Windows XP:lle vielä venytys

Petri Korhonen
Windows XP:lle vielä venytys
Microsoft pidentää Windows XP Professional -levyjen saatavuutta tietokonevalmistajille tammikuun lopusta heinäkuun loppuun. Vista Ultimate - ja Vista Business -koneen ostaja voi tällöin halutessaan päivittää koneensa vanhempaan XP:hen.
Tuomas Linnake
7.10.2008 11:08
Kommentit 10

Uutinen ei vaikuta XP:n jo lopetettuun hyllymyyntiin, vaan liittyy eri tietokonevalmistajien tarjoamaan mahdollisuuteen päivittää Vista-kone XP:tä ajamaan.

Uutispalvelu IDG:n mukaan loppukäyttäjät voivat heinäkuun lopun jälkeenkin pyytää Microsoftilta XP-levyä, mutta tuolloin eivät tietokonevalmistajat enää XP:tä saa.

Taas kädenojennus

Microsoft antaa XP:lle siis vieläkin lisää elinaikaa, huolimatta hiljattain käynnistyneestä ja kalliista mainoskampanjasta Vistan pönkittämiseksi. Kaiken lisäksi Vistan seuraaja Windows 7 on sekin tulossa jo kenties vuonna 2009 tai 2010.

Joissakin uutispalveluissa on ounasteltu, että XP:n aina vain pidennetty saatavuus tarkoittaisi Microsoftin menettäneen uskoaan Vistaan.

Eri yritykset ovat arviolta jättäneet Vistan sikseen aikoessaan hypätä suoraan Windows 7:ään.

Lisää Aiheesta
Uutinen"Windows 7" on Windows 7 (14.10.2008 08:42)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (10)

Huono 0
... mahdollisuuteen päivittää Vista-kone XP:tä ajamaan.
Pitäisikö englannin verbille "downgrade" saada sujuva suomennos? Toisaalta tässä sitä ei edes taida tarvita.

Ehkä seuraava Windows tulee myyntin vasta kun se on valmis.
hs
Vistaa pari vuotta käyttäneenä en voi kuin ihmetellä halua kököttää XPssä. Se on se tietty porukka joka käyttää aina sitä edellistä versiota.. Eihän siitä ole kauaakaan kun XP oli aivan liian karkki mihinkään uskottavaan käyttöön.
ProjectX
Vistaa pari vuotta käyttäneenä en voi kuin ihmetellä halua kököttää XPssä. Se on se tietty porukka joka käyttää aina sitä edellistä versiota.. Eihän siitä ole kauaakaan kun XP oli aivan liian karkki mihinkään uskottavaan käyttöön.

Kun Windows 7, tai mikä ikinä sen nimeksi tuleekin, putkahtaa myyntiin ja jos ja kun siitä löytyy vikoja, niin "kappas kun toi Vista toimiikin hyvin, tää uus on iha keskeneränen vielä".

MS kiroaa kun teki vanhasta liian hyvän eikä kukaan osta uutta.
hs
Vistaa pari vuotta käyttäneenä en voi kuin ihmetellä halua kököttää XPssä. Se on se tietty porukka joka käyttää aina sitä edellistä versiota.. Eihän siitä ole kauaakaan kun XP oli aivan liian karkki mihinkään uskottavaan käyttöön.

Tosiaan ei muuten ole kyseessä mikään halu käyttää aina vanhaa versiota. Tämä on tasan ensimmäinen kerta kun näin käy MS:n käyttikselle.

Lähinnä se kertoo siitä, että MS on saanut vihdoin XP:stä "riittävän hyvän" ettei yrityksillä ole tarvetta vaihtaa. Ja kun ei ole tarvetta vaihtaa, miksi riskeerata?
Teemu
Mielestäni jossain on vikaa kun kiintolevy alkoi swappailla huomattavasti entistä enemmän kun vaihdoin XP -> Vista, peleissä alkoi tulla outoja hidasteluja ja yleensäkin koneeni kävi paljon suuremmalla rasituksella. Outo käsitys "kehityksestä", noh nyt on takaisin wanha kunnon XP ja ei kyllä muutu mihinkään. OS X Leopard sentään toimii nopeammin kuin aikaisempi Tiger. Varmasti rautavalmistajilla ei ole mitään sitä vastaan että ihmiset tarvitsevat nopeampia koneita...
asdf
Vista on susi ja täynnä asioita, joita en halua. Ainoa positiivinen asia on Direct-X 10, eikä se saa minua vaihtamaan Vistaan. Siiryn ehkä suoraan Windows 7:n.
Huono 2
Vistaa pari vuotta käyttäneenä en voi kuin ihmetellä halua kököttää XPssä. Se on se tietty porukka joka käyttää aina sitä edellistä versiota.. Eihän siitä ole kauaakaan kun XP oli aivan liian karkki mihinkään uskottavaan käyttöön.Tosiaan ei muuten ole kyseessä mikään halu käyttää aina vanhaa versiota. Tämä on tasan ensimmäinen kerta kun näin käy MS:n käyttikselle.Lähinnä se kertoo siitä, että MS on saanut vihdoin XP:stä "riittävän hyvän" ettei yrityksillä ole tarvetta vaihtaa. Ja kun ei ole tarvetta vaihtaa, miksi riskeerata?

Olisko niin, että isojen yritysten vakiointi etenee hitaammalla vauhdilla kuin mitä käyttisversioita tulee?

Keskeinen ongelma on myös sovellusten yhteensopivuus. Client Server ratkaisut ja java appletit, etc. täytyy testata huolella käyttistä vasten, ennen kuin paketti laitetaan jakeluun tuhansille työasemille.
kun on niitä käikäleitä
Tämä on tasan ensimmäinen kerta kun näin käy MS:n käyttikselle.

Ei ole. Windows 2000 oli "ihan kauhee" ja raskas ja virransäästö aiheutti ongelmia raudan kanssa ja Plug&Playta nyt ei tarvitse kukaan työkäytössä

Eenen kaikkea NT4 oli niin hyvä että ei ole mitään syytä vaihtaa. Sitten tuli pari vuotta myöhemmin XP joka oli W2000 uudella käyttöliittymällä ja muutamilla muilla pikkuparannuksilla.

Ja kaikkihan tietää miten siitä eteenpäin meni.
Jaket
Mielestäni jossain on vikaa kun kiintolevy alkoi swappailla huomattavasti entistä enemmän kun vaihdoin XP -> Vista, peleissä alkoi tulla outoja hidasteluja ja yleensäkin koneeni kävi paljon suuremmalla rasituksella.

Tottakai. Siellä on paikallinen hakukone joka lähtee heti asennuksen jälkeen tekemään ideksiä, sitten on defender ja pari muutakin palvelua jotka aiheuttavat kuormaa.

Tulos on suunnilleen sama kuin XPO:hen asentaisi Desktop Search 4.0:n ja vastaavat muut tavarat kuin Vistassa. Yhtä pajon menee muistia ja tulee IO:ta, on kokeiltu.

Noista pääsee vistassa nopeasti eroon. Sen kun pistää indeksoinnin palvelun seis, pistää defenderin pois päältä jne. Tosin paikallisesta hausta en luovu, se on hemmetin tärkeä mulle, joten laitoin sen PowerSave -valinnalle virransäästöasetuksista (Oletus on High Performance - mikä tarkoittaa sitä että indekseri käy samalla proriteettilla kuin käyttäjän ohjelmat!).

Kuorma ja IO ei siis tule käyttiksestä itsestään vaan siitä mitä sen päällä on pyörimässä oletuksena ja vistasta saa aika hyvän kun vähän säätää sitä oman maun mukaiseksi.

Mutta ei silti, jos ennakkotiedot pitävät paikkansa, niin kyllä minä itsekin seiskaa jo tässä odotan kiinnostuksella, vaikka sinne on vielä vuosi. Meiltä menee koodaajia Losiin siihen kehittäjätapahtumaan ensi kuussa missä seiskasta aletaan kertoa. Tahtois mukaan, miks en ruvennut koodariksi.. :(
LLL
"Vistaa pari vuotta käyttäneenä en voi kuin ihmetellä halua kököttää XPssä. Se on se tietty porukka joka käyttää aina sitä edellistä versiota.. Eihän siitä ole kauaakaan kun XP oli aivan liian karkki mihinkään uskottavaan käyttöön."

Mistä näitä amatööri- "wanna-be-in-tne-frontline-at-all-cost"-stereotypioita sikiää?

Jos kyse olisi edes pelkästä käyttöjärjestelmästä joka tuo mukanaan olennaisia parannuksia, mitä Vitsa ei ainakaan minun käytössäni tee XP:hen verratuna, niin se voisi olla vielä jotenkin perusteltua, mutta tässä tapauksessa se ei ole.

Vitsan tapauksessa pitäisi päivittää sekä rauta, että vielä ne varsinaiset oikeisiin töihin käytettävät sovellukset.

Joten pitää olla paljon ylimääräistä aikaa ja rahaa varsinkin jos puhutaan koko yrityksen kattavasta yhdenmukaisten ja toimivien järjestelmien muuttamisesta järjestelmään joka ei anna kerta kaikkiaan yhtään mitään todellista lisähyötyä.

Tulihan tämä nyt selväksi ...
J-P Laine
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Tv-yhtiöt hymisevät: Ei tullut huutokauppaa

Jussi Nukari / Lehtikuva

Televisioyhtiöt ovat tyytyväisiä esitykseen sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta. Tv-talot onnistuivat torjumaan pelätyn taajuushuutokaupan.

IBM antoi porttikiellon Sirille

Apple

Tietotekniikkajätti IBM pitää puheentunnistaja Siriä ja tallennuspalvelu Dropboxia tietoturvariskinä.

Nestespoil.com ei toimi enää

Ruutukaappaus

Ruotsalainen palveluntarjoaja laittoi Greenpeacen protestisivuston kiinni ennen kuin osoitteesta jätettyä valitusta oli käsitelty.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949