Puhtia puheentunnistukseen

Vesa Moilanen/Lehtikuva
Puhtia puheentunnistukseen
Puheentunnistusta hyödynnetään esimerkiksi autonavigaattoreissa.
IBM julkaisi uuden puheentunnistusohjelmiston, jonka myötä tähän teknologiaan perustuvia yritys- ja yksityiskäyttäjäsovelluksia voidaan yhtiön mukaan hyödyntää entistä laajemmin ja helpommin.
Tuomas Linnake
26.8.2008 10:19
Kommentit 0

Puheentunnistussovelluksen on määrä nopeuttaa ja helpottaa erilaisia toimintoja sekä liiketoiminnassa että yksityiselämässä tehostaen esimerkiksi tiedonhakua ja helpottaen eri kieltä puhuvien kommunikointia asiakaspalvelutilanteissa.

Nykyään puheentunnistusta hyödynnetään enenevästi esimerkiksi erilaisten elektronisten laitteiden käyttöjärjestelmissä, kuten puhelimissa ja autonavigaattoreissa.

IBM nostaa yhdeksi käyttökohteeksi pienten kansojen katoavan kulttuurin ja perinteiden elvyttämisen. LitSite Alaska -verkkosivustolle on tallennettu yli tuhat sivua äänitiedostoja, jotka on käännetty IBM WebSphere Voice Server text-to-speech -ohjelmistolla.

Sivusto on Anchoragen yliopiston ja Alaska Literary Consortium -yhteenliittymän yhteinen projekti Alaskan kulttuuriperinnön säilyttämiseksi.

Kun sotilas ja siviili kohtaavat

Aikaisemmin IBM:n puheenymmärrystä on hyödynnetty muun muassa Irakissa, missä USA:n armeija on konetulkin avulla onnistunut ehkä välttämään väärinkäsityksen jos toisenkin ollessaan tekemisissä paikallisten siviilien kanssa.

Heinäkuussa IBM:n kerrottiin puuhaavan Spoken Web -hankkeessa puheentunnistukseen perustuvia palveluja. Intiassa työstettävä Spoken Web mahdollistaisi esimerkiksi verkkosivujen rakentamisen täysin puheohjatusti.

Bill Gates, jonka taannoinen roskapostiennustus meni tosin mönkään, veikkasi aiemmin tänä vuonna, että viiden vuoden päästä puheohjaus on näppäimistöä suositumpi tapa tehdä esimerkiksi verkkohakuja.

Lisää Aiheesta
UutinenHiirtä voi ohjata äänellä (14.10.2008 10:12)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Tv-yhtiöt hymisevät: Ei tullut huutokauppaa

Jussi Nukari / Lehtikuva

Televisioyhtiöt ovat tyytyväisiä esitykseen sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta. Tv-talot onnistuivat torjumaan pelätyn taajuushuutokaupan.

IBM antoi porttikiellon Sirille

Apple

Tietotekniikkajätti IBM pitää puheentunnistaja Siriä ja tallennuspalvelu Dropboxia tietoturvariskinä.

Nestespoil.com ei toimi enää

Ruutukaappaus

Ruotsalainen palveluntarjoaja laittoi Greenpeacen protestisivuston kiinni ennen kuin osoitteesta jätettyä valitusta oli käsitelty.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949