Windows ja Linux kättelevät Mäntykankaan ala-asteella
Cossin mukaan järjestelmässä on kaksi palvelinta ja 113 Linux-päätettä näyttöineen. Oppilaita on päätettä kohden keskimäärin kaksi, ja päätteet ovat kaikissa koululuokissa, erilliseen atk-luokkaan ei oppilaita patistella.
HP:n ohutpäätteet ja Acerin 17-tuumaiset näytöt - 83 kappaletta - rahoitettiin koulun peruskorjauksen irtaimistopuolen määrärahoista, hankinnan suuruus oli 34 000 euroa, alv:n ollessa nollassa. Koululla oli jo ennestään pilotoinnin myötä 30 päätettä. Kahden palvelimen yhteishinta on 7300 euroa, nekin rahoitettiin irtaimistorahoista.
Koulussa on gigabitin lähiverkko, johon on myös kytkettynä koulun oma televisio. Lähiverkko rahoitettiin sähköurakan budjetista.
Koulun hallinto pitäytyy kuitenkin Windows-pohjaisissa laitteissa. Jokaisessa luokassa opettajan kone on Windows XP, mutta maikat kuitenkin käyttävät avoimen koodin OpenOffice-ohjelmaa Windows-koneiltaan. Myös varsinaisessa atk-luokassa on Windows-ympäristö, jossa on videoeditointi sekä musiikin säveltämisen mahdollistavat ohjelmat laitteineen.
Oppilailla on käytössä pelkästään avoimen koodin ohjelmistoja, kuten OpenOffice, Gimp, Firefox ja NVU, jolla tehdään kotisivuja. Linux-jakeluna on Ubuntu.
- Nyt tietokoneet saadaan suoraan luokkiin, jolloin tietokoneesta tulee konkreettinen apuväline opiskelulle. Laite on aina saatavilla. Saimme pienillä hankintakustannuksilla suuren määrän koneita, jotka ovat käyttövarmoja ja helppoja ylläpitää, ne eivät ole rasittaneet Kokkolan kaupungin it-yksikön ylläpitoa juuri lainkaan, kiittää koulun rehtori Mika Sarkkinen tiedotteessa.
Idea Linux-ratkaisuun tuli Asmo Koskiselta, joka toimii Kokkolan suomalaisen seurakunnan pappina ja on asentanut seurakuntaansa vastaavan Linux-ratkaisun.
Projektia on rahoittanut opetushallitus ja Kokkolan kaupunki. Mäntykankaan koulussa järjestetään avoimien ovien päivä kaupunkilaiselle lauantaina 17. marraskuuta.






























Kommentit (34)
Säästöä syntyy lähinnä lisenssimaksuista.
Kyllähän se tulee ilmaisten ohjelmistojen, virusturvan, päätelaitteiden elinkaaren ja skaalautuvuuden myötä.