22 000 lankaliittymää sammahti aamulla
Vika kesti Elisan mukaan noin viisi ja puoli tuntia, kello 04:37 - 10:05. Se kosketti nimenomaan Jyväskylän aluetta.
- Vikaa etsittiin heti aamusta lähtien ja se saatiin korjattua reitittämällä liikenne uudelleen, osastopäällikkö Markus Kinnunen Elisalta kertoo. Kyse on väliaikaisesta laastarista, ja vian korjaus jatkuu edelleen. Mutta uusia katkoksia ei käyttäjien tarvitse pelätä.
- Koska varmennukset eivät pelanneet, meillä oli kaksi eri vikaa samanaikaisesti päällä. Siksi syntyi tilanne, missä lankapuhelimissa ja osittain myöskin vaihdepalveluissa oli häiriöitä.
Kinnusen mukaan hätäpuhelut toimivat koko ajan normaalisti.
































