Ranskan drm-laki uusille urille

Eucd.infon mukaan Ranskan digitaalioikeuksien hallintalaki on joutunut isojen muutosten kohteeksi. Lakimuutoksen myötä laista katoaa muun muassa mahdollisuudet pakottaa drm-julkaisijaa antamaan yhteensopivuussyistä suojauksensa tiedot.
Matias Mäki
3.5.2006 16:41
Kommentit 0

Eucd.infon mukaan ranskalaiseen drm-lakiehdotukseen tehtiin suuria muutoksia, jotka senaatin työryhmä hyväksyi. Nyt aikaisemmin vallankumouksellisena lakina pidetty drm-laki muuttuu muun muassa siten, ettei drm-julkaisijaa enää voida pakottaa luovuttamaan tarvittavia tietoja yhteensopivuuden toteuttamiseksi. Lisäksi muutosten mukaan kaikkien yhteensopivien soittimien valmistajien täytyy hankkia suojauksen omistajalta lisenssi.

Aikaisemman lakiversion myötä esimerkiksi Apple olisi joutunut kertomaan Itunesinsa ja Ipodiensa käyttämän suojauksen yksityiskohdat myös kilpailijoilleen yhteensopivuuden nimissä.

Lisäksi Eucd.infon läpiajama kohta, jonka mukaan "protokollaa, tiedostomuotoa tai tiedon muuttamista ja suojaamista koskeva tapa ei voida käsittää teknisenä suojauskeinona" on muutettu muotoon "teknisen suojauskeinon komponentit kuten protokolla, tiedostomuoto ja tiedon muutamisen tapa ovat edelleen artiklan XY suojaamia. Kyseinen artikla on jo käytössä oleva ranskalainen laki, joka listaa mikä on patentoitavaa ja mikä ei. Tämän muunnos toteuttaisi myös vastustetut ohjelmistopatentit Ranskassa.

Lisää Aiheesta
UutinenLakiesitys avaisi iTunesin Ranskassa (14.3.2006 08:35)
UutinenKättelevä drm musiikkialan elinehto (19.1.2006 16:02)
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Tv-yhtiöt hymisevät: Ei tullut huutokauppaa

Jussi Nukari / Lehtikuva

Televisioyhtiöt ovat tyytyväisiä esitykseen sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta. Tv-talot onnistuivat torjumaan pelätyn taajuushuutokaupan.

IBM antoi porttikiellon Sirille

Apple

Tietotekniikkajätti IBM pitää puheentunnistaja Siriä ja tallennuspalvelu Dropboxia tietoturvariskinä.

Nestespoil.com ei toimi enää

Ruutukaappaus

Ruotsalainen palveluntarjoaja laittoi Greenpeacen protestisivuston kiinni ennen kuin osoitteesta jätettyä valitusta oli käsitelty.

 
Dilbert – 23.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949