FogScreen on hyvä asiakkaiden "sisäänheittäjä"

FogScreen lanseeraa laajaan kysyntään vedoten vähittäiskaupan tarpeisiin räätälöidyn oman sumuvalkokangasmalliston vuoden 2009 aikana. Yhtiö odottaa kaupan alasta volyymimarkkinaa ratkaisuilleen kansainvälisillä markkinoilla.
Brandien lippulaivamyymälät ja design-ostoskeskukset panostavat FogScreenin mukaan siihen, että kuluttajat saadaan siirtymään käytävältä liikkeisiin tai että asiakasvirtaa saadaan ohjattua valitun alueen sisällä suunnitellusti.
FogScreenin mielestä sen sumuvalkokangas toimii "sisäänheittäjän" roolissa hyvin, sillä sen huomioarvo suhteessa led-seiniin tai plasmanäyttöihin on suurempi.
Kolmimetrinen sumuseinä Ideaparkissa
Yhtiö kertoi vähittäiskauppamallistaan viime kesäkuussa ja ennakoi silloin lanseerausta ensi vuoden alussa. Puhetta on myös ollut näytön pienentämisestä. Nyt FogScreen sanoo, että vuoden 2009 aikana ilmestyy useita vähittäiskaupan sumuvalkokangasmalleja, jotka soveltuvat sekä myymälän sisälle että kauppakeskuksen käytäville.
FogScreenin kauppakeskusmalliston tavallista isompi kolmemetrinen sumuseinä sai kuitenkin maailman ensi-iltansa Lempäälän Ideaparkissa viikonloppuna. Ideaparkin Muotikatu Catwalkilla koettava sumuseinä on jatkoa Vantaan viihdekeskus Flamingossa nähtäville Holiday Clubin ja Bowling Circuksen sumuseinä-sovelluksille, jotka on räätälöity vähittäiskaupan tarpeisiin.
- FogScreen näytti heti kyntensä! Jo ensimmäisenä käyttöpäivänä asiakkaiden reaktiot vaihtelivat ihmetyksestä ihastukseen, sanoo Ideapark Koy:n toimitusjohtaja Henry Sukari tiedotteessa.
- Vähittäiskaupan design-ratkaisut ovat olleet meille tärkeä avaus koko maailman markkinoita ajatellen, korostaa puolestaan FogScreen Oy:n toimitusjohtaja Mika Koivula.































Kommentit (5)
Onhan:
http://www.fogscreen.com/client-data/file/FogScreen_Interactivity.wmv
Onhan:
http://www.fogscreen.com/client-data/file/FogScreen_Interactivity.wmv
Ei aukea iPhonellani tuo tiedosto. Olisi heittää jotain standardia?