IPhone-päivitys iskee katkeileviin puheluihin

Moni on odottanut päivityksen korjaavan lopultakin iPhone 3G:n väitettyjä ongelmia 3G-verkoissa. Apple ei päivitystiedoissa mainitse, että 2.1 parantaisi nimenomaan 3G-toimivuutta.
Mutta mielenkiintoisesti Applen mukaan 3G-signaalin vahvuus esitetään iPhonen näytöllä nyt entistä paremmalla tarkkuudella.
Tämä herättää kysymyksiä. Onko esimerkiksi osa käyttäjien kokemista 3G-ongelmista ollut tosiasiassa lumetta, kun puhelin on väittänyt 3G-signaanin vahvuudeksi vain yhtä palkkia, mutta tosiasiassa signaali on ollut vahvempi?
Jotkut käyttäjät ovat toisaalta epäilleet, että palkkien määrää on nostettu keinotekoisesti, jotta tilanne näyttäisi nyt paremmalta kuin se todellisuudessa on.
Väittely jatkukoon
Erääseen puhuttuun pulmaan, puhelujen katkeamiseen, luvataan kyllä parannusta.
Computerworldin mukaan Applen tukisivujen keskusteluissa ollaan joka tapauksessa selvästi kahta mieltä siitä, parantaako 2.1-päivitys 3G-toimivuutta vai ei. Tähän jo pidemmän aikaa kysyttäneeseen asiaan ei siis ilmeisesti vieläkään saada pistettä.
Tosin viime aikoina keskustelu iPhonen väitetyistä 3G-ongelmista on siirtynyt koskemaan enenevästi eri operaattoreja ja niiden verkkoja kuin Applea ja sen älypuhelinta.
Puhelin kaatuu vähemmän
Pidempiä puheluja päivitys lupaa myös sen myötä, että akkukeston pitäisi olla nyt selvästi aiempaa parempi useimmilla omistajilla.
Muita mainittuja parannuksia ovat muun muassa puhelimen toiminnan nopeutuminen haettaessa kontaktitietoja ja asennettaessa kolmansien osapuolten sovelluksia, sekä tekstiviestittelyn tehostuminen.
Applen mukaan päivityksen jälkeen laite ei myöskään kaatuile enää niin herkästi, kun siihen on asennettu lukuisia kolmansien osapuolten sovelluksia.
Päivitys ei tuo kaivattua kopioi ja liimaa -toimintoa.
Jos päivityksen haluaa iPod touchille, siitä pitää maksaa, jos ei ole jo ennestään asentanut myöskin maksullista 2.0-päivitystä.































Kommentit (9)
Noh, eipä tuo applelta ole mitään uutta.
Taattua Apple-laatua! Mikään ei toimi alussa, ja hirveästi joudut maksamaan jos haluat jonkin toimivan.
Noh, eipä tuo applelta ole mitään uutta.
Taattua Apple-laatua! Mikään ei toimi alussa, ja hirveästi joudut maksamaan jos haluat jonkin toimivan.
Jos luki uutisen tarkemmin niin huomaa, että päivitys on maksullinen iPod Touch:n omistajille joilla on edelleen 1.x eivätkä ole jo maksaneet 2.0:aa aikoinaan. iPhonen omistajille tuo päivitys on tottakai täysin ilmainen.
Urpå! Ipod Touch ei ole puhelin. iPhoneen päivitys ei maksa mitään.
Noh, eipä tuo applelta ole mitään uutta.
Ongelma on tuttu jo softapäivityksistä. Esim. Adoben InDesignin pari ensimmäistä versiota olivat aivan hirveitä. Vasta CS-versioiden myötä ohjelmista on tullut käyttökelpoisia. Kuluttajien pitäisi entistä raivokkaammin vaatia hyvitystä toimimattomista ohjelmista.