Työtön hyötyy vanhasta pc:stä
Kurssilaiset saivat koneet kurssin jälkeen koteihinsa, missä ne jatkavat hyötykäytössä. Kurssi järjestettiin Vakka-Suomen ammatti-instituutti Novidan hallinnoiman ja Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman avoimen lähdekoodin edistämishankkeen kanssa.
Työttömät ovat monilla eri tavoin vaarassa syrjäytyä työelämän kehityksestä ja tietoyhteiskunnasta. Työvoimaviranomaiset ja monet muut viranomaistahot ovat siirtämässä palvelujaan yhä enemmän sähköisesti hoidettaviksi.
Uusi tietokone näyttöineen, käyttöjärjestelmineen ja toimisto-ohjelmineen maksaa halvimmillaankin useita satoja euroja, ja hinta on erityisesti työmarkkinatuen varassa elävälle koneen hankinnan kynnyskysymys.
Julkiset laitokset ja yritykset puolestaan uusivat tietokoneitaan ja poistavat vanhoja suorituskyvyltään heikohkoja laitteita usein hävittämällä ne erityisissä sähköromun kierrätyslaitoksissa.
Windows ei pyörisi
Linux-käyttöjärjestelmä ei hukkaa tietokoneen resursseja, Novida huomioi. Konevanhuksista saatiin siten käyttökelpoisia työasemia tinkimättä ohjelmistojen ajantasaisuudesta: käytettävä Ubuntu 6.10 oli kurssin alkaessa uusin jakelussa oleva versio.
Uudenkaupungin kaupungilta lahjoituksena saadut koneet ovat suorituskyvyltään vaatimattomia – mikään nykyisistä Windows-käyttöjärjestelmistä ei pyörisi niissä. Suorittimet olivat Pentium II -sukupolvea, kellotaajuudeltaan 300-500 megahertsiä.
Keskusmuistia koneisiin lisättiin siten, että kuhunkin koneeseen saatiin vähintään 192 megatavua. Ainoa kurssilaisille koitunut kustannus, 20 euroa, muodostui käytettyjen muistikampojen hankinnasta.
Novidan mukaan yleinen mielikuva Linux-käyttöjärjestelmästä vaikeana ja erityisiä atk-taitoja vaativana osoittautui kyseenalaiseksi. Kaikki kurssilaiset saivat tehtyä käyttöjärjestelmän perusasennuksen itsenäisesti.
- Aluksi ajatus Windowsin puuttumisesta oudoksutti. Ubuntu osoittautui kuitenkin helpohkosti omaksuttavaksi ja käyttökelpoiseksi, toteaa kurssille osallistunut, tietotekniikkaa eri työtehtävissä muun muassa kirjastossa käyttänyt Eila Lehti.
Rikkinäisiä osia
Kaikille kurssilaisille saatiin aikaan kone, jossa on tärkeimmät hyötykäyttöön liittyvät ohjelmat, kuten OpenOffice.org -toimisto-ohjelmistopaketti, Firefox-internet-selain ja Thunderbird-sähköpostiohjelma.
- Kolmen päivän ja yhteensä kahdentoista tunnin aikana törmättiin monesti siihen, että vanhoista koneista löytyi rikkinäisiä osia. Osoittautui, että vanhoja koneita käytettäessä täytyy varautua siihen, että komponentteja joutuu vaihtamaan. Jos käytettävissä on jonkin verran ylimääräisiä koneita varaosiksi, kokonaisuus on kuitenkin hallittavissa, ja lopputulos jää vahvasti plussan puolelle. Suosittelemme lämpimästi samaa toimintamallia myös muille paikkakunnille, kannustaa avoimen lähdekoodin käytönedistämishankkeen projektipäällikkö Elias Aarnio Novidasta.





























Kommentit (18)
Jos joukkoon osuu pari tarpeeksi näppärää, eikun starttirahan turvin yritys pystyyn, ja monistamaan konseptia ympäri Suomen. Olisi taas pari työtöntä vähemmän, ja monta onnellista enemmän.
Näin sitä pitää!
Olen niitä osia aina siellä tuijotellut. Ikä tulee niissä kohta jo armotta vastaan, mutta ketään ei niistä osta. Eikä ihme. Pentium II kokoonpanosta joutuu maksamaan lähes 50 euroa. (Ostin Pentium II 350Mhz koneen markka-aikaan 150 markalla, joten....)
Mielestäni tämä on jo jonkin sortin sosiaalista rikollisuutta, vaikka kyseessä onkin semmonen työttömien järjestö joka tätä hoitaa. Heillä ei ole selkeästi tarpeeksi tietoa tai taitoa myydä osia, jotta ne oikeasti menisi kiertoon. Ahneus ja haalimistarve tuntuu olevan suurempi voima, kun katsoo romun määrää.
Jos he järjestäisivät vastaavaa toimintaa - "kokoa koneesi ja osta se" oikealla hinnalla, he edistäisivät huonompiosaisten selviytymistä tässä kehittyvässä tietoyhteiskunnassa paljon paremmin, kuin nykyisellä toimintatavallaan.
JJ
Vanha kone pitäisi ymmärtää antaa ilmaiseksi kiertoon jos ei sille muuta osaa tehdä, niitä ei sinänsä kannata ostaa kuin keräilyarvon takia. Ongelmajätettähän ne on sille joka niitä ei osaa kierrättää, ja silti joku osaaja voi niistä vielä kasata jotain.
"mikään nykyisistä Windows-käyttöjärjestelmistä ei pyörisi niissä. Suorittimet olivat Pentium II -sukupolvea, kellotaajuudeltaan 300-500 megahertsiä. " Vaikka ihan hyvin pyörii XP alle 500Mhz koneissa, ei tee edes tiukkaa. Windows XP on saatu muistaakseni alle 100Mhz koneeseen asennettua, vaikka olikin hemmetin hidas, mutt tuossahan olikin kirjoitettu, että ei mukamas toimi, ei kyse ollut, kuinka nopeasti tai hitaasti se toimisi vaan siitä, että toimiiko se yleensäkkään tuollaisissa koneissa, ja voin hyvin sanoa, että kyllä 500 Mhz ja 192mb ram muistia riittää vallan mainiosti perus tekemisiin. Mieluiten tästä lähtien digitoday ottakaa ensin asista tarpeeksi infoa tai sitten, kirjoittakaa kunnolla ja oikeilla sanoilla, eikä "kusettamalla"...
Tässä vaan tulee eteen se ongelma, mistä rahat liittymän hankintaa, kun operaattorit tekevät kaikkensa ettei köyhä kansa alkaisi heidän liittymiään käyttämään, viime vuonna sai vielä kohtuuhintaisia 256-liittymiä, jotka riittivät hyvin normaali asiointiin verkossa, nyt on suuntaus se, että osta liittymä pelaamista ja videon katselua varten, tai ole ilman.
Asennus apua kyllä löytyy Linuxeille joka paikkakunnalta, kun vaan saataisi joku systeemi pystyyn, jolla kysyntä ja tarjonta kohtaisivat. Minäkin asentelen Linuxeja ihan harrastusmielessä jatkuvasti, lähinnä tuttavien, jne koneisiin, ja palaute on ollut niin positiivista etten enään koske windowseihin lainkaan.