Googlen työkalu opastaa mainostajia oikeille verkkosivuille

Googlen työkalu opastaa mainostajia oikeille verkkosivuille
Google julkaisi uuden ilmaisen työkalun mainostajille nimeltä Google Ad Planner. Ohjelmisto auttaa mainostoimistoja sijoittamaan asiakkaidensa mainokset mahdollisimman osuvasti eri internet-sivuille.
Tuomas Linnake
25.6.2008 08:59
Kommentit 0

Työkaluun voi esimerkiksi syöttää kohdeyleisön demografista tietoa, minkä myötä Ad Planner osaa rakentaa listan sellaisista verkkosivuista, jotka voisivat olla tehokkaita markkinointikanavia.

Uusi palvelu on herättänyt tuoreeltaan myös epäilyksiä. InformationWeekin mukaan online-mainonnan asiantuntijat eivät usko Googlen työkalun vievän suuria mainostajia pois sellaisilta maksullisilta palveluilta kuin ComScore ja Nielsen Online.

Asiantuntijat arvioivat, että mainostajat tuskin haluavat päättää rahojensa käytöstä sellaisen tiedon perusteella, jonka Google, verkon suurin mainosjulkaisija, tarjoaa.

Aluksi rajatusti tarjottava Ad Planner julkaistiin pian sen jälkeen, kun päivänvalon oli nähnyt tavalliselle yleisölle tarkoitettu Google Trends for Websites. Sen avulla ihmiset voivat vertailla eri verkkosivujen suosiota esimerkiksi kävijämäärien perusteella.

Lisää Aiheesta
UutinenGoogle nappasi Yahoo-sopimuksen (13.6.2008 09:14)
UutinenGoogle on yllättävän sokea (9.6.2008 10:54)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Tv-yhtiöt hymisevät: Ei tullut huutokauppaa

Jussi Nukari / Lehtikuva

Televisioyhtiöt ovat tyytyväisiä esitykseen sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta. Tv-talot onnistuivat torjumaan pelätyn taajuushuutokaupan.

IBM antoi porttikiellon Sirille

Apple

Tietotekniikkajätti IBM pitää puheentunnistaja Siriä ja tallennuspalvelu Dropboxia tietoturvariskinä.

Nestespoil.com ei toimi enää

Ruutukaappaus

Ruotsalainen palveluntarjoaja laittoi Greenpeacen protestisivuston kiinni ennen kuin osoitteesta jätettyä valitusta oli käsitelty.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949