Elisa lupaa nopeamman 3G:n ja avasi UMTS900-verkon
Elisan mukaan kyseessä oli maailman ensimmäinen kaupallinen UMTS900-puhelu. 900 megahertsin taajuutta käyttävä 3G-verkko on nyt toiminnassa Siuntion ja Pertunmaan kunnissa.
UMTS900 auttaa levittämään 3G-verkkoja harvaan asutuille alueille, koska se vaatii normaalia vähemmän tukiasemia ja tulee siten halvemmaksi. Elisan lisäksi myös Viestintävirasto on tätä mieltä.
- Nykyisten hyvien 3G-palveluiden peittoa voidaan rakentaa huomattavasti nykyistä laajemmalle alueelle ja tulevina vuosina kattamaan koko Suomen. UMTS900:n ansiosta kaikki suomalaiset pääsevät tulevaisuudessa hyödyntämään nopeita ja edullisia internet-yhteyksiä ja muita matkaviestinpalveluita, sanoo Veli-Matti Mattila Elisalta.
Nähtäväksi jää. Viimeistään eilen tuli selväksi, että Elisan perus-gsm-verkkoon jää todennäköisesti ainiaaksi peittoaukkoja etenkin Pohjois-Lapissa.
Vuoden 2008 alussa noin 75 prosenttia suomalaisista yli 130 kunnassa on Elisan 3G-palveluiden piirissä, operaattori arvioi. 3G-mobiilidatan yhteysnopeudet ovat parhaimmillaan kaksi megabittiä sekunnissa.
- Ensi vuoden aikana Elisan nykyisen 3G-verkon ja UMTS900:n nopeudet nousevat jo lähelle 10 Mbps nopeutta. Tästä mobiililaajakaistan nopeudet vielä tuplaantuvat lähivuosina huippunopean kiinteän laajakaistan tasolle, Veli-Matti Mattila sanoo.
Elisa tulee toteuttamaan vuoden 2008 aikana tehtävät 3G-laajennukset ja nopeudennostot osin UMTS900-tekniikalla yhteistyössä Nokia Siemens Networksin ja Ericssonin kanssa.
Uusi verkkotekniikka tarvitsee tuen kännykältä. UMTS900-verkkoja ymmärtää ainakin Nokian 6121 classic. Lisää malleja on tulossa ensi vuonna, ja yhteyden saa muodostettua myös kannettavalla, kunhan Elisa saa datakortit myyntiin.






























Kommentit (2)