Vista SP1 ja Windows Server 2008 leviävät jo verkossa

VTT
Vista SP1 ja Windows Server 2008 leviävät jo verkossa
Ei siinä taaskaan kauaa mennyt. Windows Vista SP1 on jo piratoitu verkkoon ja siihen tarjotaan pääsyä monissa BitTorrent-trakkereissa, muun muassa Pirate Bayssa. Samoin on asian laita Windows Server 2008:n osalta.
Tuomas Linnake
7.2.2008 08:58
Kommentit 15

Computerworldin mukaan aktiivisin Pirate Bayn avulla löydetty Vista SP1 -paketin torrentti listasi eilen noin 163 tietokonetta, jotka olivat ladanneet paketin kokonaan ja tarjosivat sitä muille lataajille. Tässä tapauksessa kyseessä oli kuitenkin täysi käyttöjärjestelmäasennus, ei vain SP1-päivitys.

Microsoft ilmoitti maanantaina Vista SP1:n ja Windows Server 2008:n edenneen valmistukseen. SP1 ei kuitenkaan ole tulossa kuin vasta aikaisintaan maaliskuun puolivälissä ajuriongelmien vuoksi. Palvelinkäyttöjärjestelmän julkaisu on puolestaan ajoitettu helmikuun lopulle.

Vuodot eivät ole uusi ilmiö Microsoftille. Esimerkiksi viime kesänä useat rajoitettuun käyttöön tarkoitetut testiversiot Vistan SP1:stä vuotivat verkkoon.

Lisää Aiheesta
UutinenVista SP1 tuli saataville (19.3.2008 08:57)
UutinenVista SP1 blokkaa tietoturvaa (22.2.2008 10:46)
UutinenUusi pienyritys-Windows hahmottuu (21.2.2008 11:37)
UutinenVistan SP1 ei tullutkaan saataville (5.2.2008 11:10)
UutinenMicrosoft jahtaa Windows-vuotajaa (16.4.2007 14:23)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (15)

Huono 0
Ei siinä taaskaan kauaa mennyt. Windows Vista SP1 on jo piratoitu verkkoon ja siihen tarjotaan pääsyä monissa BitTorrent-trakkereissa, muun muassa Pirate Bayssa. Samoin on asian laita Windows Server 2008:n osalta.
ITViikko
Huono 0
TechNet/MSDN -tilaajat saavat siirrettyä Windows Server 2008:n RTM:n nyt myös ihan laillisesti....
J
Huono 0
Sinäs käsittämätöntä Microsoftilta, että julkistetaan Vista SP1:n olevan valmis, mutta että jakelu alkaa vasta viikkojen päästä. Kun tuo kerran on tulossa ilmaiseen jakeluun, niin en yhtään ihmettele, että paketti vuotaa "laittomaan jakeluun" lähipäivinä.
BillG

En ihmettelis, vaikka olis ihan vapaasti ja tarkoituksella päästetty. "Laittoman" version testaajat kun ovat bugitestaajia siinä ku muutki. Sen verran microsoftilta on "sopivasti" päässy tavaraa, että näyttää jo tarkoitusperäiseltä.
JK
Huono 0
Tämänhän nyt ymmärtää jos MS on näreissään ennenaikaisesta julkistuksesta, vaikkakin kyseessä on ilmainen korjauspaketti. Taannoin kun jotain Windowsin SP:ä jaettiin BitTorrentin avulla, kun MS:n sivut olivat niin tukossa, ettei sitä sieltä saanut, niin MS siitä "kiitollisena" lähetti uhkailukirjeet ko. trackerien ylläpitäjille vaatien poistamaan torrentin lakitoimiin vedoten.
Pitäköön tunkkinsa.
Jari
Huono 0
Jos kerran Suomalaisten pääsyä Piratebayhyn yritetään estää, eikö esim. tämän uutisen myötä olisi yhtäläiset perusteet lisätä myös IT-viikko kyseiselle sulkulistalle?
Ämpäripää
Huono 0
Vaikea ymmärtää, mitä tavoiteltavaa on jossain suljetun huonolaatuisen käyttiksen suljetussa huonolaatuisessa päivitysraakileessa. Monopolin pöydältä tipahtelee murusia, ja pienet ihmiset keräilee niitä minkä ehtii. Moni sentään on tajunnut, että mehän voimme tehdä itse itsellemme sellaisia ohjelmistoja, joihin meillä on täysi valta ja jotka palvelevat meidän aitoja tarpeitamme, eivät monopolin...
Tavallaan surullista
Huono 0
Eri asia sitten, uskaltaako Baysta imuroitua SP1:tä asentaa...
On kyllä käsittämätöntä, että MS ei levitä näitä mammuttipaketteja jollain normaalia lataamista nykyaikaisemmalla menetelmällä esim. torrent.
Jukka
Huono 0
Vaikea ymmärtää, mitä tavoiteltavaa on jossain suljetun huonolaatuisen käyttiksen suljetussa huonolaatuisessa päivitysraakileessa. Monopolin pöydältä tipahtelee murusia, ja pienet ihmiset keräilee niitä minkä ehtii. Moni sentään on tajunnut, että mehän voimme tehdä itse itsellemme sellaisia ohjelmistoja, joihin meillä on täysi valta ja jotka palvelevat meidän aitoja tarpeitamme, eivät monopolin...

Monopolilla varmaan lasketaan tarkkaan tasapainoa piratismin rajoittamisen ja sallimisen välillä. Toisaalta piratismi syö katteita (jos piraattikopioijat yleensä suostuisivat maksamaan), toisaalta piraattikäyttäjät eivät etsi muita vaihtoehtoja.
näinpä
Huono 0
Kukas Microsoftin tyypeistä se olikaan, joka totesi, että niin kauan kuin ohjelmistoja varastetaan, niin varastakaa heiltä. Koska onhan se tavallaan sijoitus sitten tulevaisuuteen, kun aikoinaan köyhä opiskelija tottuikin käyttämään Windowsia, eikä esim. Linuxia.
työtön linuxin käyttäjä
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava

Tv-yhtiöt hymisevät: Ei tullut huutokauppaa

Jussi Nukari / Lehtikuva

Televisioyhtiöt ovat tyytyväisiä esitykseen sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta. Tv-talot onnistuivat torjumaan pelätyn taajuushuutokaupan.

IBM antoi porttikiellon Sirille

Apple

Tietotekniikkajätti IBM pitää puheentunnistaja Siriä ja tallennuspalvelu Dropboxia tietoturvariskinä.

Nestespoil.com ei toimi enää

Ruutukaappaus

Ruotsalainen palveluntarjoaja laittoi Greenpeacen protestisivuston kiinni ennen kuin osoitteesta jätettyä valitusta oli käsitelty.

Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949