Finlux valmistaa jo kannettavia
- [Kannettavia] tehdään eri puolille maailmaa, mutta Suomessa ja Skandinaviassa ne eivät ole menneet vielä jakeluun, televisioistaan tunnetun Finluxin toimitusjohtaja Nils Kantola kertoo.
Kantolan mukaan koneita on paraikaa näytillä viihde-elektroniikan IFA-messuilla Berliinissä. Mutta Suomen aikataulusta hän ei vielä kerro.
- Katsomme, millainen markkinakehitys on.
Koneet eivät vielä kanna Finlux-nimeä
Finlux kertoi aikeistaan laajentua tietokonemarkkinoille vuosi sitten. Aluksi koneet aiottiin myyntiin viime vuonna, mutta Finluxin ensimmäinen laitepolvi päätettiin jättää lanseeraamatta, jotta myyntiin saataisiin jotain "eksklusiivisempaa", Kantola sanoi tammikuussa.
Kannettavat eivät ole mikään prioriteetti Finluxille. Koneita valmistetaan oem-periaatteella monia erilaisia ja eri valmistajille. Tulossa on myös halpa minikannettava. Matkamikroja ei siis myydä Finlux-nimisinä, mutta Kantola korostaa Suomessa tehtävän toisin.
- Skandinaviassa [koneita] tullaan ilman muuta myymään Finlux-nimellä.
Suomeen jossain vaiheessa tulevat sylimikrot ovat siis silloin eri malleja kuin tällä hetkellä valmistuksessa olevat.
- Ne tulevat olemaan ihan spesifisesti meidän mallistoamme.
Thinlux jouluksi
IFA-messuilla Finlux teki toisenlaisen uuden avauksen astuessaan keittiöihin valkoisella linjallaan. Lisäksi näytillä ovat muun muassa Thinlux-taulutelevisiot, jotka tuodaan joulumarkkinoille.
26" ja 42" -mallien paksuus on suurimmalta osin 32 millimetriä ja paksuimmalta kohdaltaan 49 tai 58 millimetriä. Finlux väittää, että kyseessä ovat maailman ohuimmat hybridivirittimellä varustetut lcd-televisiot.
Finluxin tuotevalikoima on laajentunut kattamaan myös niin sanotun interaktiivisen Finlux-hotellitelevisiojärjestelmän.



















