Uusi hiiritekniikka sietää karkeutta

Uusi hiiritekniikka sietää karkeutta
Explorer Mouse BlueTrack-teknologialla.
Microsoft julkisti uuden BlueTrack-seurantateknologian ja kaksi sitä käyttävää hiirtä. Yhtiö aikoo omalta osaltaan jättää historiaan sekä optiset että laserhiiret.
Tuomas Linnake
10.9.2008 11:13
Kommentit 3

BlueTrackia käyttävien hiirien pitäisi toimia entistä useammilla pinnoilla. Microsoft mainitsee esimerkkeinä keittiön graniittitason ja olohuoneen maton.

Mutta tunnetusti hankalat peilipinnat tai kirkas lasi ovat kuitenkin teknologialle liikaa, yhtiö huomioi. Hiirimattoa ei siis kannata heittää vielä lopullisesti roskikseen.

BlueTrack-teknologialla varustetut Explorer Mouse ja Explorer Mini Mouse tulevat saataville syksyn aikana.

Hiirten pohjasta säteilevä sininen valo on yli neljä kertaa niin laaja kuin nykyisissä hiirissä käytetty keskimääräinen lasersäde. Siten alustasta saadaan laajempi kuva ja parempi heijastus kuin laseria ja punaista valoa käytettäessä.

Lisää Aiheesta
UutinenHiirtä voi ohjata äänellä (14.10.2008 10:12)
UutinenHiiri mukautuu pelaajan tyyliin (1.8.2007 14:55)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (3)

Huono 0
Jaa mikäs tekniikka hiiressä on sitten käytössä jossei historiaan jäävä optinen/laser? Mitä tuolla sinisellä valolla sitten sohitaan?
L
Huono 4
Jaa mikäs tekniikka hiiressä on sitten käytössä jossei historiaan jäävä optinen/laser?

Oisko se mainittu BlueTrack-tekniikka... periaatteessa kehittyneempi versio optisesta, mutta yhtälailla "oma" tekniikkansa.
jeu
Huono 0
Ihme kun eivät ole keksineet kirjaimellisesti "palloa uudelleen". :)
Olli V
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Tv-yhtiöt hymisevät: Ei tullut huutokauppaa

Jussi Nukari / Lehtikuva

Televisioyhtiöt ovat tyytyväisiä esitykseen sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta. Tv-talot onnistuivat torjumaan pelätyn taajuushuutokaupan.

IBM antoi porttikiellon Sirille

Apple

Tietotekniikkajätti IBM pitää puheentunnistaja Siriä ja tallennuspalvelu Dropboxia tietoturvariskinä.

Nestespoil.com ei toimi enää

Ruutukaappaus

Ruotsalainen palveluntarjoaja laittoi Greenpeacen protestisivuston kiinni ennen kuin osoitteesta jätettyä valitusta oli käsitelty.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949