Lappsetin älykenttä on Vuoden Liikuntateko

Lappsetin älykenttä on Vuoden Liikuntateko
SmartUs-puistot kannustavat muitakin kuin lapsia liikkumaan.
Lappset Group Oy:n lähiliikuntaan innostava SmartUs-leikkipuistoympäristö sai Vuoden Liikuntateko -palkinnon. Valinnan suoritti Suomen Liikunnan Ammattilaiset SLA ry.
Tuomas Linnake
12.11.2007 09:16
Kommentit 3

SmartUs on vuonna 2006 käyttöön otettu teknologialla laajennettu leikki-, oppimis- ja liikuntaympäristö kaiken ikäisille.

- SmartUs-kentän lähtökohta on ollut poikkeuksellinen, kun ryhmä erilaisia ihmisiä on aloittanut suunnittelun ilman ennakkoluuloja. Lappset on yrityksenä osoittanut rohkeaa riskinottoa, arvioi SLA:n toiminnanjohtaja Reijo Häyrinen tiedotteessa.

Perustelujen mukaan rovaniemeläisyrityksen lähiliikuntaratkaisut osoittavat ennakkoluulotonta avarakatseisuutta. Suunnittelun pohjana on kolme sukupolvea – ajatus siitä, että eri-ikäiset ihmiset voivat liikkua ja viettää aikaa yhdessä. Leikki ja liikkuminen kuuluvat kaikenikäisille.

- Lappset on luonut liikuntavälineistön, johon on tuotu sovellusten kautta uutta lisäarvoa. Ihminen haluaa liikkua, ihminen haluaa pelata, ihminen haluaa kokeilla tietotekniikkaa. Tämä kaikki on yhdistetty projektissa antamaan mielihyvää ja nautintoa osallistujille, Häyrinen sanoo.

Universaalia leikkipuistovälinemuotoilua edustavan puiston poikkeavuus perustuu sen fyysisiin laitteisiin yhdistettävään tunnistus- sekä sensori- ja tietoteknologiaan. Rovaniemellä sijaitsevien neljän kohteen lisäksi SmartUs-kenttiä on avattu tähän mennessä Kouvolaan sekä ulkomailla Tanskaan, Iso-Britanniaan, Ruotsiin, Hollantiin, Italiaan, Saksaan, Espanjaan ja Romaniaan.

Lappset Groupin toimitusjohtajan Pertti Uran mukaan SmartUs-kentät ovat osoittautuneet yllättävänkin kestäviksi sisältämästään tietotekniikasta huolimatta.

- Kestävyys oli meille yksi pohdinnan paikka. Vain yksi kenttämme, Tukholmassa, on hajotettu, mutta silloin tosin hajosivat koulusta myös kaikki ikkunat, Ura kertoo samalla puuta koputtaen. Esimerkiksi tietokoneiden kuoret on tehty kovempaakin käsittelyä kestäviksi.

Leikkivälineiden tietotekniikka asetti poikkeavia vaatimuksia myös niiden turvallisen käytettävyyden takaamiseksi. Laitteissa kun siis kiertää sähkö. Ura uskoo laitteiden olevan turvallisuudeltaan vähintään samaa tasoa normaalien leikkipuistovälineiden kanssa.

Enimmäistä kertaa myönnettävä palkinto jaettiin Helsingin Messukeskuksessa. Tavoitteena on kannustaa liikunta-alan eri toimijoita sekä edistää liikunnan merkitystä Suomessa.

Lisää Aiheesta
UutinenJyrki Kasvi vuoden it-vaikuttaja (27.2.2009 11:57)
UutinenÄlyleikkiä Kuntamarkkinoilla (11.9.2007 15:07)
UutinenLappsetin tuotanto lepää HP:lla (5.3.2007 14:13)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
Lappset Group Oy:n lähiliikuntaan innostava SmartUs-leikkipuistoympäristö sai Vuoden Liikuntateko -palkinnon. Valinnan suoritti Suomen Liikunnan Ammattilaiset SLA ry.
ITViikko
Huono 0
Kuulostaa mielenkiintoiselta.
Meidänkin lähistölle tuollainen puisto!!!
tätsy
Huono 0
Ennen rotat ja muut koe-eläimet laitettiin tuollaiseen ympäristöön. Nyt ihmiset. Oi pyhä tietokone, suuri herramme, sinua palvomme ...
Lauri Gröhn
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
mainos

Facebookissa käymätön voi olla "aktiivikäyttäjä"

Kymmenet miljoonat Facebookin aktiivikäyttäjät eivät ehkä vieraile sosiaalisen yhteisön sivuilla ollenkaan, silti Facebook laskee heidät mukaan 483 miljoonan päivittäiskäyttäjän joukkoon.

Thai-yhtiö: Nokia käytti karttojamme

Lehtikuva/Martti Kainulainen

Ohjelmistoyhtiö Globetech vaatii Nokialta ja sen karttayhtiöltä miljoonakorvauksia digitaalisten karttojen luvattomasta käytöstä.

Vanha järjestelmävika palasi kiusaamaan DNA:ta

Lehtikuva

Telekonserni DNA ei päässyt uuden asiakas- ja maksujärjestelmän temppuilusta loppuvuonna. Sisäinen järjestelmävirhe sekoitti yhtiön tunnuslukuja.

 
Dilbert – 7.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949