komedia, kotimainen, jännitys ja lapset. Suuria hittejä ei näytä olevan mukana, ehkä tunnetuin tarjokas on tänä vuonna julkaistu uusi Rambo.
"Dinosauruksesta balettitanssijaksi"
Elokuvakohtaisen katseluoikeuden voi ostaa muun muassa verkkopankin kautta tai luottokortilla, myös matkapuhelimella maksaminen onnistuu. Lähitulevaisuudessa elokuvia voi katsoa myös matkapuhelimen näytöltä.
Firma sanoo palvelun olleen rajatussa koekäytössä viime viikolla, jolloin yksittäisiä kävijöitä kertyi runsaat 850.
Tulevaisuuden arvioitu kävijämäärä on keskimäärin 1500 vuokrattua elokuvaa vuorokaudessa. Suoratoiston sujuvuus kovassa käytössä kysyttää, mutta projektin johtaja Jorma Palkeinen ei ollut välittömästi tavoitettavissa.
- Kivijalkavideoliike elää tällä hetkellä dinosaurusaikakautta. Sen kehittämiseksi tarvitsemme uusia ja raikkaita ratkaisuja, joiden myötä dinosaurus muuttuu balettitanssijaksi, Palkeinen sanailee tiedotteessa.
Palvelu vaatii toimiakseen vähintään yhden megabitin laajakaistanopeuden.































Kommentit (6)
Hyvin neuvottu.
Kuvanlaatu kiinnostaisi. Onko huonompi kuin DVD:ssä?
Kuvanlaatu ainakin Welho Play palvelussa on sama kuin DVD pyörisi koneella.
Vaatiiko Media Playerin kuten olemassaolevat internet vuokraamot - tuosta ei löytynyt "mainintaa" pikaisella silmäyksellä.
Cdon.com on muuten huomattavasti edullisempi -
pitäisi olla parempi valikoima uutuuksista tai edullisempi hinta jotta palvelu menestyisi...
HTPC:n kasaus voisi kiinnostaakin jos videoita saisi vuokrattua muillakin kokoonpanoilla kuin Microsoftin tuotteilla?