Comcast varoittaa 250 gigatavun ylittyessä

Matias Mäki
Comcast varoittaa 250 gigatavun ylittyessä
Kaapelioperaattori Comcast kertoo varoittavansa yhdysvaltalaisia asiakkaitaan lokakuun alusta lukien ylettömästä kaistan käytöstä eli 250 gigatavun ylityksistä.
Tuomas Linnake
29.8.2008 11:38
Kommentit 6

Kotikäyttäjille tarkoitettu raja on 250 gigatavua kuukaudessa, mihin yltää operaattorin mukaan vain alle prosentti sen asiakkaista. Rajan rikkomisesta seuraa varoitus, ja jos sama toistuu puolen vuoden sisällä, lähtee nettiyhteys hyllylle vuodeksi.

Comcastin mukaan järjestelmä on sama kuin ennenkin ja ainoa ero on nyt paikalleen pantu 250 gigatavun raja, minkä ylityttyä asiakkaaseen otetaan yhteyttä. Jotta kukin voisi seurata oman tietoliikenteensä määrää, Comcast kehottaa etsimään verkosta mittaussovelluksen.

Mutta TG Dailyn mukaan 250 gigan raja ei ole uutta. Uutispalvelu sai vahvistettua Comcastia lähellä olevista lähteistä, että raja on ollut olemassa ennenkin, ja että ainoa uutinen on rajan julkistaminen yleisön tietoisuuteen.

Muissa uutisissa varoitusrajan sanotaan toisaalta vaihdelleen kuukausittain.

Entä jarrutus?

Comcastin 250 gigan rajassa on joka tapauksessa kysymys eri asiasta kuin mistä operaattori on viime aikoina joutunut julkisuuteen. Televalvoja FCC tuomitsi Comcastin toiminnan aikaisemmin elokuussa, koska yhtiön todettiin häirinneen vertaisverkkoliikennettä.

Operaattori on todennut luopuvansa p2p-liikenteen häirinnästä ja ryhtyvänsä sen sijaan hidastamaan joidenkin himokäyttäjiensä nettinopeutta ruuhka-aikoina. Comcast ei puhunut tästä asiasta ilmoituksessaan.

Lisää Aiheesta
UutinenComcast ei niele tuomiotaan (5.9.2008 08:31)
UutinenFCC tuomitsi Comcastin odotetusti (4.8.2008 09:02)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (6)

Huono 0
Jos sopimuksessa ei lukenut alunperin rajoituksia, niin
oikeudessa tapaavat sitten seuraavaksi. Ja sama koskee
yksittäisten asiakkaiden nopeuden rajoittamista.

Minä myisin ainakin Comcastin osakkeet, ennen kuin
ensimmäinen tuomio tuo firmalle miljoonaluokan laskun.
Sopimusrikkojia sattuu vielä omaan nilkkaan.
Huono 4
250 gigatavua on kyllä aika reippaasti dataa :)

Voi näitä aikoja..
Huono 2
Tästähän ollaan puhuttu jo pitkään.

Jos tilaan liittymän joka siirtää vaikka 4Mbit sisään ja 1Mbit ulos ja on auki 24h vuorokaudessa, niin eikö sitä silloin ole oikeus käyttää 24h vuorokaudessa noilla nopeuksilla?

Vai olisiko operaattori sittenkin myynyt olematonta kaistaa, kun TOIVOO, ettei kaikki käytä maksamaansa palvelua ympäri vuorokauden?

P:n marjat, nettiliittymästä maksetaan sen takia, että sitä saa käyttää. Ei siksi, että saa rajoituksia elämäänsä.
Cube
Huono 3
250 gigatavua on kyllä aika reippaasti dataa :)

Joku 800 megaa päivässä...eli todella vähän dataa oikeasti. esim. yksi ripattu leffa.
getreal
Huono 3
"Jotta kukin voisi seurata oman tietoliikenteensä määrää, Comcast kehottaa ETSIMÄÄN verkosta mittaussovelluksen."

Eiköhän sen operaattorin kuuluisi tuommoinen mittaussovellus toimittaa asiakkaalle ihan itse automattisesti kerran rajoituksia laittaa.
-
Huono 3
"Sitä saa mitä tilaa" ei pidä enää paikkaansa. Jos tilaat 10/10 yhteyden, niin saat käyttää alle puolet tilaamastasi nopeudesta ja jos tilaamaansa yhteyttä käyttää liikaa, niin sitä aletaan hidastamaan, voi voi.
Asentaja
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Tv-yhtiöt hymisevät: Ei tullut huutokauppaa

Jussi Nukari / Lehtikuva

Televisioyhtiöt ovat tyytyväisiä esitykseen sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta. Tv-talot onnistuivat torjumaan pelätyn taajuushuutokaupan.

IBM antoi porttikiellon Sirille

Apple

Tietotekniikkajätti IBM pitää puheentunnistaja Siriä ja tallennuspalvelu Dropboxia tietoturvariskinä.

Nestespoil.com ei toimi enää

Ruutukaappaus

Ruotsalainen palveluntarjoaja laittoi Greenpeacen protestisivuston kiinni ennen kuin osoitteesta jätettyä valitusta oli käsitelty.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949