Wikia-haku julki reilun viikon päästä
Wikia-hakuprojektilla on valmiina hakukoneen perusteknologia, hakusovellus, hakualgoritmi sekä tiedonkerääjä (web crawler). Projekti mahdollistaa teknologiaa tuntevien osallistua sivujen suodatukseen ja arvostella hakutuloksia. Haku perustuu samantyyppiselle yhteisömallille kuin Wikipedia-tietosanakirja.
Wikian tarkoitus on selvittää käyttäjille, miten haut muodostuvat. Wales onkin luonnehtinut Googlea ja Yahoota tässä suhteessa ”hämäriksi”, sillä ne eivät selvitä tarkasti hakuperusteita.
Wales onkin kutsunut muutamia asianharrastajia testaamaan hakualustaa. Alusta tulee julkiseksi tammikuun 7. päivänä.
Wikia-projekti kertoo, että hakukoneen kehittäminen kestää aikansa, eikä se ainakaan aluksi ole suurten hakukoneiden veroinen. Tarkoitus onkin, että käyttäjät kehittävät hakukoneesta käytännöllisen.
Hakukonepeojekti on osa Walesin kaupallista Wikia-yhtiötä. Wikia tarjoaa alusaa, jolla jokainen pystyy kehittämään wikejä. Vastaavasti Wikia-projekti antaa mahdollisuuden käyttäjille kehittää omia hakukoneita.
Wikia-yhtiö perustettiin vuonna 2004 ja se sai rahoitusta Amazonilta ja Bessemer Venture Partnersilta.































