YouTube otti tekijänoikeussuodattimen käyttöön
YouTube otti eilen käyttöön uuden tekniikan, jolla estetään tekijänoikeuksien alaisen materiaalin esittämistä videopalvelussa. Suodatus sai kuitenkin heti kovaa kritiikkiä osakseen.
Uusi suodatus perustuu tekijänoikeuksien alaisen materiaalin ja YouTubeen ladatun materiaalin vertaamiseen. Jotta suodatus toimisi, on tekijänoikeuksien haltijoiden siis toimitettava YouTubelle kaikki se videomateriaali, jonka ne haluavat suojattavan.
Tekijänoikeuksien haltijat voivat halutessaan myös jättää laittomat videot YouTubeen ja kytkeä niihin mainoksia.
YouTube ei suostu itse päättelemään palveluun ladatun materiaalin laillisuutta. Sitä ei palvelun mukaan ole mahdollista tietää, sillä oikeuksien omistajat lataavat joskus videoitaan YouTubeen mainostarkoituksessa. YouTuben arvostelijoiden mukaan laillisuuden voi kuitenkin yleensä helposti päätellä siitä, kuka videon YouTubeen tallensi.
YouTuben aiemmin oikeuteen haastaneita Englannin Valioliigaa ja musiikkijulkaisija Bournea edustava lakimies Louis Solomon puolestaan sanoi uutistoimisto AP:lle, että uusi suodatus on täysin riittämätön.
Aiemmin tekijänoikeuksien haltijoiden on täytynyt erikseen etsiä materiaaliaan YouTubesta. Palvelu on poistanut tekijänoikeuksien alaista materiaalia pyynnöstä.
Suodatuksen puutteen vuoksi myös mediayhtiö Viacom on haastanut YouTuben oikeuteen. Viacomista kerrottiin AP:lle, että yhtiössä ollaan tyytyväisiä YouTuben uuteen tahtoon ottaa enemmän vastuuta. Viacomin lakimies ei kuitenkaan osannut arvioida suodatuksen vaikutusta Viacomin nostamaan syytteeseen.
YouTube ja sen omistava Google alkoivat lupailla uutta suodatusta puoli vuotta sitten. Järjestelmän testeissä on ollut mukana yhdeksän yhtiötä, joista vain Walt Disney ja Time Warner halusivat nimensä mainittavan. YouTube pitää testejä onnistuneina.


































