Microsoft julkaisi Windows Live -palvelujen satsin
Microsoft pyrkii helpottamaan viestijän elämää linkittämällä Windows Live -palvelut muihin suosittuihin internet-palveluihin.
- Ihmiset haluavat ilmaista itseään, verkostoitua, jakaa tietoa ja pitää yhteyttä muihin internetissä. Haasteena on se, että useimmat meistä käyttävät nyt useita toisistaan erillisiä palveluja. Uudet Windows Live -palvelut ovat yhteensopivia useiden eri internet-palvelujen kanssa. Näin kaikki ihmisten yhteydenpitoon tarvitsemat palvelut ovat vain muutaman klikkauksen päässä, sanoo Microsoft Online Services Groupin Suomen-maajohtaja Mikko Ketola tiedotteessa.
Microsoftin puheet tuovat tietyllä tavalla mieleen Googlen viimeaikaiset linjaukset, joissa oleellista on samojen palvelujen toimivuus halki lukuisten yhteisösivustojen. Microsoft on kuitenkin aiemmin sanonut vasta katselevansa Googlen OpenSocial-hanketta.
- Windows Live Maililla voi käyttää vaikka Hotmailia, mutta samaan käyttöliittymään voi ottaa mukaan esimerkiksi [Googlen] Gmailin ja samaten onnistuu muidenkin web-postien käyttö, Ketola antaa esimerkin.
Uusia palveluja ovat Mailin ohella muun muassa Windows Live Photo Gallery valokuvia varten, Windows Live Spaces muun muassa blogeja varten, Windows Live Events erilaisten juhlien ja muiden tapahtumien suunnitteluun ja Windows Live for Windows Mobile, joka tarjoaa käyttäjälle pääsyn Windows Live -palveluihin suoraan matkapuhelimesta.





























