Sonera pukkaa maaseudulle langatonta tietoyhteiskuntaa
Liikenne- ja viestintäministeriön perjantaina julkaiseman selvityksen mukaan haja-asutusalueilla asuville on varmistettava myös tulevaisuudessa kohtuuhintaiset ja vähintään yhtä hyvät telepalvelut kuin tällä hetkellä.
Sonera selvittää ennakkoluulottomasti velvoitteiden hoitamiseen liittyviä vaihtoehtoja nojautuen ensisijaisesti langattomiin ratkaisuihin.
- Yleispalveluvelvoitteen muuttuminen teknologian kannalta neutraaliksi vastaa käsitystämme televiestintäpalveluiden kehittymisestä. Liikenne- ja viestintäministeriön mietintö antaa tarvittavia suuntaviivoja haja-asutusalueiden palvelujen toteuttamiselle. Tulevaisuudessa voimme ryhtyä korvaamaan kiinteätä puhelinverkkoa langattomilla vaihtoehdoilla siellä missä pitkillä ja helposti vikaantuvilla puhelinlinjoilla on vain vähän käyttäjiä, toteaa johtaja Juha-Pekka Weckström TeliaSoneran Broadband Services-liiketoiminta-alueelta.
Sonera sanoo vauhdittavansa telealan murrosta panostamalla seuraavan sukupolven verkkojen rakentamiseen ja palveluiden kehittämiseen. Langattomien laajakaistaratkaisujen myötä haja-asutusalueiden asiakkaiden laajakaistapalveluiden saatavuus paranee ja liikkuva laajakaista tuo uudenlaista joustoa käyttäjille.
Yhtiö on käynnistänyt langattomien laajakaista¬palveluiden tarjoamisen Digitan @450-verkossa ja avannut 900 Mhz:n taajuudella 3G-testiverkon, jota laajentamalla 3G-verkon nopeat tiedonsiirtopalvelut pystytään lähivuosien kuluessa ulottamaan 95 prosentille suomalaisista. Soneran matkapuhelinverkon peittoalue kattaa noin 97 prosenttia Suomen pinta-alasta ja lähes 100 prosenttia väestöstä.
- Selvityksessä mainitut edellytykset palveluille lankapuhelinverkosta luovuttaessa ovat pääosin ymmärrettäviä. Tietyt esitetyt vaatimukset, esimerkiksi tukiasemien sähkönsyötön lisävarmistaminen, ovat ylimitoitettuja. Niistä aiheutuu teleyhtiölle ja viime kädessä suomalaisille viestintäpalveluiden käyttäjille myös ylimääräisiä kustannuksia, joilla ei ole vastaavaa merkitystä palveluiden saatavuuden ja asiakkaiden käyttökokemuksen kannalta, Weckström toteaa.































Kommentit (1)
Hiukan taustatietoa edellä mainituista asioista: Olen kolmentoista vuoden ajan toiminut maaseudulla atk. neuvojana ja käynyt noin tuhannessa maaseudun yrityksessä. Olen toimittanut asiakkaille tietokoneet, ohjelmat ja opettanut niiden käytön, samoin pankkiyhteydet sähköpostin ym.
Monille kylille saatiin laajakaistayhteydet puhelinlinjaa tai valokaapelia pitkin.
Niihin käytettiin myös runsaasti yhteiskunnan varoja, hyvä niin. Nyt tuo kaikki työ ja yhteydet ovat valumassa hukkaan. Yhteyksiä ollaan korvaamassa @450 verkon palveluilla. Tämä on jonkinlainen palvelu niille joilla ei ole mahdollisuutta muuta kautta saada laajakaistayhteyttä. Valitettavasti vain sillä ei voida korvata jo olemassa olevia yhteyksiä niin, että taattaisiin samat palvelut ja toimintavarmuus kuin nykyisellä verkolla. Monella irtisanotulla on myös nopeampi liittymä kuin mitä tilalle tarjotaan. Myös puhelinten osalta mennään huonompaan suuntaan.
Nykyisillä tekniikoilla ei voida taata puhelinyhteyksiä sähkökatkostilanteessa, tukiasemia on ilman kunnollista varavoimaa vailla tuhansia ne olisi varustettava ehdottomasti diesel agrekaateilla jotta toiminta voitaisiin taata. Myöskin TeliaSoneran minullekin ilmoittama kuuluvuus vain katolle asennettavalla lisä antennilla ei voi olla riittävä.
Olen hankkinut viime helmikuussa 2008 @450 yhteydellä toimivan laajakaistayhteyden minua sen toiminta ei vakuuta. Verkko on tehty niin harvaksi, että kunnollista yhteyttä ei saada kuin korkealle asennettavalla suunta-antennilla, tukiasemia on noin 100 km välein ja niiden yhteyksien määrä vain muutamia kymmeniä. Tuolle sadan kilometrin ympyrälle sopii tuhansia käyttäjiä joille kaistaa riittää vain rajoitetusti jos ollenkaan! On myös huomioitava, että kenttä on oltava moitteeton megan yhteysnopeudella jos kaistaa riittää. Sitä löytyy vain ani harvoin toistaiseksi. Tukiasemien määrä pitäisi nostaa vähintäin 450 nmt verkon aikaiselle tasolle nyt vain peitto on teoreettinen. Kaistan rajoittamin myös tulisi kieltää koska se sallimalla annetaan operaattorille rajaton valta tarjota yhteyttä jolla ei todellisuudessa tee mitään mm. mokkulat 3g verkon ulkopuolella.
Myös Prioriteettin rajoittaminen 5gt jälkeen on järjetön, mahdollistaa vain hyvin rajoitetun netin käytön, yksi ohjelmistopäivitys on jo 3gt joten prioriteetin ylitys estää netin käytön pahimmillaan kuukausiksi. Operaattori voi myös kohtuuttomien ehtojen perusteella katkaista yhteyden kokonaan. Palvelun tarjoajat on pakotettava tarjoamaan joka tilanteessa sitä nopeutta mistä maksetaan muussa tapauksessa operaatorin tulee olla korvasvelvollinen eikä mitään nimelliskorvauksia vaan todellisesta haitasta, voi olla tuhansia euroja.
Myöskään tuo megan yhteys mitä ollaan kaavailemassa miniminopeudeksi ei ole riittävä, toki sillä voidaan maksaa laskuja ja rajoitetusti surffailla netissä mutta kunnolliseen liikkuvaan kuvaan se ei riitä. Myöskin tulevaisuuden tarpeet olisi otettava huomioon.
Kaavailut uusista nopeista yhteyksistä ovat hyviä ja kannatettavia mutta niistä ei ole apua tahän tilanteeseen. Rakentamisaikakin veisi useita vuosia eikä sitovia päätöksiä ole tehty,
Myös täysin huomiotta on jäänyt mahdollinen kriisitilanne missä langattomat verkot ovat käyttökelvottomia esim: ydinasella ilmakehässä aiheutettu sähkömagneetinen pulssi mikä tuhoaisi kaiken nykytekniikan ja tiedon välityksen. Silloin olisi mahdollista ottaa käyttöön lankalinjat ja vanha puhelintekniikka millä vielä voitaisiin yhteyksiä hoitaa. Mikäli linjat hävitetään ei tätäkään mahdollisuutta voida käyttää. Meidän tulee myös varautua näiden tilanteiden hoitoon parhaalla mahdollisella tavalla ja säilyttää hyvä ja toimiva lankaverkko.
Katson tietämykseni ja kokemukseni perusteella, että nyt ollaan tekemässä korvaamaton virhe jos annetaan operaattorin rajattomalle ahneudelle valta tehdä mitä haluaa.
Oli myös virheratkaisu myydä operaattoritoiminnot ulkomaalaisille, nyt kaikki viestiliikenne on Ruotsin kontrolloitavissa, kenen ulkovallan lie tulevaisuudessa ?