Maksukanavien hinnat nousevat

Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Maksukanavien hinnat nousevat
Kesäkuun lopussa PlusTV kertoi tuplaavansa kanavapakettinsa hinnan lähes 20 euroon syyskuun alusta lähtien. Samalla paketin kanavien määrä kasvaa nykyisestä neljästä yhdeksään.
Harri Pietarinen
20.7.2007 13:58
Kommentit 0

Hintojen korotuksista saatu palaute on vaihdellut, kertoo PlusTV:n toimitusjohtaja Vesa Mars. Parituhatta Formula-fania on korotuksista vihastuneena irtisanonut tilauksensa. Osa yhtiön asiakkaista on kuitenkin kiitellyt kanavatarjonnan monipuolistumista.

Korotuksista huolimatta Mars puolustaa paketin hintaa kilpailukykyiseksi.

– Kanavapaketti on maksullisten tv-markkinoiden edullisimpia laajuudessaan.

Myös Canal Digital korotti hieman hintojaan heinäkuussa. Yhtiö muutti korttimaksunsa laskutusjaksoa vuodesta puoleen vuoteen. Vuodessa maksettava korttimaksu nousi noin kaksi euroa.

Canal Digitalin elokuussa julkistettavien uusien kanavapakettien hintoja ei ole vielä päätetty. Vanhojen pakettien hintoihin ei tule korotuksia, Canal Digitalin toimitusjohtaja Jyri Timonen lupaa.

Lisää Aiheesta
UutinenPlusTV muuttuu ilmaiseksi toviksi (23.10.2007 10:24)
UutinenAnalogi-tv kuopataan Digiviikolla (20.6.2007 17:25)
UutinenUudet kanavapaketit myyvät (8.11.2006 15:13)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Tv-yhtiöt hymisevät: Ei tullut huutokauppaa

Jussi Nukari / Lehtikuva

Televisioyhtiöt ovat tyytyväisiä esitykseen sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta. Tv-talot onnistuivat torjumaan pelätyn taajuushuutokaupan.

IBM antoi porttikiellon Sirille

Apple

Tietotekniikkajätti IBM pitää puheentunnistaja Siriä ja tallennuspalvelu Dropboxia tietoturvariskinä.

Nestespoil.com ei toimi enää

Ruutukaappaus

Ruotsalainen palveluntarjoaja laittoi Greenpeacen protestisivuston kiinni ennen kuin osoitteesta jätettyä valitusta oli käsitelty.

 
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949