Entinen Democracy Player, nykyinen Miro on saavuttanut versionumero 1.0:n. Ohjelman on tarkoitus tarjota nettitelevisio kaikille halukkaille.

Ohjelmiston takana on yhdysvaltalainen voittoa tavoittelematon Participatory Culture Foundation, jonka tavoitteisiin kuuluu itsenäisen ja yrityksistä riippumattoman luovuuden ja poliittisen toiminnan edistäminen.

Miron kehittäjät eivät ole yrittäneet keksiä pyörää uudelleen, vaan se hyödyntää laajasti avointa lähdekoodia ja. Ohjelmisto pohjautuu Mozillan Xulrunner-ajoympäristöön ja siihen on integroitu rss-aggregaattori, bittorrent-asiakasohjelma sekä mediatoistinohjelma.

Ohjelma on tuettuna Windowsilla, Macilla ja Linuxilla. Jokaisella käyttöjärjestelmällä sen mediasoittimena toimii eri ohjelmisto. Windowsissa VLC media player, Macilla Quicktime ja Linuxissa Xine media player. Soitinohjelmistojen videomuototukeen turvaten Miro periaatteessa tukee melkein mitä tahansa videotiedostomuotoja.

Miron lisenssiksi on valittu avoimessa lähdekoodissa laajasti käytetty gpl-lisenssi.

Uusien jaksojen levittämiseen ja tarkistukseen käytetään rss-syötteitä, joita on hyödynnetty jo pidemmän aikaa esimerkiksi podcasteissa ja videopodcasteissa. Näiden rss-kanavien lisäksi Miro tukee suoraan myös suuria internetin videopalveluita, kuten Youtubea ja Yahoon video-palvelua.

Toisin kuin Joost, Miro hyödyntää http- ja bittorrent-protokollia videoiden lataamiseen. Bittorrent-toiminnallisuuden säätöön on pari perusasetusta, jolla voi rajoittaa videolatausten kuluttamaa kaistaa. Joostissa on käytössä oma vertaisverkkopohjainen protokolla.

Heikkoutena Joostin toteutustapaan verrattuna Miro ei osaa aloittaa videoiden toistoa välittömästi suoratoistona, vaan videotiedostot täytyy ladata ensiksi kokonaan tietokoneelle. Tämä koskee jostain syystä myös Youtube-videoita, joita on totuttu katsomaan välittömästi Flash-suoratoistona.

Suoratoiston puuttumisesta huolimatta Miron käyttö voi olla joustavaa ja riittävän viihdyttävää, sillä ohjelma voi pysytellä koko ajan taustalla käynnissä, tarkistaa uusien jaksojen julkaisuja ja ladata uudet jaksot katsottavaksi heti niiden ilmestyttyä.

Joostin tavoin Miro sisältää myös ohjelmaoppaan, joka muistuttaa käytöltään esimerkiksi Youtuben videoiden selailutoimintoja. Eri kanavia voi hakea hakusanoilla tai selata niitä suosituimmuuden tai pisteytyksen mukaan. Tämä helpottaakin kiinnostavien kanavien etsintää.

Vaikka sekä Joost että Miro hyödyntävät Mozilla Xulrunner-ympäristöä, ei Joost muistuta tippaakaan Mozilla-ohjelmistoja. Miro sen sijaan tuntuu käyttöliittymältään viritellyltä Firefoxilta. Viimeistelyssä ja hionnassa Miron käyttöliittymä ei muutenkaan pärjää kokoruutua tehokkaasti ja intuitiivisesti hyödyntävälle Joostille.

Vaikka Miro ei tarjoakaan joostimaista viimeistelyä, on ohjelma käytettävä ja suhteellisen simppeli. Välillä toivoisi, että käyttöliittymä sisältäisi enemmänkin säätömahdollisuuksia. Esimerkiksi Youtube-videoita olisi mukava katsoa niiden alkuperäiskoossa, sillä koko ruudun Flash-videoista ei oikeasti saa mitään selvää.

Miron eduksi puolestaan pitää lukea sen tuki useammille ohjelmalähteille ja laajalle tiedostomuototuelle. Tavallisten videotiedostojen ja Flash-videoiden lisäksi ohjelma selviytyy kunnialla myös teräväpiirtovideoista.

Lisäksi Miron käyttäjille kuka tahansa voi ryhtyä tuottamaan sisältöä. Joostissa puolestaan esitetään sitä, mikä sopii sitä hallinnoivalle yhtiölle. Miron käyttö ei myöskään vaadi palveluun rekisteröitymistä ja kirjautumista.

Miro-videoissa ei myöskään ole digitaalisia käytönestosuojauksia eikä käyttäjän toimia valvota ja kirjata ylös. Lisäksi ladatut videot tallennetaan yhteen kansioon, josta niitä voi katsella myös muilla ohjelmilla, arkistoida tai siirtää kannettavalle mediasoittimelle.

Miron 1.0 -version voi ladata Miron kotisivuilta.