Vaalituubi kaipaa luovuutta videoihin

Vaalituubi kaipaa luovuutta videoihin
Ilmoittelu paikallislehdissä, erilaiset esiintymistilaisuudet ja ulkomainonta ovat tavallisimmat tähän asti käytetyt vaalimainonnan keinot. Vaalituubi.fi kannustaa verkkovideoihin.
Tuomas Linnake
18.9.2008 12:43
Kommentit 3

Kuntavaaliehdokkaille on avattu valtakunnallinen videoita hyödyntävä kuntavaalisivusto www.vaalituubi.fi.

Huippusuosittua ja eri ehdokkaiden jo käyttämää YouTubea nimessään mukaileva Vaalituubi on ilmainen, kunhan ehdokas kuvaa videonsa itse. Maksaa täytyy, jos videonsa haluaa näkyville esimerkiksi paikallisen sanomalehden verkkosivuille.

Vaalituubi ei vielä paljasta, mitkä lehdet on määrä saada kumppaneiksi. Neuvottelut ovat kesken, mutta vaalit ovat jo lokakuun lopulla.

- Maakuntalehtien kanssa ollaan neuvottelutilanteessa. Tämä on sen verran uusi palvelu, että monet eivät vielä ymmärrä, miten se tulee toimimaan. Maakuntalehdet ovat äärimmäisen kiinnostuneita, mutta viestin saaminen läpi lehtien isommissa organisaatioissa vie oman aikansa, kehitysjohtaja Peter Westerlund DeCo Mediasta sanoo.

DeCo Media on suunnitellut ja toteuttanut Vaalituubin. Yhtiö luo veloituksetta mainossivuston kaikille niille aluemedioille, jotka haluavat osallistua projektiin.

- Tietenkin kiire on, mutta tämähän on jatkuva palvelu, eikä ole tarkoitettu pelkästään kunnallisvaaleja varten. Ensi vuonna esimerkiksi ovat EU-vaalit, Westerlund korostaa. Siinä mielessä lehtikumppanien houkuttelemiseen on aikaa.

Nuoret äänestämään

Vaalituubin tavoitteena on "tarjota ehdokkaille verkossa puolueittain ja paikkakunnittain helposti löytyvä luotettava, puolueeton ja tekijänoikeudet huomioonottava markkinointikanava, jossa he voivat ottaa kantaa oman puolueensa tai ryhmittymän kannalta tärkeisiin asioihin paikkakunnalla".

Tärkeää on tavoittaa suoraviivaisesti myös äänestäjät ikäluokassa 18-30 vuotta. DeCon mukaan tämä ikäluokka on myös selvästi se, joka pitää videota erittäin hyvänä, nykyaikaisena ja tehokkaana viestintämuotona, mikä on omiaan lisäämään heidän äänestysaktiivisuuttaan.

Siksi toiveena onkin, että ehdokkaat käyttäisivät mielikuvitustaan palvelussa. Tällä hetkellä vallitsevana tapana videoissa on yksinkertaisesti katsoa kameraan ja kertoa omista kannoistaan.

Videoita ja ehdokkaita on nykyisellään viitisenkymmentä. Katsotuimmalla videolla on 240 katselukertaa.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (3)

Huono 0
Kyllä näitä -tuubi nimisiä palveluita syntyy kovaa tahtia Suomeen... Suntuubi, Vaalituubi, A-tuubi.
Mr. Tuubi
Huono 0
Täyttä TUUBAA kaikki. Nyt tosin kyllä alkaa pikkuhiljaa valjeta miksi se 100-megainen verkko halutaan joka niemeen ja notkelmaan.
Gekko
Huono 0
Tuubit, Sun- ja Vaali-, näköjään yhdistelevät voimiansa. Mainokset pyörivät toistensa sivuilla. Ovat ilmeisesti kuitenkin kaksi eri firmaa, vai?
Tuubiduuri
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Tv-yhtiöt hymisevät: Ei tullut huutokauppaa

Jussi Nukari / Lehtikuva

Televisioyhtiöt ovat tyytyväisiä esitykseen sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta. Tv-talot onnistuivat torjumaan pelätyn taajuushuutokaupan.

IBM antoi porttikiellon Sirille

Apple

Tietotekniikkajätti IBM pitää puheentunnistaja Siriä ja tallennuspalvelu Dropboxia tietoturvariskinä.

Nestespoil.com ei toimi enää

Ruutukaappaus

Ruotsalainen palveluntarjoaja laittoi Greenpeacen protestisivuston kiinni ennen kuin osoitteesta jätettyä valitusta oli käsitelty.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949